”Miten jaksat niitä murrosikäisiä?” Tähän kysymykseen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Satu Leskelä joutuu usein vastaamaan.
Lehtori Satu Leskelä, 43, on opettanut yli 18 vuotta äidinkieltä ja kirjallisuutta helsinkiläisessä peruskoulussa. Kodin Kuvalehden uudessa Tässä työssä -nettisarjassa Satu kertoo, millaisia ennakkoluuloja ja toisaalta tähtihetkiä hänen ammattiinsa liittyy.
1. Mitä muut työstäsi eniten kysyvät? Mitä vastaat?
Yleensä minulta kysytään: ”Opetetaanko kouluissa vielä kielioppia?”, ”Käytätkö paljon punakynää?” ja ”Eivätkö murrosikäiset ole ihan kamalia?” tai ”Miten jaksat niitä murrosikäisiä?”
”Opetetaan kielioppia, mutta varmasti vähemmän kuin 30 vuotta sitten.”
Vastaan näin:
”Opetetaan kielioppia, mutta varmasti vähemmän kuin 30 vuotta sitten.”
”En käytä punakynää mutta usein sähköisessä korjauksessa punaista väriä.” Korjaan siis kyllä tekstejä ja kirjoitan palautetta myös käsin. Käytän kuvainnollista punakynää ehkä aivan liikaa oppilaan siitä saamaan hyötyyn nähden.
Viimeiseen kysymykseen on helppo vastata: ”Jos murrosikäiset olisivat työni huonoin puoli, en kai olisi hakeutunut opettamaan juuri heitä?”
2. Mihin harhaluuloihin työstäsi törmäät?
Törmään siihen harhaluuloon, että murrosikäiset olisivat jotenkin absoluuttisesti ja alati kamalia. Monet myös arvelevat, että opettajaa ei kunnioita enää kukaan, ei oppilas eikä vanhempi, ja että työ on silkkaa taistelua auktoriteetin rippusen saavuttamiseksi.
”Tykkään murrosikäisten aitoudesta. Voi tapahtua mitä vain.”
Kun tähän työhön tulee, on pakko ymmärtää, että murrosikäisten etuaivolohko ei ole vielä kehittynyt ja he ovat välillä ärsyttäviä. Mutta he ovat myös todella hienoja. Tykkään murrosikäisten aitoudesta. Voi tapahtua mitä vain.
Kysymys kunnioituksesta tai auktoriteettista ei useinkaan käy omassa mielessäni. En koe, että valta-asemasta neuvottelu olisi kovin keskeinen osa työtäni.
3. Mitä lauseita toistat työssäsi usein?
Kuuntelin itseäni ja huomasin, että näitä: ”Onko sulla kirjaa / vihkoa / kynää / konetta?”, ”Pyydä itseltäsi anteeksi”, ”Ei haittaa, katotaan yhdessä” ja ”Mitä teidän pitäisi olla tekemässä?”
”Oppilas pyytää minulta anteeksi tekemättömiä läksyjään tai laiskuuttaan, vaikka se ei ole minulta pois vaan häneltä itseltään.”
Pyydä itseltäsi anteeksi -lause liittyy siihen, että oppilas pyytää minulta anteeksi tekemättömiä läksyjään tai laiskuuttaan tunnilla, vaikka se ei ole minulta pois vaan häneltä itseltään.
”Katotaan yhdessä” tulee sanottua usein, kun oppilas ei ole osannut läksyä tai ei ymmärrä kirjallista tehtävänantoa.
4. Mitkä ovat työsi helmihetkiä – sellaisia, jolloin ajattelet, että on tämä hienoa työtä?
Helmihetkiä on ketjuksi asti:
- Kun entinen oppilas tulee käymään koululla tai viestittelee, ja hänelle menee hyvin.
- Kun kellon soidessa kirjoittamisen naputus tai kirjojen lukeminen keskeytyy ja joku kysyy: ”Jatketaanhan vielä seuraavalla tunnilla?”
- Kun ysiluokkalaiset laulavat vappukaraokessa ja kaikkia vähän itkettää.
- Kun istun lämpimän syysauringon paistaessa penkillä Suomenlinnassa mukavan kollegan vieressä ja tarkkailen, kuinka oppilaat kirjoittavat, valokuvaavat, uivat ja tutkivat meriluontoa.
5. Millaisina hetkinä ajattelet, että olisi työnsä voinut paremminkin valita?
Joka kerta, kun on tavalla tai toisella kurja sää ja puen keltaisen huomioliivin päälleni mennäkseni valvomaan alakoululaisia pihalle.
6. Mitä muuttaisit työssäsi, jos voisit?
Vähentäisin lomakkeiden täyttämistä, turhissa kokouksissa istumista ja ylhäältä tai ulkopuolelta tulevaa ekstratyötä. Lisäksi lisäisin mielekästä ja oppilaskeskeistä yhteistyötä ja kirjallisuuden arvostusta.
Lisää äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Satu Leskelän työviikosta ja ajatuksista Kodin Kuvalehdessä 8/2018.
