Pauliina Laine viihtyy koiriensa Hurrin (vas.) ja Hipun kanssa.
Pauliina Laine viihtyy koiriensa Hurrin (vas.) ja Hipun kanssa.

Tässä juttusarjassa esitellään Kodin Kuvalehden lukijablogeja. Nuttu nurin, onni oikein -blogia kirjoittaa Pauliina Laine.

Opettaja Pauliina Laine kirjoittaa Nuttu nurin, onni oikein -blogissaan hauskasti ja herkästi muun muassa siitä, millaista on yrittää ostaa uutta matkapuhelinta, kuinka ihana marraskuu on tai miten kaikki muuttuu, paitsi koulu.

Miksi juuri tämäntapaiset aiheet?

Tykkään kirjoittaa epätäydellisyydestä ja kommelluksista, siitä ettei kaikki mene niin justiinsa. Aiemmin olin melkoinen perfektionisti, nyt olen yrittänyt opetella siitä tietoisesti pois. Epätäydellisyys on kiinnostavampaa kuin täydellisyys. Lähes kaikista tilanteista löytyy puolia, joille voi hymyillä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Miksi bloggaat?

Olen aina tykännyt jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla. Nuorempana kirjoitin runoja ja päiväkirjaa. Sitten sain kolmessa vuodessa kolme lasta, ja niinä tiukkoina vuosina kirjoittaminen jäi vähemmälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vahvan sysäyksen uudelleen aloittamiselle antoi se, kun sairastuin reumaan kymmenen vuotta sitten ja jouduin vähäksi aikaa jättämään rakkaan liikuntaharrastukseni, step-jumpan ohjaamisen. Toipilaana oli hyvää aikaa purkaa ajatuksia kirjoittamalla. Nykyään reumani pysyy aika hyvin kurissa tarkalla ruokavaliolla.

Millaisia lukijoita blogisi voisi kiinnostaa?

Ilmeisesti todella erityyppisiä ja eri-ikäisiä ihmisiä. Aikuiset lapseni ovat yliopistolla saaneet palautetta parikymppisiltä opiskelukavereiltaan, että heidän äitinsä blogi on hyvä! Myös vanhemmilta ihmisiltä tulee palautetta.

Mikä on oma lempiblogisi?

Tykkään Aamukahvillaja Hidasta elämää -blogien tunnelmasta.

Millainen tyyppi olet?

Olen viisikymppinen nainen, impulsiivinen, puhelias ja iloinen. Yritän keskittyä elämässä hyvään. Oppilailleni sanon usein, että se, mihin elämässä huomionsa kiinnittää, tuppaa lisääntymään. Töissä olen saanut palautetta siitä, että levitän positiivisuutta ympärilleni.

Mikä oli lapsuuden toiveammattisi?

Halusin tulla eläinlääkäriksi. Lapsuudenkodissani oli koira, jota rakastin. Nykyäänkin olen kahden karvaturrin onnellinen omistaja.

Mitä katsot telkkarista?

Netflixistä Modernia perhettä ja Frendejä. Tykkään hyvän fiiliksen telkkarisarjoista, toisaalta myös synkkä Silta kuuluu suosikkeihini.

 

Tutustu Nuttu nurin, onni oikein -blogiin täällä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla