Kirjailija Leena Lehtolainen pulahti kotipihansa avantoon ja ihmetteli fysiikan lakien muuttumista. Olipa päivä -sarjassa tutut ihmiset kertovat, miten päivä sujui.
HERÄSIN MINUKSI AIKAISIN eli ennen kahdeksaa, kun mies lähti vierestäni töihin. Ensimmäiseksi piti pestä hiukset, koska edessä oli lähtö ihmisten ilmoille.
Sitten tukka märkänä aamiaiselle: puuroa ja jugurttia, punaherukoita pakkasesta, kahvia ja laimennettua mehua. Perussetti.
Huomasin, että kissat olivat taas nukkuneet silityslaudalla ja jättäneet karvoja rautaan. Valitettavasti olin jo ehtinyt painaa raudan vasten mustaa pellavamekkoa.
Onneksi on teippiharja.
Ostin kissoille fileoitua haukea.
TYÖPÄIVÄ ALKOI HELSINGISSÄ Raha-automaattiyhdistyksen Casinolla. Näin ensimmäistä kertaa romaanihenkilööni perustuvan Maria Kallio -raha-automaatin. Pelin piirroshahmo oli aika lähellä sitä, miltä Maria näyttää minun pääni sisällä.
Päätin lähteä Helsingistä suoraan kotiin ja kävelylle kauniiseen kevätpäivään – enkä kauppaan ostamaan kenkiä, vaikka nekin olisin tarvinnut.
Matkan varrella poikkesin ruokakaupasta itselleni hedelmiä ja kissoille fileoitua haukea. Mukaan tarttui myös valkoisia ja liiloja tulppaaneja kimpuksi tuvan ruokapöydälle. Ja salmiakkia, taas kerran.
EN VOISI LUOPUA kävelylenkeistä: tämä työ on niin jatkuvaa istumista. Lenkin jälkeen pulahdin kylmään veteen, kuten melkein joka päivä.
Takapihallamme on kaivanto, joka täyttyy lähdevedellä omia aikojaan. Se on kätevä avanto. Kirveellä vain jää halki ja sekaan.
Ärsytti, kun ulkoilutakin vetoketju oli taas juuttunut. Olen kuin pikkulapsi, aina jumissa.
Miet ja siet alkavat virrata heti.
ILAHDUIN, KUN SAIN puhua pitkän puhelun ystäväni Sirun kanssa. Tutustuimme, kun hän oli viisivuotias ja minä neljä.
Siru asuu edelleen yhteisellä lapsuuspaikkakunnallamme Outokummussa. Miet ja siet alkavat virrata ulos suustani heti, kun pääsen juttelemaan hänen kanssaan.
Tässä iässä fysiikan lait jotenkin muuttuvat. Sitä ihmettelimme Sirunkin kanssa: vaikka yöllä hikoiluttaa, silti pitää nousta käymään vessassa kesken unien.
Kaduttaa, että päästin Magnuksen ulos yhdentoista aikaan.
KAIPASIN NUOREMPAA POIKAANI. Hän opiskelee Tampereella eikä ole näyttäytynyt joululoman jälkeen.
Kyllä hän varmaan tietää, että kuulisin hänestä mielelläni, mutta ymmärrän, hyväksyn ja nautinkin siitä, että kotona ei ole enää huollettavia.
Kaduttaa, että päästin Magnus-kissamme ulkoilemaan vielä yhdentoista aikaan, kun kävin pihalla kuulostelemassa pöllöjen keväthuhuilua.
Jouduin odottamaan melkein yhteen ennen kuin hän suvaitsi palata. Enkä edes kuullut yhtään pöllöä.
ENNEN NUKAHTAMISTA MIETIN, missä vaiheessa yötä kuu alkaa paistaa silmiini.
En silti viitsinyt laskea kaihtimia. Maalla on ihanaa nukahtaa, kun näkee tähdet ja kuun.
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2016.
