Ilona Pietiläinen sisustaa jatkuvasti: "Koti on leikkikenttämme"

"RAKKAUTTA ENSI SILMÄYKSELLÄ. Niin voisi kuvata kotimme löytymistä. Olimme etsineet rintamamiestaloa, joka olisi lähellä poikamme Pietun koulua ja Äänekosken kaupunkia. Emme halunneet ostaa valmiiksi remontoitua taloa, koska halusimme tehdä siitä itsemme näköisen.

Laitoimme lehteen ilmoituksen, ja pian tärppäsi. Löysimme sinapinkeltaisen prinsessan.

Hupaisaa kyllä, talo oli minulle tuttu: se oli lapsena päivähoitopaikkani. Muistan vielä, miten laitoin lapsena kieleni talon jäiseen metallikaiteeseen. Itkuhan siitä tuli.

Kun tulimme katsomaan taloa ensimmäistä kertaa, se oli tunkkainen ressukka. Meille tuli kuitenkin heti sellainen tunne, että tämä on meidän paikkamme.

Lähes kaikki piti räjäyttää, ennen kuin taloa saattoi kutsua kodiksi. Seiniltä purettiin lastulevyjä ja ikivihreitä laattarivistöjä. Ulkoseinät maalattiin vaaleiksi ja ikkunat vaihdettiin ruudullisiin.

Suurin työ oli saunaosaston uusiminen. Pieniä huoneita piti purkaa, jotta tilalle saatiin avaruutta. Halusimme, että sauna muistuttaa hengeltään vanhoja savusaunoja. Saunaosasto on oikeastaan Jannen sisustama.

Urakka oli valtava, mutta muuttopäivänä väsymys oli jo unohtunut. Tuntui, että kaikki oli ollut vaivan arvoista.

Lautatapetti löytyi olohuoneeseen Seinäruusu-liikkeestä. Huonekalut ovat keräilyeriä: sohva nettikirpputorilta pöytä autotallin perukoilta.

Rennot tulppaanit laitetaan vanhaan kiviruukkuun kevään kunniaksi. Hieman pitkäksi venähtäneinä ne sopivat parhaiten rappioromanttisiin tunnelmiin.

HALUSIMME, ETTÄ KOTI YLLÄTTÄÄ ja näyttää leikkisältä. Keittiöön valitsimme kierrätyspoppelia, ja väliovet muistuttavat ladon ovia. Yläkerran huoneita erottavat turkulaisesta kerros­talosta pelastetut ovet, joissa on vieläkin postiluukut ja vanha pirikello. Koiramme Neilikan saa aina paikalle, kun kilauttaa ovikelloa.

Talossa on kolme kerrosta. Alimmaisessa on sauna, keskikerroksessa ovat oleskelutila ja keittiö. Yläkerrassa nukumme taivekattojen alla. Pietulla on oma huone ja meillä Jannen kanssa omamme. Talossa on sopivasti tilaa kaikille.

Eniten aikaa vietämme keskikerroksessa. Neilikka on varma siitä, että sohva on paras paikka nukkua. Sohvalta kuuluu yleensä sen tyytyväinen hyminä.

Perheemme kokoontuu yleensä keittiössä. Keittiönpöytä on usein täynnä erilaisia vempaimia, koska teemme mielellämme ruokaa. Viikonloppuisin kokkaamme pitkän kaavan mukaan itsellemme ja ystäville. Talvella valmistamme ruokaa puuliedellä, eikä mikään voita sen tunnelmallista lämpöä.

Meillä on käytössä jauhoton ja perunaton ruokavalio, joka saa Pietun nurkumaan. Keksimme ratkaisuksi ruokapäivän. Silloin saa valita oman lempiruokansa välittämättä siitä, mitä se sisältää. Kovimmassa huudossa taitaa olla pitsapäivä.

Pietiläiset saavat unen päästä kiinni valoisissa tunnelmissa. Huurrekalvosta teetetyt kauris­tarrat korvaavat makuuhuoneen verhot.

Tuolia on turha korjata, koska revennyt päällinen on vain sympaattinen. Kirjoista tehtyä hyllyä pitää seinällä alimman opuksen väliin liimattu kulmarauta.

TALOMME AINOA ONGELMA on se, kuinka saisin kaikki ihanat kaappini mahtumaan sisään.

Ihastun aina suurimpiin ja korkeimpiin huonekaluihin. Mittasuhteet olisi varmasti hyvä pitää mielessä, kun kalustaa, mutta minkä sitä luonteelleen voi.

Rakastan ihan liikaa antiikkisia huonekaluja. Mutta vanha huonekalu on hyvä ostos, koska sen arvo ei katoa. Voin siis vaihtaa kaapin hyvällä omallatunnolla, kun sisustustuuli puhaltaa. Usein löydän vanhojen tilalle vielä ihanampia, ja toiset on pakko laittaa kiertoon. 

Janne valittaa joskus, että juuri kun hän on löytänyt ­mukavan ­nojatuolin, olenkin jo myynyt sen alta pois.

Hyvä puoli on se, etteivät villakoirat ennätä tehdä pesää minkään alle.

Vaihtelen myös kaappien paikkaa. Kuljetan niitä nurkasta toiseen ihan vain kokeillakseni, voisiko kapistus näyttää kivalta toisella puolella huonetta.

Muutosta on jo kolme vuotta, joten olen muuttanut mieltäni sisustuksen suhteen monta kertaa. Olen kokeilunhaluinen, eikä seinävärin minusta tarvitse olla sama kymmentä vuotta. Oleskelutilan seinillä taitaa olla kolmannet tapetit.

Miehelläni on varmaan kestämistä kanssani. Nyt olen luvannut olla hetken sisustamatta. Haluan kuitenkin ajatella, että koti on meidän leikkikenttämme. Pienellä muutoksella siitä saa uuden näköisen.

Alakerran oleskelu­huoneen tapetissa kuvastelee satulinna, jonka voi nähdä vain oikeassa valossa.

Keittiön kekseliäs tapetti syntyi itse tulostetuista A4-papereista. Marokkolaiskuviot löytyivät Google-haulla, ja paperit kiinnitettiin tapetti­liisterillä kieli keskellä suuta.

Herkät tasetit kurottelevat valoon vanhasta lankusta tehdyllä ikkunalaudalla. Hennoille kukille sopivat rustiikkiset ruukut.

OLEMME AINA ASUNEET Äänekoskella. On ihana ajatella, että kotimme on osa paikkakunnan historiaa. Talo on rakennettu heti rintamamiestalojen ajan jälkeen, joten se on samantyylinen kuin ne.

Meille koti ei ole museo vaan paikka, jossa koko perhe voi elää vapaasti. Seinät saavat olla vähän kallellaan. Kaiken ei tarvitse olla viivasuorassa.

Sama pätee pihaan. Taloamme ympäröi vehreä puutarha, joka saa vapaasti kasvaa vähän villinä. Näin vanhaan pihaan voikukatkin kuuluvat ehdottomasti. 

Odotamme innolla kevättä. Olisi ihanaa koota pihamaalle kasvihuone talon vanhoista ikkunoista."

Ilona löysi vanhat kerrostalon ovet Wanhan Wallan­kumous -liikkeestä. Luukut ja ovikello muistuttavat menneestä. Lypsyjakkara viettää eläkepäiviä koristeena.

Vanhojen tuolien osista tuli oivat kynttilänjalat. Kevään koittaessa ne toimivat yhden kukan maljakkoina.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2014.