Karannut kissa yhdisti Helin ja Susannan

Heli Kaunismaa, 48, ja Susanna Kainulainen, 50, ovat olleet ystäviä kuusi vuotta. Vapaaehtoistyötä tekevä Heli asuu Jyväskylässä ja yrittäjä Susanna Ilmajoella. He näkevät vain muutaman kerran vuodessa, mutta soittelevat ja pitävät yhteyttä Facebookissa. Ystävyys alkoi kissasta. Heli kertoo:

"Loppukesällä 2010 huomasin pienen, seinäjokelaisen rivitaloyhtiömme pihapiirissä vieraan, raidallisen tyttökissan. Aloin ruokkia sitä ja ilmojen kylmetessä otin sen meille sisään, kissaihminen kun olen ja raukka kävi sääliksi.

Pistimme naapureiden kanssa ilmoituksia kauppojen ilmoitustauluille kysellen, kaipaisiko kukaan kadonnutta kissaa.

Yhtenä iltana ovikello sitten soi. Oven takana oli vieras nainen, suunnilleen itseni ikäinen, puhelias ja mukavan oloinen. Hän arveli, että "meidän Viiru taitaa olla teillä".

"Susanna on kannustava, epäitsekäs ja luotettava."

Heti ensitapaamisella tulimme Susannan kanssa kertoneeksi toisillemme elämäntarinamme. Asuimme noin kymmenen kilometrin päässä toisistamme ja tulimme siihen tulokseen, että Viiru oli todennäköisesti päätynyt meille siivousfirman auton kyydissä.

Kemiamme toimivat, Susanna kolahti heti. Meitä yhdistivät rakkaus eläimiin ja luontoon sekä kiinnostus toisten auttamiseen. Myös lapsemme ovat suunnilleen samanikäiset.

Susanna on kannustava, epäitsekäs ja luotettava ystävä. Kun pari vuotta sitten kaaduin pahasti talviliukkailla ja loukkasin jalkani. Susanna ajoi työpäivien jälkeen Seinäjoelta avukseni Lapualle ja toi vielä tullessaan homeopaattisia lääkkeitä, jotka helpottivat oloani.

En unohda sitä koskaan.

"Höpöttelemme niin antamuksella, ettei hiljaista hetkeä tule."

Käymme pitkiä keskusteluja aina, kun näemme. Jatkamme juttua siitä mihin viimeksi jäimme. Höpöttelemme niin antamuksella, ettei hiljaista hetkeä tule.

Nykyään asumme eri paikkakunnilla, mutta Susanna pysähtyy usein tervehtimään minua, kun hän matkustaa vanhempiaan tapaamaan Savoon. Viimeksi kahvittelimme Vaajakosken ABC-asemalla."