Kodin Kuvalehden kolumnisti Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.
Kodin Kuvalehden kolumnisti Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.

Kun tarkemmin katsoo, tapahtuu paljonkin. Koti esimerkiksi tyhjenee, Kodin Kuvalehden kolumnisti Kai Lehtinen kirjoittaa.

KUN AJATTELEN KULUNUTTA VUOTTANI, mieleeni tulee muutama vuosi sitten julkaistu Mike Leighin elokuva Vuosi elämästä. Se kertoo kymmeniä vuosia yhdessä olleesta pariskunnasta, joka viettää näennäisen tasaista ja rauhallista elämää omakotitalossaan. He käyvät töissä ja hoitavat puutarhaa. Vuodenajat vaihtuvat. Mitään räiskyvää toimintaa ei ole.

Sellaistahan elämä usein on. Ihan tavallisen tylsää, vaikka huomaamatta saattaa tapahtua paljonkin.

OLEMME KAIKETI MELKO tavallinen perhe. Vanhemmat ovat olleet nuoruudesta lähtien yhdessä ja tehneet liudan lapsia. Istumme keittiössä ja syömme lämmitettyä eilen tehtyä ruokaa. Puhumme päivän tapahtumista. Sanattomat ja sanallisetkin viestit tulkitaan välillä monin eri tavoin.

”Huumori ja viime kädessä yhteen hiileen puhkuminen ovat olleet koko perheen yhteinen keino selvitä vaikeistakin tilanteista.”

Elämä on näennäisen seesteistä. Kaikenlaisia toilailuja ja myllerryksiä on vuosien varrella sattunut, mutta huumori ja viime kädessä yhteen hiileen puhkuminen ovat olleet koko perheen yhteinen keino selvitä vaikeistakin tilanteista, ihan niin kuin monessa muussakin perheessä.

KESKIMMÄINEN TYTTÄREMME palaa pian vuoden Amerikan-reissultaan. Olen miettinyt kohtaamistamme. Mitä meille on tapahtunut vuodessa? Jatkuuko kaikki siitä, mihin vuosi sitten jäimme? Miten tytär sopeutuu tavalliseen arkeemme? Hänelle on tapahtunut isoja asioita. Hän on nähnyt valtavasti erilaisia paikkoja, tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut läheisiä ystäviä. Meille kotona ei ole vuodessa tapahtunut mitään uutta. Vai onko?

Aluksi ajattelin, että kulunut vuosi on mennyt samalla tavalla kuin aiemmatkin. Mutta kun tarkemmin mietin, asiat eivät kuitenkaan toistu täsmälleen samalla tavalla. Harvemmin sitä kahta samanlaista päivääkään on. Kaiketi me kaikki tässä perheessä olemme jonkin verran muuttuneet.

”Ystäviä on yritetty kuunnella ja auttaa elämän erilaisissa kolhuissa.”

Lapsista kaksi on ahkeroinut ja viettää valmistujaisiaan keväällä. Yksi aloitti syksyllä opiskelut ja muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa. Yksi muutti kissojensa kanssa kotoa ja vaihtoi työpaikkaa. Koti on jatkanut tyhjenemistään.

Tulipalossa tuhoutuneen rakennuksemme tilalle on vuoden aikana noussut uusi. Lähisuvusta on yksi ihminen kuollut, ja haikeus on muistuttanut elämän rajallisuudesta. Ystäviä on yritetty kuunnella ja auttaa elämän erilaisissa kolhuissa.

NIIN ELOKUVISSA KUIN OIKEASSA ELÄMÄSSÄKIN epävarmuus on läsnä koko ajan. Siksi pitäisi osata elää hetkessä. Silti huomaan ajattelevani ja odottavani jo aikaa, kun tytär palaa ja antaa oman räiskyvän panoksensa päällisin puolin yksinkertaiseen elämäämme.

Yläkerrassa ei jatkossa ole hiljaista, siisteydestä puhumattakaan. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tylsää ei ainakaan tule olemaan.