Anne Rikama on muuttanut kaksi kertaa puolentoista vuoden aikana ja alkanut pitää esineiden lajittelusta. Melkein.
Kun muuttaa kodista toiseen, on pakko miettiä suhdettaan tavaraan. Mitä säilytän ja mitä heitän pois? Mitä teen esineille, joiden olemassaoloa en ilman muuttoa edes muistaisi?
Heippa, lötköt jääpalamuotit ja rämisevä vitriini. Hyvästi, karttakirjat ja käyttämättä jäänyt juhlamekko.
Tässä kuten aiemmissakin muutoissa aloitan inhoamalla tavaroita. Olisin varmasti onnellisempi, jos omaisuuteni mahtuisi matkalaukkuun.
Sitten alkaa haikailu: kolhiintuneesta nokkamukista ovat kolme lastani harjoitelleet hörppimistä, en luovu.
Mikä tyydytys, kun tavarat löytävät paikkansa!
LOPULTA MUUTTAESSA tulee järjesteltyä myös päätä. Aivot kiepsahtavat pikkuisen eri asentoon, kun selkäytimeen uppoavat uudet reitit sohvalta jääkaapille ja makuuhuoneesta kylppäriin.
Mitä siitä, että laatikoita raahatessa sain mustelmia ja kynnet katkeilivat? Uusi näkymä olohuoneen ikkunasta virkistää. Vanha sohvakin näyttää eri valossa siedettävältä.
Ja mikä tyydytys, kun tavarat löytävät paikkansa ja koti on keittiön kaappeja myöten järjestyksessä, edes hetken.
Nyt alan käyttää jumppapalloa ja tehdä kotiruokaa.
MUUTTO ON PAITSI lajittelua, myös pieni ryhtiliike, uuden alku. Nyt alan käyttää unohduksissa ollutta jumppapalloa ja tehdä terveellistä (tai edes jotain) kotiruokaa.
Kunnes treenivaatteet jälleen pölyttyvät komerossa ja ateriaksi kelpaa voileipä ja kahvi.
Kun siinä tilanteessa ollaan, voisikin jälleen muuttaa.
