Kirjoittaja muistuttaisi mielellään koiraansa Veikkoa.
Kirjoittaja muistuttaisi mielellään koiraansa Veikkoa.

Tuntuuko sinusta, että näytät aivan koiraltasi? Todennäköisesti näytätkin. Etkä pelkästään näytä, vaan muistutat koiraasi myös luonteeltasi. Lue miksi.

Kun hankin koiran, oli selvää, että haluan villakoiran. Ne ovat fiksuja, vikkeliä jaloistaan ja päästään. Höyrypäisiä, ylitunteellisia ja riemastuttavan läheisriippuvaisia, eli täydellisiä elämänkumppaneita.

En ajatellut, että valitsen villakoiran siksi, että näytän ihan villakoiralta. Vielä vähemmän ajattelin, että muistutan villakoiraa luonteeltani.

Tiede väittää toisin.

Sen mukaan valitsin Veikon, koska minulla ja sillä on samanlainen katse (kunpa olisikin), yhtä pitkä nenä (totta), samanlainen, poskilla roikkuva pitkä tukka ja samantyyppinen tohottava luonne.

Amerikkalaispsykologi Stanley Corenin mukaan on tieteellinen fakta, että ihmiset muistuttavat koiriaan. Hän paljastaa seuraavia, hassuja tutkimustuloksia:

  • Pitkätukkaiset valitsevat luppakorvan. Naiset, joilla on pitkä, korvat peittävä tukka, pitävät enemmän luppakorvista kuin pystykorvista. Kun pitkätukkaisia koehenkilöitä pyydettiin luonnehtimaan koirarotujen luonteenpiirteitä, he arvioivat englanninspringerspanielin ja beaglen lempeämmiksi ja uskollisemmiksi kuin basenjin ja siperianhuskyn.
  • Lyhyttukkaiset valitsevat pystykorvan. Naiset, joilla on lyhyehkö, korvat paljastava tukka, pitävät enemmän pystykorvista kuin luppakorvista.
  • Silmät ratkaisevat. Ihmisen ja koiran yhdistää samantyyppinen katse. Kun koehenkilöiden piti yhdistää koirien ja omistajien valokuvat toisiinsa, 80 prosenttia arvauksista meni oikein. Kun kuvia muokattiin niin, että sekä omistajasta että koirasta näkyi pelkästään silmät, arvauksista yllättävän iso osa, 74 prosenttia, meni yhä oikein. Koehenkilöt osasivat yhdistää parit, koska koirien ja niiden omistajien katseet muistuttivat niin paljon toisiaan.
  • Suosimme omaa luonnettamme. Valitsemme rodun, jonka luonne muistuttaa omaamme. Energinen ihminen valitsee energisen koiran, empaattinen empaattisen ja neuroottinen neuroottisen. Miksi? Järkisyistä. Haluamme koiran, joka tukee olemustamme ja elämäntapaamme. Toisaalta oma persoonallisuutemme muovaa koiraa. Jos olemme säikkyjä, reipas koiramme tuskin pysyy reippaana. 
  • Kasvatamme neropatteja. Tämänkin tutkimukset paljastavat: koiranomistajien on vaikea myöntää, että koiramme on meitä tyhmempi. Jostain syystä haluamme kuvitella, että koiramme on yhtä älykäs kuin mekin, piilevän neroutemme heijastuma. Jos pidämme itseämme poikkeuksellisen fiksuna, uskomme, että myös koiramme on poikkeuksellisen fiksu.
  • Ihanaa, näen naamani kuonossasi. Corenin mukaan valitsemme itsemme näköisen koiran, koska meillä on taipumus tykästyä asioihin, jotka tuntuvat tutuilta. Saamme tuttuudesta turvaa ja mielihyvää. Vaikka emme olisi erityisen ihastuneita naamaamme, olemme katselleet sitä niin paljon, että se tuntuu tutummalta kuin mikään muu. Siksi haluamme nähdä oman nenämme myös koirassamme.

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.