Jos nuori ei pysty eriytymään vanhemmistaan murrosiässä, hänen parisuhteensa saattaa myöhemmin ajautua kriisiin.

Mikäli puoliso ei pitkän yhdessäolon jälkeen yhtäkkiä tunnu ymmärtävän sinua, älä heti hätäänny: kyse ei välttämättä ole siitä, että suhde täytyy lopettaa. Kyse voi olla luonnollisesta prosessista, parisuhteen osapuolten eriytymisestä.

Hyvään parisuhdekehitykseen kuuluu eriytyminen, jossa kumppanit alun symbioosivaiheen jälkeen pysähtyvät pohtimaan: kuka minä olen ja miksi minä haluan tulla.

Eriytyminen on samanlainen prosessi kuin murrosiässä, jolloin nuori irtautuu vanhemmistaan ja kehittyy omanlaisekseen aikuiseksi.

Parhaimmillaan parisuhteen eriytymisprosessi etenee oman minän kasvuun ja itsenäisyyteen. Silloin kaksi erillistä minää saavat suhteeseensa lisää ystävyyttä, toisen hyväksyntää ja kunnioitusta.

Mikäli eriytyminen ei toteudu, suhteen toinen osapuoli nähdään esteenä omien unelmien ja tavoitteiden saavuttamiselle. Tässä vaiheessa monet parit päätyvät eroon.

Eriydy, älä eroa

Joskus murrosikään kuuluva eriytyminen vanhemmista jää keskeneräiseksi. Silloin siirtyminen parisuhteen eriytymisvaiheeseen voi pelottaa.

Jos kokemus erillisyydestä suhteessa vanhempiin puuttuu, eriytyminen tarkoittaa ajatuksissa automaattisesti samaa kuin ero.

Itsenäiseksi persoonaksi kehittyminen ei ole helppoa nuorelle, mutta ei myöskään vanhemmalle. Vanhempien on usein vaikea sietää sitä, että lapsesta kehittyy omanlaisella minuudella varustettu aikuinen; ei aina sellainen, jollaista vanhempi ajatteli tai toivoi.

Vanhemmista irrottautuminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta voi alkaa elää omaa aikuista elämää. Toisinaan vanhempien on vaikeaa sallia tuo kehityskulku.

Silloin on riskinä, että nuori jää psykologisesti kiinni vanhempiinsa.

Vanhemmat voivat pitää kiinni aikuisesta lapsestaan tarjoamalla hänelle tolkuttoman paljon hyvää. He saattavat maksaa kuluja, käydä siivoamassa ja huolehtia monella tapaa aikuisesta lapsestaan.

Äiti (harvemmin myös isä) voi tulla aikuisen lapsen kotiin ja arvostella jälkipolveaan kommentoimalla vaatetusta, parisuhteita, työntekoa tai lastenkasvatusta. Miksi pukeudut tuollaiseen pukuun, sehän on aivan liian paljastava? Miksi sinun pitää opiskella tuollaista alaa, sinun ei olisi pitänyt jättää hyvää työpaikkaasi? Miksi kasvatat lapsesi noin huonosti?

Kerro oma tahtosi

Kun vanhemmat pitävät aikuisesta lapsestaan hyvällä kiinni, vanhemmista on vaikea irrottautua. Aikuinen lapsi voi kokea olevansa kiinni vanhemmissaan ’olen heille velkaa’ -ajatuksella.

Vanhemmista eriytyminen on kuitenkin mahdollista myös aikuisena. Tämä ei tarkoita välien katkaisemista, mutta aikuiseksi kasvaneen lapsen tulisi saada ilmaista oma tahtonsa. Omille vanhemmilleen täytyy asettaa rajat: et voi enää puhua minulle kuin lapselle.

Nuoruuden murrosiässä teini usein tappelee, räyhää ja paiskoo ovia eriytymispyrkimyksissään. Aikuisena saman voi tehdä rauhallisella tavalla. Oman tahdon esittämiseen ei välttämättä tarvita  kiukkua, vaan ainoastaan jämäkkyyttä

Asiantuntijana seksuaali- ja pariterapeutti Elli Raipela

Lue myös:

Kasva yhteen puolisosi kanssa - uudelleen tai ensi kertaa

Millainen parisuhde on riittävän hyvä?

5 vinkkiä: Näin opettelette taas puhumaan toisillenne

Missä lapset ovat aattona? Miten aika riittää kaikille? Bonusäiti Miia kertoo, miten uusperheen jouluaikataulut heidän perheessään ratkaistaan.

Uusperheen joulussa on paljon hyvää: Kun koteja on kaksi, lasten pitkät lomat on helpompi järjestää. Läheisten (ja lahjojen) määrä vain lisääntyy.

Huolia aiheuttavat usein aikataulut. Missä lapset ovat aattona? Mihin pukki tilataan? Riittääkö aika kaikille? Entä miten aikataulupalapeli ratkaistaan, kun elämässä on useampi kuin yksi uusperhe?

Kysyimme bonusäiti Miialta, 30. Miian perheeseen kuuluvat mies ja tämän 7-vuotias tyttö. Myös tytön äidillä on uusperhe. Joulun aikaan nähdään lisäksi molempien vanhempia, Miian miehen veljiä ja Miian kummityttöä perheineen. Myös Miian isällä on uusperhe.

1. Uusperheet ovat tuoneet elämääsi lauman uusia ihmisiä. Miten aika riittää jouluna kaikille?

”Mietimme joulua lapsen kannalta. Hän on aattoillan meidän kanssamme ja aattopäivän äitinsä luona. Vaikka olemme kaikki hyvissä väleissä, joulun aikataulujen sopiminen stressaa molempia perheitä. Olemme miettineet, voisiko joka toinen joulu olla tulevaisuudessa hyvä järjestely.  Kumpikin perhe voisi suunnitella jouluaan rauhassa.

Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen. Olemme tasa-arvoisia. Jonkinlainen jako on vain pakko tehdä.

”Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen.”

Tänä jouluna kokoonnumme isäni ja hänen vaimonsa luo. Kysyin isältäni ja hänen vaimoltaan, mitä mieltä he olisivat, jos mieheni äiti ja nuorempi veli tulisivat myös. Molemmat ottivat avoimin mielin kaikki vastaan.

Nyt isälle tulevat anoppini ja mieheni veljen lisäksi minun kummityttöni ja hänen äitinsä eli äitini sisko, oma siskoni ja hänen miehensä, isäni uusperheen mukanaan tuoma bonussisko ja hänen poikaystävänsä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta hienointa onkin uuden rakentaminen.”

2. Yhteisjoulu on ihana ajatus, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät tunne toisiaan?

”Joulu on läheisten aikaa, ja silloin puhutaan paljon perheestä. Mietimme ensin, miltä muista tuntuu viettää joulua ihmisten kanssa, joita he eivät tunne. Isäni ei esimerkiksi ole koskaan tavannut mieheni veljiä.

Olemme miettineet ohjelmaa, joka puhkaisee jäykkyyden kuplaa. Hankimme joulurekvisiittaa, hassuja silmälaseja ja päähineitä, ja otamme yhteiskuvan ne päässä. Kaikki voivat olla hassuja ja omanlaisiaan.

Teemme myös itse piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella.

Ihaninta tässä joulussa on, että pääsemme näkemään poikkeuksellisen monta ja niin monelle tärkeää ihmistä. Hienointa on, että me mieheni kanssa tuomme kaikki yhteen.”

"Teemme piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella."

3. Iskeekö koskaan ulkopuolisuuden tunne? Miten siitä pääsee?

”Mieheni tyttö oli 5-vuotias, kun tapasimme. Minulla ei ollut omia lapsia, enkä ollut vielä ajatellutkaan koko asiaa. Kun kävimme ensimmäisillä kahveilla, mies kertoi, että hänellä on pieni tytär.

Muistan suhteen alkuajoilta lauseen ’eihän tässä mitään, ostetaan vain tytölle sänky tänne minun luokseni’. Se oli vaaleanpunaisten linssien läpi katsottu ajatus. Todellisuudessa uusperheessä tarvitaan paljon hyväksyntää ja omasta yksityisyydestä luopumista.

”Tunsin paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.”

Minulle aikuisen rooli oli kasvun paikka. Siihen liittyi ulkopuolisuuden tunteita ja kaikenlaisia pelkoja. Jos me saamme lapsia, rakastaako mies heitä yhtä paljon? Haluaako hän lapsia enää, kun se on jo koettu? Tunsin myös paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.

Puhuimme mieheni kanssa vaikeistakin tunteista, kuten ulkopuolisuudesta. Lisäksi luin paljon kirjoja uusperheen muodostumisen vaiheista. Se ei välttämättä tapahdu vuodessa tai viidessäkään. Vie aikaa, kun uusperheen identiteetti syntyy ja roolit muotoutuvat.

Kirjat antoivat vertaistukea. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Se helpotti.”

4. Kun aikaa on rajallisesti, joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Mikä avuksi?

”Toki sukulaiset kyselevät, mutta he ymmärtävät, että suunnitelmia ei voi tehdä niin, että kaikki ehtivät nähdä kaikkia. Aikataulujen sumpliminen ei ole hankalaa, se pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.

”Aikataulujen sumpliminen pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.”

Meillä on se ajatus, että ilman riitaa kun selvitään, on hyvä. Jos näyttää, että jostakin tulee ongelma, teemme kaikkemme, ettei tulisi.

Olen ollut kova stressaamaan, mutta miehelläni on sellainen ihana ajatus, että elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tämä on luovimista: miten parhaaksi on ja mikä on milloinkin tärkeää.

Yleensä kaikki asiat järjestyvät jotenkin. Auttaa, kun yrittää ajatella asioita hyvän kautta. Minusta on ihanaa, että on paljon paikkoja, joissa käydä – verrattuna siihen, ettei olisi.”

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä