Chiliä, valkosipulia ja paljon kasviksia. Siinä KK:n ruokaklubiin kuuluvan Mervi Keskisen luottotuotteet. Fibromyalgia talttui gluteenittoman ruokavalion avulla.

"Vaikeinta oli oppia tekemään leipiä ja leipomaan. Kaikesta tuli kovaa ja pahaa", kuvailee 56-vuotias Mervi Keskinen siirtymistään gluteenittomaan ruokavalioon. Tämä tapahtui vuonna 2011, kun Keskinen tapasi MS-tautia sairastavan ystävänsä, joka  oli saanut apua gluteenittomasta ruokavaliosta.

Nyt Keskisen ruoka pyörii reseptien ympärillä. Hän jätti pois soijan, sokerit ja maitotuotteet. Sen sijaan Keskinen alkoi syödä paljon vihanneksia, juureksia, avokadoa, kookosöljyä, raakaruokaa ja pähkinöitä.

"Teen perusruokaa kasviksista, maustamattomasta kanasta ja kalasta. Uuni on kuumana koko ajan. Käytän paljon lehtikaalia. Herkkuani ovat paistetut muikut", Keskinen kertoo.

Fibromyalgiaa sairastavan Keskisen nivelsäryt ja selkäkivut loppuivat kuukaudessa. Kun kolesteroli ja verensokerit pysyivät hallinnassa, hän luopui lääkkeistä. Keskisen lääkäri on varmistanut, että ruuasta tulee tarpeeksi sinkkiä ja seleeniä. Lisäksi Keskinen syö D-vitamiinia ja magnesiumia. Myös kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama väsymys on pysynyt poissa.

"Voithan sä nyt vähän ottaa"

Keskiselle itselleen siirtyminen gluteenittomaan ruokaan oli helppoa. Sen sijaan muutos oli vaikea muille ja Keskistä houkuteltiin maistamaan pullaa, olihan se juuri häntä varten leivottu. Mutta Keskinen ei maistanut, sillä vehnä ja sokeri tekevät hänet kipeäksi.

Nykyään Keskinen hallitsee myös gluteenittoman leivonnan. Makeuttamiseen hän käytää karppisokeria, kookossokeria ja luomukookoskermaa. Myös banaanilla ja avokadolla saa leivonnaisiin makua. Silloin tällöin Keskinen nauttii gluteenitonta lakua.

KK-keittiöläisille Keskinen haluaa jakaa kaalilaatikon reseptin.

"Jokelan mummon kaalilaatikko on lapsuuteni herkku ja myös lapseni ovat aina pitäneet siitä. Mummon toinen tytär eli tätini Ritva tekee tätä syksyisin, kun käyn hänen luonaan Jokelassa kylässä. Mielestäni mummon ja Ritvan tekemänä laatikko maistuu jotenkin aina paljon paremmalta. Ja mummohan teki laatikon aina puuhellan uunissa", Mervi Keskinen kertoo.

Jokelan mummon kaalilaatikko

1 kg kaalia

500 g sika-nautajauhelihaa

2 dl puuroriisiä

2 rkl siirappia

1 iso sipuli

meiramia

suolaa

pippuria

2 lihaliemikuutiota

Pilko kaali pieneksi. Keitä kaali ja puuroriisi vähässä vedessä. Lisää joukkoon pari lihaliemikuutiota. Anna kattilan kannen olla hieman raollaan, jotta riisi ei kiehu yli. Kun kaali on kypsää, lisää joukkoon siirappi sekä iso sipuli.

Paista jauheliha kypsäksi ja mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kaali ja jauheliha yhteen ja laita voideltuun uunivuokaan. Lisää hieman meiramia joukkoon.

Paista uunin alatasolla ensin 225 asteessa, kunnes pinta ruskistuu. Laita sen jälkeen uunin alalämpö päälle 155 asteeseen ja anna laatikon hautua uunissa noin 2 tuntia. Jos pinta ruskistuu liikaa, peitä foliolla. Pinta saakin olla tumma, muttei palanut.

Tarjoile puolukkasurvoksen ja tuoreen kurkun kanssa.

Tule mukaan KK-keittiöön

Kerro oma suosikkiohjeesi. Lähetä kuva ja tarina toimittajalle jenni.rinkinen@sanoma.com

KK-keittiö on KK:n uusi ruokaklubi ruuanlaittoa rakastaville. KK-keittiöläiset saavat etuja, ideoita, inspiraatiota, keittiöhaasteita, kutsuja tapahtumiin ja paljon muuta kivaa. KK-keittiöön voi liittyä tilaamalla kerran viikossa ilmestyvän uutiskirjeen. 

Hummus ja falafelit maustavat voileipäkakun. Kasviskakku on helppo muuntaa vegaaniseksi, kun jättää täytteen ranskankerman pois ja korvaa tuorejuuston soijatuorejuustolla.

Hummuskakku

8 hengelle

9 viipaletta isoa vaaleaa paahtoleipää

Hummus

2 pakettia (579/350 g) valmiiksi keitettyjä kikherneitä

1 iso valkosipulin kynsi

5 rkl tahinia

1 ison sitruunan mehu (n. 1/2 dl)

4 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

½ tl juustokuminaa

½ tl sokeria

Falafeltäyte

2 porkkanaa

nippu lehtipersiljaa

nippu korianteria

nippu tilliä

2 rkl tahinia

2 rkl valmista hummusta

2 rkl sitruunamehua

1 tl juustokuminaa

½ tl korianterijauhetta

½ tl sokeria

½ tl suokaa

½ dl ranskankermaa

kostutukseen

3/4 dl vedellä laimennettua sitruunan mehua

Koristeluun

150 g tuorejuustoa, salaattia, hummusta, granaattiomenan siemeniä, oliiviöljyä, paprikajauhetta, persiljaa

Aloita kakun teko hummuksesta, sillä sitä tarvitaan myös falafeleihin sekä koristeluun. Huuhtele valmiiksi keitetyt kikherneet. Laita ne ja kaikki muut hummuksen ainekset tehosekoittimeen ja sekoita massaksi. Voit tehdä hummuksen myös sauvasekoittimella. Säilytä jääkaapissa.

Raasta falafeltäytettä varten porkkana ja hienonna lehtipersilja, tilli sekä korianteri. Lisää joukkoon tahini, hummun ja sitruunamehu. Mausta juustokuminalla, korianterijauheella, suolalla ja sokerilla. Sekoita sauvasekoittimeilla tai tehosekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Öljyä paistinpannu kunnolla ja paista falafeltahnasta pieniä, reilun ruokalusikallisen kokoisia pihvejä. Paista keskilämmöllä ruskeaksi noin kolme minuuttia. Käännä pihvejä kun ne ovat paistuneet tarpeeksi pysyäkseen koossa. Paista väriä myös toiselle puolelle.

Jäähdytä valmiit falafelpihvit ja sekoita ne ranskankerman kanssa tasaiseksi massaksi.

Leikkaa leivistä reunat. Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja asettele pohjalle kerros leipää. Kostuta huolella. Lisää falafeltäyte ja toinen kerros leipäää. Kostuta hyvin. Lisää kaksi kolmasosaa hummuksesta ja säästä loppu koristelua varten. Lisää kolmas kerros leipää ja kostuta huolella. Peitä kakku tiiviisti tuorekelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Ota kakku vuoasta ja päällystä se vatkaimella notkistetulla tuorejuustolla. Asettele kakun päälle salaattia ja keskelle hummusta. Lisää hummuksen päälle hieman oliiviöljyä ja granaattiomenan siemeniä. 

KK-keittiöläisten klubi-illassa sukellettiin voileipäkakkujen maailmaan. Katso, millaisia kakkuleivoksia keittiöläiset saivat aikaan!