Pyysimme lukijoita kertomaan, millaiset jäähyväiset he jättivät kuolleelle eläinystävälleen. Tässä kymmenen liikuttavaa kertomusta maailman parhaista lemmikeistä.
1. tarina: ”Lauloimme haudalla Jänis istui maassa”
”Poikieni ensimmäinen lemmikki oli hamsteri, Hessu nimeltään. Hessu kuoli talviaikaan. Vuorasin kenkälaatikon ulkoa foliolla, tein siis hopeisen arkun, ja rakensin kahdesta laudasta ristin.
Suunnistimme vanhalla kuplavolkkarillamme illankähmässä pieneläinhautuumaalle kaupungin ulkopuolelle, kun minulle oli kerrottu, että siellä on valmiiksi kaivettuja hautoja talvisille vainajille.
”Kiipesin pimeän tien varteen huitomaan ohi ajaville autoille, arkku ja risti kainalossani.”
Pääsimme perille kevyissä, mustissa hautajaisvaatteissamme, mutta siellä oli vain paksuja kinoksia. Kuplammekin juuttui hankeen.
Kiipesin pimeän tien varteen huitomaan ohi ajaville autoille, arkku ja risti kainalossani. Koiraansa ulkoiluttamassa ollut palomies peruutti kuplamme ystävällisesti hangesta takaisin tielle.
”Peitin arkun keittiön ikkunan alle hankeen kevättä odottamaan.”
Kotiin päästyämme minulla oli edelleen hamsterivainaja, arkku ja risti. Peitin arkun keittiön ikkunan alle hankeen kevättä odottamaan.
Roudan kadottua kaivoimme lähimetsään kuopan, johon laskimme Hessun arkkuineen. Lauloimme Jänis istui maassa, kun emme muutakaan laulua osanneet.”
2. tarina: ”Otin muistotatuoinnin linnustani”
”Undulaattini jouduttiin lopettamaan, kun se sairastui. Hetkeä ennen lopettamista vietin aikaa linnun kanssa, puhelin sille rauhoittavasti ja kerroin sille kuinka hyvä lemmikki se minulle oli.
”Sen katse kummittelee minulle vieläkin, vaikka päätös oli oikea.”
Lintu katsoi minua luottavaisesti. Sen katse kummittelee minulle vieläkin. Vaikka päätös oli oikea, tunnen asiasta syyllisyyttä edelleen.
Lintuni kuoleman jälkeen otin muistotatuoinnin. Undulaattini oli oikea persoona ja paras lemmikki, mikä minulla on ollut.
Linnun lopettamisesta on puoli vuotta. Mieheni ymmärsi suruni, mutta välillä lähinnä naureskelee satunnaisille kyynelille, joita tulee, kun muistelen lemmikkiäni.”
3. tarina: ”Itkin kaksi viikkoa päivittäin”
”Oli joulukuu. En tiennyt, mikä koiraani vaivasi, mutta kyyneleet valuivat jo eläinlääkärin odotushuoneessa. Radiosta soi I'm walking in the air.
Vastaanotolla todettiin verenmyrkytys. Armollisinta oli päästää ystävä heti pois. Viimeiset silitykset piikin vaikuttaessa. Kyyneleistä ei tullut loppua.
”Läheiset suhtautuivat vähätellen: sehän on ‘vain’ koira.”
Fyysinen työ kaivamalla hautaa routaiseen maahan sai kyyneleet taukoamaan, mutta kaksi viikkoa itkin päivittäin.
Läheiset suhtautuivat vähätellen: sehän on ‘vain’ koira ja uuden saa.”
4. tarina: ”Halusin hautaan koirani viereen”
”Koirani kuoli nuorena tapaturmaisesti. Hautasin koiran itse yksin, omalle maalle. Itkin koko ajan.
Kun sain aseteltua koiran kuopan pohjalle, tunsin vastustamatonta halua mennä sen viereen. Kävin vielä kerran kuopassa ja silittelin. Sitten lapioin maat päälle, ja itku vaan jatkui. Myöhemmin kaunistelin hautaa kukkasin.
”Sain ystäviltä valtavasti tukea ja myötätuntoa.”
Kriisiapuna sain ystäviltäni koiran lainaan. Oli muutakin tekemistä kuin itkeminen. Mieheni teetti hienon taulun valokuvasta, jossa olin koirani kanssa. Facebookissa julkaisin tapauksen ja sain ystäviltä valtavasti tukea ja myötätuntoa. Ne olivat hyvin tärkeitä minulle.
Katselin valokuvia, muistelin yhteisiä hetkiä. Halusin usein käydä koirani haudalla muistelemassa.
Pahin tuska helpotti noin puolessa vuodessa, mutta haikeus yllättää silloin tällöin yhä, vaikka tapauksesta on kaksi vuotta ja minulla on jo uusi koira.”
5. tarina: ”Puhuimme menetyksestä lasten kanssa”
”Yli 14-vuotias koiramme sairastui,ja hänet jouduttiin lopettamaan. Hänet käärittiin omaan lempihuopaansa ja haudattiin mökille. Mökki oli yksi hänen lempipaikoistaan. Siellä sai juosta vapaana ja olla luonnon helmassa.
Lapset (4, 8 ja 11) halusivat heittää valkoiset ruusut hautaan, samoin kuin olivat tehneet pari kuukautta aikaisemmin isovaarin haudalla. Jokainen kirjoitti viimeisen tervehdyksensä mökin vieraskirjaan. Sitten sidottiin yhdessä lasten kanssa puinen risti, istutettiin sininen kellokukka ja haettiin metsästä sopiva kivi haudalle.
”Vielä kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen vanhimmalle lapselle tuli tippa silmään.”
Surutyötä tehtiin yhdessä lasten kanssa. Puhuttiin menetyksestä ja siitä, miltä jokaisesta tuntui. Koiran kuva laitettiin kehyksiin ja poltettiin usein kynttilää kuvan vieressä.
Aina mökillä ollessa muistellaan vanhaa koiraa ja käydään haudalla. Vielä viimeksi mökillä ollessamme, kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen, vanhimmalle lapselle tuli tippa silmään ja jhän kertoi ikävöivänsä vanhaa koiraa.”
6. tarina: ”Jätimme ruumiin linnuille herkkupalaksi””
Eläimen, pienen jyrsijän, ruumis jätettiin linnuille tai kissoille herkkupalaksi, talvisaika kun oli.
”Joku taisi katkaista joulukukasta osan viereen.”
Joku taisi katkaista joulukukasta osan viereen. Kahvit juotiin perheen kesken.”
7. tarina: ”Pysyin vieressä loppuun asti”
”Molemmat sateenkaarisillan ylittäneet koirani ovat olleet isoja, joten ovat lähteneet eläinlääkärissä.
Makasin vieressä, nuuskuttelin, halasin, rapsutin viimeiseen hengenvetoon ja vielä pitkään sen jälkeenkin.
”Minulle on paras vaihtoehto etsiä uusi pentu, joka vetää pois sohvalta ja jatkamaan elämää.”
Koirat tuhkattiin ja ovat uurnissaan kotona taas.
Minulle on paras vaihtoehto etsiä uusi pentu, joka vetää pois sohvalta ja jatkamaan elämää. Suru on surtava loppuun, ja jossain vaiheessa tulee aika, jolloin rakasta lemmikkiä voi muistella hymy huulilla.”
8. tarina: ”Olin pois töistä kolme päivää”
”Ennen rakkaan Vilho-kissani nukuttamista pidin häntä sylissäni, silittelin häntä, kiitin ja kerroin rakastavani häntä todella paljon. Toivotin hänelle hyvää matkaa sateenkaarisillalle ja sanoin, että tapaamme vielä.
Teen edelleen surutyötä. Vilhon poismenosta on kolme kuukautta, ja ikävä on suuren suuri. Itku ja ikävä tulevat aaltoina, ja mielessä Vilho on joka päivä.
”Olin henkisesti ihan rikki. Väsytti, itketti ja ahdisti.”
Heti Vilhon poismenon jälkeen olin poissa töistä kolme päivää, koska olin henkisesti ihan rikki. Väsytti, itketti ja ahdisti. Kun sain Vilhon uurnan kotiin, tuntui, että ikävä hieman helpotti.
Ilman läheisiä suru olisi ollut murskaava. Kaikki läheiseni tietävät, kuinka tärkeä Vilho minulle oli.”
9. tarina: ”Omistin hänelle oman blogin”
”Vanhan Waltteri-kanin oli viimein saatava piikki, kun takajalka halvaantui. Viimeisinä tunteina tarjoilin hänelle lempiruokia: muusattua banaania ja marjoja. Olen omistanut hänelle oman blogin: birirek.blogspot.com.
”En voinut katsoa valokuvia hänestä vuoteen.”
Itkin, kävin haudalla, puhuin hänestä tutuille ja tuntemattomille viikkoja. En voinut katsoa valokuvia hänestä vuoteen. Suru kestää vieläkin. Olen herkistynyt eläinten kärsimyksille.”
10. tarina: ”Eläin näyttäytyy unessani”
”Meillä on sekä kissat ja koirat tuhkattu. Uurna ollut kaapin päällä, kunnes on tuntunut, että olemme valmiita ikuisiin jäähyväisiin ja hautaamaan uurnan oman pihan tammen alle. Mukaan on laitettu eläinten lelu.
Merkki siitä, että eläimet ovat valmiita jatkamaan eteenpäin, on ollut, kun ne tulevat näyttäytymään unessani.
”Voin vieläkin tuntea kaikkien eläinteni turkin sormissani ja hajun nenässäsi.”
Suru kesti ainakin vuoden. Kun eläimet olivat uurnassa, puhuin välillä niitten kanssa, kun olin yksin. Voin vieläkin tuntea kaikkien eläinteni turkin sormissani ja hajun nenässäsi, kun niitä ajattelen.
En juttele asiasta tuttavien kanssa. He eivät ymmärrä, että jokainen eläin on ollut kuin oma rakas perheenjäsen.”
