Naurukouluttaja Reima Kanerva lupaa, että vointi paranee, kun alat päättäväisesti nauraa enemmän.

Työpaikan neukkarista kuuluu naurua. Ajattelen, että kokouksessa on hauskaa ja ihmisillä on hyvä olo. Päätelmä voi kuitenkin olla väärä.

"Nauru toimii myös toisinpäin. Nauramme tilanteissa, joissa meillä ei olekaan hyvä olo, ja nauraminen saa olomme paranemaan", sanoo naurujoogakouluttaja Reima Kanerva.

Naurun vaikutuksia tutkineen Kanervan mielestä kaikkien pitäisi nauraa enemmän. Hekotus muuttaa tunnetilaa ja vaikuttaa myös mieleen.

"Kyky nauraa ei ole sattuma. Se on ihmiselle annettu lahja, joka tasapainottaa mieltä ja kehoa. Nauru rentouttaa ja on lisäksi teho­kasta ja helppoa."

Tutkimukset osoittavat, että nauraessa stressi­hormonien määrä veressä laskee.

"Samalla vapautuu todennäköisesti endorfiineja, mikä tuo hyvää oloa ja poistaa kipuja. Nauru lisää myös elimistön tappajasoluja, jolloin vastustuskyky vahvistuu."

Kanervan mukaan naurun hyödyt muistuttavat minkä tahansa iloa tuottavan asian myönteisiä seurauksia.

"Muistan, kuinka yhden naurujoogapäivän jälkeen minusta tuntui samalta kuin ensi kertaa rakastuessa. Oli mielettömän hyvä olo."

Kikatus purkaa pelkoja

Naurujoogassa nauretaan ilman syytä. Koska keho pitää naurusta, se tuottaa sitä lisää.

"Kun nauraa, tunnetaso aktivoituu. Myös jokin ­vanha, traumaattinen kokemus voi nousta esiin", ­Reima Kanerva sanoo.

Nauru on siis myös terapiaa. Se voi sopia hoidoksi niissäkin elämänvaiheissa, joissa lähinnä itkettää.

Nauraminen auttaa käsittelemään raskaita asioita. 

"Vanhoissa kulttuureissa naurun avulla purettiin läpikäymättömiä kokemuksia. Nauraminen muuttaa näkökulmaa, ja siksi se voi auttaa vaikeissakin tilanteissa."

Samantapaista keittiöterapiaa harrastetaan kotioloissakin. Nauru tekee asioita helpommiksi kestää.

"Nauramalla ihminen käy läpi sisällään olevia asioita ja purkaa jännityksiä. Naurussa on aina mukana sekä pinnallinen että syvempi, käsittelevä taso. Sen kautta puretaan ärtymystä, vihaa, pelkoa ja turhautumista."

Juuri siksi poliisit, sosiaalityöntekijät ja muut henkisesti raskaiden ammattien harjoittajat viljelevät rankkaa huumoria. Se auttaa käsittelemään asioita, jotka voivat olla traumatisoivia ja emotionaalisesti raskaita.

Hekotus voi satuttaa

Aina ihminen ei itsekään tiedä, miksi hän nauraa. Hämmentävät tilanteet saavat aikaan naurunpurskahduksia. Nauru peittää jotain.

"Naurun taakse voi piilottaa tunteita ja ajatuksia, tai nauramalla voi vältellä kipeän muiston kohtaamista. Jotkut nauravat stressaantuneina tai epämiellyttävissä tilanteissa."

Väärässä paikassa hörähtely kuuluu elämään, mutta on myös vahingollista naurua. Työpaikalla naurunremakka voi ärsyttää tai tehdä kateelliseksi. Pelko naurun kohteeksi joutumisesta saattaa estää tekemästä tai sanomasta asioita.

"Kun nauru on hyväksyvää ja hyväntahtoista, se hoitaa. Jos nauru heilahtaa pahantahtoisuuden puolelle, se voi satuttaa syvästi."

Jos nauru tuntuu pahalta, Kanerva kehottaa etsimään tunteelle selityksen. Voi olla, että löytää muiston siitä, miten itselle naurettiin ikävästi lapsena. Kasvatustaankin voi kyseenalaistaa. Vanha ohjehan varoittaa, että mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän naurajasta.

Nauraminen on niin hieno asia, ettei Kanerva ­ihmettele Putouksen kaltaisten sketsiohjelmien suosiota.

"Nauraessa jokin meissä kertoo, että tämä tekee hyvää. Tunnistamme tarpeen nauraa. Siinä on jotain samaa kuin jos tulee nälkä: silloin menee luonnostaan jääkaapille."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2014. 

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.