TÄTÄ MIETIN. Ekaluokkalaisten kauppakeskusreissu opettaa muutakin kuin tavaroiden hivelyä.
”Lupaatko äiti, että saadaan olla niin kauan kuin jaksetaan? Me käydään ainakin vaate-, koru-, askartelu- ja herkkukaupassa.” Ekaluokkalaisten ystävysten shoppailusuunnitelma on tarkka, ja sitä on tehty jo kaksi päivää. Lupaan lähteä seuraksi.
Vielä pitäisi päättää, minkä verran rahaa iltapäivän ostoskeskuskierrokselle voi ottaa. ”Miten paljon pähkinäpussi yleensä maksaa?” lapsi kysyy. Kun kerron, että pussiin hulahtaa yleensä neljän euron edestä herkkuja, lapsi päättää, että tällä kertaa hän käyttää kauppaan vain pari euroa.
Koulussa on seuraavalla viikolla disko, jonne lapsi haluaisi uuden paidan. Siihen täytyy budjetoida eniten. Mielessä kiiluu myös uusi avaimenperä.
Päätämme, että rahaa saa käyttää 25 euroa. Se on paljon, mutta tiedän, että vaatteeseen voi mennä enemmänkin.
Suosikkituotteista napataan valokuva
Rahan retkelle annan minä. Me vanhemmat maksamme vielä kaiken, mitä lapsen hankintoihin menee. Viikkorahaa emme toistaiseksi anna. Rahaa lapsella on, mutta sitä lapsen ei tarvitse käyttää. Sukulaisilta ja kirpputorituotoista saadut kolikot pudotetaan säästöpossuun ja talletetaan tilille.
Toistaiseksi tämä on toiminut, koska lapsi ei ole kinuaja. Siksi olen hyvillä mielin ostanut hänelle lähes kaiken, mitä lapsi on tullut pyytäneeksi – mutta vain, jos olen ollut yhtä mieltä tavaran tarpeellisuudesta.
Tällä ostosreissulla en aio puuttua lapseni valintoihin: hän saa käyttää rahan juuri niin kuin haluaa.
Kolmen tunnin aikana tytöt kiertävät kaupat kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla he hipelöivät ihan kaikkea ja huudahtavat lähes jokaisen tuotteen kohdalla: ”Oih, haluaisin tämän.” Sitten he keksivät ottaa suosikkituotteistaan puhelimillaan kuvia: 9 bikinit, 3 paitaa, 2 mallivihkoa, korurasia, aurinkolasit… Niitä voi katsella ajan kanssa kotona ja pohtia, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee.
Käteinen raha opettaa tavaran arvoa
Shoppailureissu on tietysti ennen kaikkea hauska yhteinen retki ystävän kanssa. Huomaamatta reissu opettaa rahankäytöstä enemmän kuin mitkään kodin laskuharjoitukset tähän asti.
Ekaluokkalaiset ovat tarkkoja: he painavat mieleensä vaatteiden hinnat ja kysyvät onko 5 euroa paljon vai vähän – ja mitä muuta sillä voi ostaa kuin aurinkolasit. Mieleisten tavaroiden kohdalla lapset miettivät, löytyykö kotoa jo jotain vastaavaa (useimmiten löytyy) ja tulisiko silmiin osunutta vaatetta pidettyä.
Kun on ostospäätöksen aika, he laskevat, mihin rahat riittävät.
Mieluinen tunika on yllättäen alennuksessa, joten lapsi saa vaihtorahaa enemmän kuin oli laskenut. Tämän rahan hän haluaa jättää käyttämättä ja laittaa säästöön. Se osoittaa, että retken aikana lapset ovat oivaltaneet jotain tärkeää: minkään ostaminen ei kannata vain ostamisen vuoksi.
