Tässä juttusarjassa esitellään Kodin Kuvalehden lukijablogeja. Uusimpiin niistä kuuluu Kahden sukupolven välissä.
Lukijablogia Kahden sukupolven välissä pitää hämeenlinnalainen Tiina Kuopanportti, joka on oppinut ymmärtämään elämän rajallisuuden. Blogiesittelyssään hän kertoo haluavansa hoitaa hyvin lasten ja työn lisäksi ikääntyvät vanhempansa, jos he tulevat apua tarvitsemaan.
Kerro itsestäsi, Tiina!
Olen hämeenlinnalaistunut äänekoskelainen. Asun kahden tyttäreni kanssa kerrostalossa vilkkaassa risteyksessä, mutta haaveilen kodista, jonka ikkunasta näkyy Hämeen linna. Vaikka perheemme on pieni, lähipiiriimme kuuluu ihania ja tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa elämää jaamme.
Tytöt käyvät eka- ja tokaluokkaa juuri remontoidussa, upeassa Tuomelan koulussa. Lapsilla ei ole pulpetteja, he aloittavat päivänsä kodassa, ja samassa opetustilassa opiskelee monta eri luokkaa.
Olin kauan vanhusten hoitotyössä, mutta monien mutkien kautta päädyin työhön, jossa koen olevani juuri oikeassa paikassa. Koulutan ihmisiä, niin nuoria kuin vanhojakin ennakoimaan loppuelämäänsä. Niin voi tehdä monellakin tavalla, mutta valitettavan harva on niistä tietoinen.
Mikä sai sinut valitsemaan blogillesi nimen Kahden sukupolven välissä?
Mietin blogini nimeä kauan. Me keski-ikäiset, pienten lasten vanhemmat, olemme kahden sukupolven välissä. Omat vanhempamme alkavat ikääntyä ja tarvita apuja arkeensa.
Harva vain tulee ajatelleeksi asiaa silloin, kun kaikki on hyvin ja jokainen tulee toimeen omillaan. En halua tupsahtaa tilanteeseen, jossa minulla onkin yhtäkkiä omien asioideni lisäksi huolehdittavana myös vanhempieni asiat.
Olemmekin tehneet kaiken ennakoitavan, jotta "sitten jos jotain sattuu" -tilanteessa en ole sormi suussa ihmettelemässä. Välimatkaa vanhempieni ja minun välillä on tällä hetkellä noin 200 kilometriä, joka lisää haastetta. Mutta kaikesta selvitään kyllä!
Miksi sinusta on viisasta miettiä kuolemaa?
Sairastumisen tai kuoleman miettiminen voi tuntua pahalta tai ahdistavalta ja siksi kai sitä normaalisti vältellään. Vanhustyötä vuosikausia tehneenä kuolemasta on tullut osa elämää, joten siihen liittyvät pelot ovat vuosien myötä hälvenneet. Olen oppinut, että joskus kuolema voi olla odotettu tai toivottukin.
Myös oma vakava sairastuminen nuorena toi kuoleman lähelle ja pakotti asiaa ajattelemaan. Elämä voi päättyä milloin vain. En halua, että mitään jää tekemättä tai sanomatta. Pyrin tuomaan asiaa arkipäivään puhumalla siitä valoisasti, ilman pelottelua.
Mikä sinulle on juuri nyt raskasta?
Viime vuosina raskainta on ollut tytöille ja minulle tärkeän läheisen sairastaminen. Raskasta on hyväksyä se tosiasia, että vaikka mitä tekisimme, emme voi vaikuttaa toisen käyttäytymiseen tai valintoihin.
Raskasta on yrittää saada lapset ymmärtämään mielen sairauksien mutkikkuutta, kun ei sitä meinaa itsekään ymmärtää. On vain yritettävä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa.
Mitkä asiat tuovat sinulle iloa?
Vaikka on varjoja, on myös paljon valoa! Elämme aktiivista, iloista ja nauruntäyteistä arkea. Valoisa elämänasenne ja hyväksyvä suhtautuminen vastoinkäymisiin on auttanut monesta karikosta.
Ei mikään tilanne ole niin paha, ettei sitä murehtimalla saisi vielä pahemmaksi. Elämä on täynnä valintoja, ja voin itse valita, mihin elämäni käytän.
Minulla olisi otolliset olosuhteet sille, että voisin valitella elämäni kurjuutta ja valita uhrin tai kärsijän osan. Valitsen kuitenkin uteliaan, elämänjanoisen asenteen ja menen sitä kohti, mihin haluan päästä. Haluan olla myös esimerkkinä tytöilleni; teen asioita, joihin uskon ja jotka koen oikeiksi. Ja aina pystyin enempään kuin uskoinkaan.
