
Kuivahtaneesta leivästä saa monenlaista hyvää. Lue vinkit helppoihin ruokaohjeisiin, joissa voit hyöydyntää parhaat päivänsä nähneet leivät.
Näissä ohjeissa voit käyttää kaikenlaisia leipiä tai myös erilaisia leipiä sekaisin. Ruisleipä tuo mukavan lisän vaaleiden leipämurusten sekaan esimerkiksi hedelmäisessä paistoksessa.
1. Krutongit
Leikkaa leipä kuutioiksi (noin 1 cm x 1 cm) ja paahda paistinpannulla tai uunissa kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Rasvattomat krutongit säilyvät monta kuukautta viileässä.
Voit maustaa krutongit, mutta öljyiset versiot säilyvät vain viikon viileässä. Kuumenna pannussa 2 rkl öljyä ja lisää 1-2 murskattua valkosipulinkynttä ja 2 rkl silputtua persiljaa. Ruskista tässä seoksessa leipäkuutiot kauniin ruskeiksi. Älä päästä palamaan.
2. Toscanalainen leipäsalaatti
Revi leipäviipaleet käsin pienemmäksi. Tarvitset leipää noin 5 dl, mutta vähempikin riittää. Kuutioi 4-6 kypsää tomaattia ja laita leipämurskan päälle. Silppua puolikas kurkku ja yksi pieni punasipuli, ja sekoita ainesten joukkoon kulhoon. Suikaloi sekaan kourallinen tuoretta basilikaa.
Sekoita eri kulhossa keskenään 2 rkl punaviinietikkaa, 4 rkl oliiviöljyä ja murskattu valkosipulinkynsi. Mausta suolalla ja pippuriripauksella. Valuta kastike salaatille, sekoita nostellen ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia. Ripottele pinnalle silputtua tuoretta basilikaa ja nosta tarjolle.
3. Vähän paremmat ritarit
Voitele puolet leipäviipaleista maustamattomalla tuorejuustolla ja puolet hillolla tai marmeladilla. Paina hillo- ja juustoleipä vastakkain. Kasta leivät seokseen, jossa on kevyesti vatkattuna 2 tl vaniljasokeria, 1 dl maitoa ja 1 muna.
Paista leivät pannulla rasvassa kullanruskeiksi. Tarjoa lämpiminä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.
4. Leipäpaistos
Leikkaa leipä kuutioiksi. Neljälle hengelle tarvitset noin 7 dl kuutioita. Leikkaa 150 g kinkkua tai makkaraa suikaleiksi. Kuutioi tai raasta 150 g juustoa. Kuutioi 2 tomaattia ja silppua yksi sipuli.
Voitele noin 2 litran vetoinen uunivuoka ja ripottele puolet leipäkuutioista vuokaan. Levitä päälle kinkku, juusto, tomaatit ja sipulit sekä loput leivistä. Vatkaa kevyesti keskenään 4 dl (kerma)maitoa ja 4 munaa. Mausta pippuri- ja paprikajauheripauksella. Valuta maitoseos ainesten lomaan vuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes paistos on hyytynyt ja pinta saanut väriä.
5. Hedelmäinen leipäpaistos
Rouhi monitoimikoneella erilaisten leipien loppuja murusiksi. Tarvitset murusia noin 6 dl. Paahda muruset pannulla ilman rasvaa ruskeiksi ja lisää 1 dl sokeria. Lohko kattilaan 4 omenaa, päärynää, nektariinia, persikkaa tai noin 8 tuoretta luumua. Lisää 1/2 dl sokeria ja 1 dl vettä. Keitä muutama minuutti, kunnes hedelmät hiukan pehmenevät.
Voitele noin litran vetoinen uunivuoka ja lusikoi siihen puolet leivänmurusista. Levitä päälle hedelmät liemineen ja ripottele pinnalle loput muruset. Valuta päälle noin 50 g sulatettua voita tai margariinia. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes paistoksen pinta on saanut hiukan väriä. Tarjoa kuumana vaniljajäätelön kanssa.
6. Italialainen leipäkeitto
Kuori ja silppua 2 isoa sipulia ja 3 valkosipulinkynttä karkeaksi silpuksi. Murenna leipä suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuumenna 2-3 rkl öljyä kattilassa ja kuullota sipuleita siinä 5 minuuttia. Kumoa sekaan tölkillinen säilöttyjä tomaatteja tai tomaattimurskaa, ja keitä noin 10 minuuttia. Lisää 5 dl vettä sekä 1 kasvisliemikuutio ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta pippurilla ja sekoita joukkoon leipä.
Jatka kuumentamista muutama minuutti. Lisää keittoon noin 1 dl voimakkaanmakuista juustoraastetta ja 1-2 rkl silputtua basilikaa. Kuumenna ja nosta tarjolle. Koristele pinta juustoraasteella ja silputulla tuoreella basilikalla.
7. Rahka-omenatorttu
Kuori ja lohko 4-6 omenaa. Poista siemenkota. Kuumenna 1 dl vettä, 1/2 dl sokeria sekä 1 tl kanelia kattilassa. Lisää omenat ja keitä, kunnes omenat pehmenevät. Paahda 6 dl leivänmurusia ja 1 dl sokeria pannulla kauniin ruskeaksi ilman rasvaa. Vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi, sekoita joukkoon 1 prk (250 g) maitorahkaa sekä 1 rkl vaniljasokeria.
Levitä kolmasosa rahkasta tarjoilukulhon pohjalle. Ripottele rahkalle puolet leivänmuruista ja lusikoi omenaseos päälle. Lusikoi puolet rahkasta omenaseokselle ja peitä se lopuilla leivänmuruilla. Nostele loppu rahka nokareina päälle. Anna maustua hetki tai tarjoa heti.
8. Kinkku-juustotoast
Voitele leipäviipaleet ja laita joka toiselle viipale kinkkua tai muuta leikkelettä ja joka toiselle juustoa. Paina kinkku ja juustoleipä vastakkain. Paista leivät pannulla rasvassa kullanruskeiksi miedolla lämmöllä. Voit kastaa leivät ennen paistamista paprikajauheella ja valkopippurilla maustetussa muna-maitoseoksessa (1 muna ja 1 dl maitoa).
9. Suklainen leipävanukas
Voitele noin litran vetoinen uunivuoka ja asettele siihen sopiviksi palasiksi leikattuja leipäviipaleita (noin 6 viipaletta). Leivän voi myös kuutioida. Rouhi 100 g suklaata ja ripottele se leipien sekaan. Vatkaa kevyesti keskenään 2 dl (kerma)maitoa, 2 munaa, 1/2 dl ruoko- tai fariinisokeria ja ripaus inkivääriä tai kanelia. Kaada seos leiville ja anna imeytyä noin puoli tuntia.
Kypsennä paistosta 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt ja paistoksen pinta saanut väriä. Tarjoa haaleana esimerkiksi marjojen kanssa.
10. Murukuorrutetut suikalekasvikset
Leikkaa ohuiksi suikaleiksi noin 800 g erilaisia kasviksia, esimerkiksi porkkanaa, kyssäkaalia ja lehtiselleriä. Keitä suikaleet pienessä kasvisliemitilkassa napakan kypsiksi ja kumoa kevyesti voideltuun uunivuokaan. Ruskista noin 3 dl leivänmurusia voissa tai margariinissa ja sekoita joukkoon 1-2 dl voimakasta juustoraastetta sekä 1 dl silputtua ruohosipulia tai persiljaa. Lusikoi seos kasvissuikaleille.
Tarjoa heti tai nosta 225-asteiseen uuniin noin 5 minuutiksi, jotta juusto sulaa ja paistos kuumenee. Tarjoa sellaisenaan salaatin ja leivän kanssa tai esimerkiksi kalaruuan lisäkkeenä.