Olen väsynyt hoitamaan heikkoon kuntoon mennyttä miestäni. Puoliso ei ymmärrä, että tarvitsisin välillä myös omia juttuja.
Olen joutunut auttajan osaan. Mieheni kunto on heikentynyt ja oman käsityksensä mukaan hän tarvitsee apua lähes kaikissa arjen toiminnoissa.
Fyysisesti hänen liikkuminensa alkaa olla rajoittunutta ja pukeutuminen on toisinaan hankalaa. Koska minä olen käsillä, olen automaattisesti hänen palvelijansa. Hänen muistinsa on myös huonontunut, ja muistutan häntä päivittäin asioista.
Olen väsynyt tilanteeseen. Niin ei saisi sanoa, koska olen lupautunut papin edessä auttamaan ja tukemaan puolisoani myötä- ja vastamäessä.
Mieheni ei ymmärrä, että tarvitsisin myös omia juttuja ja harrastuksia. Hänen mielestään minun tulisi pysytellä hänen lähellään, sillä hän ei halua jäädä yksin eikä viihdy yksin. Rakastan miestäni, mutta yltääkö rakkauteni tällä tasolla loppumattomiin?
Tahdon
