Outi, 52, häpesi nuorena itseään: ”Ajattelin, että liikun, puhun ja hengitänkin väärällä tavalla”

”Käteni tärisivät, ja tuntui, etten saa suustani ääntä.

Olin parikymppinen ja opiskelin eläinlääketieteellisessä. Tentit suoritettiin usein suullisesti. Tentissä eläimen ruhon äärellä piti luetella sisäelinten ja jokaisen luun kyhmyn nimet suomeksi ja latinaksi. Välillä opettaja osoitti tiettyä kohtaa ruhosta ja kysyi, miten hermotus siinä menee.

Luokkakaverit seisoivat ja kuuntelivat vieressä. Silloin tunsin, että aivoni menivät kuolioon. Muistista katosi kaikki opittu. Alkoi pyörryttää ja vapisuttaa. Lopulta pelkäsin, että pyörryn tähän paikkaan ja kaadun lattialle. Täytyi istua alas.

Häpesin itseäni. Häpesin sitä, millainen olen ja miten liikun ja puhun.

Pitkä parisuhde on auttanut Outia avaamaan ajatuksiaan. "Olemme Arin kanssa voineet keskustella omasta ja muista ihmissuhteistamme. Kun olen oppinut ymmärtämään, mistä tunteet kumpuavat, myös reaktioni ovat helpottuneet.”

Kun lähdin koulusta ja bussissa viereiselle penkille istui toinen matkustaja, pystyin miettimään vain sitä, hengitänkö jotenkin liian kovaa. Tai oudolla tapaa?

Mielessäni jyskytti ajatus: jos paljastun, tapahtuu jotain kamalaa. Kaikki tuhoutuu, ihmiset lähtevät ympäriltäni ja hylkäävät. Totuus tulee esiin. En silloin edes osannut sanoa, mikä se paljastuva totuus olisi. Tiesin vain, että minun oli syytä hävetä.

Olenko valinnut väärän alan?

Tuntui, että tietyt opettajat suorastaan nauttivat siitä, että tärisin ja en saanut sanaa suustani.

Eläinlääkiksen potilastyössä eläimelle täytyi laittaa neula suoneen. Jännitin myös niitä tilanteita. Pienikin käsien tärinä olisi ollut vahingollista.

Vaikka tykkäsin opinnoistani, niissä vaadittiin valtavaa paineensietoa. Tuntui, että olimme koululla yötä päivää. Opetusta oli kahdeksasta neljään, ja välillä siitä mentiin suoraan koulun eläinlääkäriklinikalle päivystämään yöksi. Aamulla siirryttiin takaisin tunneille. Jos opettaja oli oikein armollinen, hän saattoi ruokailun jälkeen päästää meidät nukkumaan.

”Kun rupesin jännittämään, kiinnitin yhä enemmän huomiota siihen, kuinka käteni tärisivät.”

Kun rupesin jännittämään, kiinnitin yhä enemmän huomiota siihen, kuinka käteni tärisivät. Se vain pahensi oloani.

Aloin voida entistä huonommin. Tunsin itseni riittämättömäksi. Ajattelin, ettei minusta ole tähän. Olenko valinnut ihan väärän alan? Toisenlaisissa opinnoissa olisin ehkä voinut piilottaa sen, että häpesin itseäni.

Olollani ei ollut ääriviivoja. En saanut kiinni, mistä kiikastaa. Tunne oli kuin peitto, joka laskeutui koko minuuteni päälle. Tunsin, että olin arvoton sisältä ja ulkoa.

Kun olin vieraiden ihmisten parissa, en pystynyt olemaan rennosti ja rehellisesti oma itseni. Minulla oli kauhea olo siitä, että olen jotenkin paljas. Pelkäsin, että jos paljastun, tapahtuu jotain hirveää.”

Miten Outi tapasi puolisonsa, ja miten häpeä vaikutti parisuhteeseen? Miten Outi parani häpeän kokemuksestaan? Mitkä lapsuuden kokemukset vaikuttivat häpeän tunteeseen? Miten Outi liittyi Nokian vesikriisiin? Miten hän on käsitellyt lapsuutta vanhempiensa kanssa? Mitä hän sanoisi nyt nuorelle itselleen? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 17/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.