Annakaisa Ojanen ei siedä täysiä roskiksia. Hän yrittää löytää kodin muidenkin tarpeettomille tavaroille.

Miten kierrätät?

Lempikauppani on kierrätyskeskus. Hankin lähes kaiken käytettynä enkä heitä juuri mitään roskiin. Taloyhtiön jätehuoneessa järjestelen muidenkin roskia. Samalla olen löytänyt itselleni juhlajakun ja perunoita. Kun pesen hedelmiä, huuhteluvesi valuu lavuaarissa kippoon, josta kaadan sen parvekkeella kasvaville tomaateille. Kun avaan suihkun, kerään ämpäriin ensimmäiset kylmät vedet. Kierrättäminen on monenlaista säästämistä.

Mitä tunteita koet kierrättäessäsi?

Löytämisen iloa. Etsin aarteita. Yhtä hienoa on, kun itselle turha tavara sopii jollekin toiselle. Tärkein on silti tunne, että teen osani maapallon eteen. Toisaalta kierrättämisestä seuraa myös suuttumusta ja surua, koska näen, miten moni ei välitä. Kaksi metriä sekajätteistä lasinkeräyspöntölle voi olla jollekin liian pitkä matka.

”Kissani Magi on myös kierrätystä: entinen kujakissa Tallinnasta.”  Nojatuolikin on ostettu 30 vuotta sitten käytettynä, Annakaisa vain päällysti sen.
”Kissani Magi on myös kierrätystä: entinen kujakissa Tallinnasta.” Nojatuolikin on ostettu 30 vuotta sitten käytettynä, Annakaisa vain päällysti sen.

Äidin vanhat tennismailat 1940-luvulta eivät Annakaisan mielestä kuuluneet roskikseen vaan vaikka seinälle koristeeksi. Kierrätyskeskuksen mekko maksoi kolme euroa, kaulakoru kirpputorilla kaksi euroa.
Äidin vanhat tennismailat 1940-luvulta eivät Annakaisan mielestä kuuluneet roskikseen vaan vaikka seinälle koristeeksi. Kierrätyskeskuksen mekko maksoi kolme euroa, kaulakoru kirpputorilla kaksi euroa.

Isoisän vanha nahkalaukku on Annakaisan korukassi. ”Olen vähän harakka ja hamstraan kirppiksiltä koruja. ”
Isoisän vanha nahkalaukku on Annakaisan korukassi. ”Olen vähän harakka ja hamstraan kirppiksiltä koruja. ”

Jos tapaisit terapeutin, mitä hän sanoisi?

Ehkä hän näkisi, että kierrätys on minulle myös jonkin korviketta. Erityislapsen yksinhuoltajana olen ollut paljon sidoksissa kotiin. Facebookin kierrätysryhmät ovat tulleet luokseni kotisohvalle. Vaatekaupat eivät ole minua kiinnostaneet, koska painoin ennen 40 kiloa enemmän ja olin tyytymätön itseeni. Paljon mieluummin ostin koruja kirppikseltä – vaikka en sitten osannut käyttää niitä.

Mitkä ovat kierrättämishimon huonot puolet?

Hamstraan liikaa. Kun näen, että joku heittää jotain pois, yritän keksiä, minne sen saa vietyä. Vein taloyhtiömme roskiksesta laatikollisen ehjiä lastenvaatteita UFFin laatikkoon. Kun ystäväni ovat heittämässä tavaroita roskiin, otan ne ja kuskaan julkisilla kulkuvälineillä kierrätyskeskukseen. Tuttavien vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita vien eläinsuojeluyhdistykselle eläinten peteihin.

Mitä et kierrätä itseltäsi eteenpäin?

Matkamuistonukeistani en luovu. Lasivitriinikaappi on niitä täynnä. Kellarissa säilytän poikani vanhoja ratsastuskamoja. En ole koskaan ratsastanut, mutta mistä sitä tietää, jos hurahdan siihenkin.

Rajoittaako riippuvuus elämääsi?

Kaikkea en uskalla tehdä. Facebookin roskalavaryhmiin liittyminen houkuttelisi hirveästi: saisin tiedon täysistä roskalavoista ja voisin mennä tutkimaan niitä. Mutta liittyminen olisi turmiollista. Koti täyttyisi liikaa.
Jos saisit lottovoiton, miten kierrättämisen kävisi?

Luotan sanontaan ”epäonnea rakkaudessa, onnea pelissä”. Siksi minulla on vakirivi lotossa. Nyt kahden asunnon loukussa kierrättäminen on myös taloudellinen pakko, mutta rikkaana voisin satsata siihen vielä enemmän.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 21/2014.

Annakaisan vinkit aloittelijalle

1 Hanki vain se, mitä todella tarvitset. Jos tavaraa on jo liikaa, mieti, mitä ilman pystyt olemaan. Selvitä, minne tai missä voit kierrättää tavaroitasi.
2 Heitä tavaroita roskiin vain, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Lähes aina on.
Verhoista joku saa tehtyä mekon ja rikkinäisistä t-paidoista pesurättejä tai matonkuteita.
3 Järjestä taloyhtiön roskatiloihin kierrätyshylly, johon voi jättää ja josta voi ottaa. Pidä käytettyjen vaatteiden kutsuja, joihin ystävät tuovat mukanaan tarpeetonta ja saavat mukaansa itselle tarpeellista.