Riikka Timonen, 36, ehdotti eroa itse. Se ei vähentänyt hänen pelkoaan uuden elämän edessä.
"Isoin itku tuli, kun entinen puoliso veti oven rauhallisesti kiinni ja kuulin etääntyvät askeleet. Hän ja tyttäreni lähtivät yhdessä vanhaan kotiimme, siellä olimme olleet perhe.
Minä jäin uuden kerrostalokolmion olohuoneeseen pahvilaatikoiden keskelle.
Mies ja tytär ovat jo kadulla, minä olen yksin täällä, onko tämä ihan sairasta? Kaduttaa. Mihin tuntemattomaan loikkaan? Pelottaa.
Nyyhkytin aikani. Sitten avasin ensimmäisen pahvilaatikon ja asetin Iittalan astiat keittiön kaappeihin.
Tekeminen on aina ollut tapani selvitä.
Lapsi opetteli, että hänellä on nyt kaksi kotia.
ALOITE EROSTA OLI minun.
Asiasta puhuessamme olimme mieheni kanssa rauhallisia, haikeita ja samaa mieltä. Istuimme yhteisen kotimme sohvalla ja puhuimme asioista, joulukuusen valot paloivat.
Ennen eron julkistamista pelotti kaikki. Mitä ihmiset sanovat? Kuinka rahat riittävät? Meillä lastentarhanopettajilla on aika pieni palkka. Miten tytär pärjää, herkkä eskarilainen?
Lapsi opetteli, että hänellä on nyt kaksi kotia. Yöllä hän kömpi viereeni nukkumaan ja oli lämmin.
Yksinäisinä viikonloppuina istuin parvekkeella ja ajattelin: muut ovat perheidensä kanssa, kuka on minun kanssani, ei kukaan, ennen olisimme menneet yhdessä uimarannalle koko perhe.
Treffeillä ajattelin vain, että mieheni ja tyttäreni pitäisi olla mukana.
OLIN TREFFEILLÄ UUDEN ihmisen kanssa puoli vuotta eron jälkeen. Tallinnassa katselin kukkia myyviä mummoja ja graffiteja.
Koko ajan ajattelin vain, että entisen mieheni ja tyttäreni pitäisi olla mukana, nähdä ja kokea kaikki kanssani.
Kun laiva saapui Helsingin satamaan, ajattelin pienen hetken, että voisin muuttaa kotiin heidän luokseen. Hetki meni ohi.
Entisen ikävä tuli aaltoina.
Muutin, taas. Eksäni tuli laittamaan verhot paikalleen. Pelkään korkeita paikkoja.
Opettelin olemaan yksin.
Entisen ikävä tuli aaltoina.
En silti katunut. Täytin tiskikoneen omalla tavallani. Pesin pyykkiä silloin kun itselleni sopi, löysin oman rytmini.
KERRAN HUOMASIN, ETTÄ entinen mieheni on allapäin, ja tajusin, etten voinut enää lohduttaa häntä. Ennen tiesimme toistemme elämästä melkein kaiken, nyt molempien on haettava lohtu muualta.
Se on yhä surullinen ajatus.
Erosta on vähän yli vuosi. Kun kävelen taloni lähellä lumisella pellolla, ajattelen, että vitsit, selvisin."
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 5/2016.
