Kun ero koittaa, yhteisestä lemmikistä tulee usein vain toisen oma. Johanna Sillanpään koira vaihtaa kotia vuoroviikoin.
”Meillä oli kaksi koiraa, jotka jäivät eron jälkeen ex-miehelleni. Hänellä oli työ, johon hän pystyi ottamaan koirat mukaan. Vanhempi koirista kärsi eroahdistuksesta, eikä sitä voinut jättää päivisin yksin kotiin.
Poikamme asui vuoroviikoin meidän kummankin luona ja ehdotti jossain vaiheessa isälleen, että mitä jos nuorempi koira kulkisi hänen matkassaan. Vanhempi koirista oli silloin jo kuollut.
Nyt koira on kulkenut pojan matkassa kolme ja puoli vuotta. Poika on ainut lapsi, ja koira on aina ollut hänen kaverinsa.
Luulen, että koirakin ikävöi poikaa. Lauma ei ollut koossa, kun poika oli minun luonani.
”Nyt koira ei sido liikaa, sillä aina on paikka, johon se voi mennä.”
Jos ero on hirveän riitaisa, en usko, että tällainen lemmikin yhteishuoltajuus toimii. Meillä on ex-mieheni kanssa hyvät välit, ja pystymme puhumaan pojan ja koiran asioista. Koiran vaihto menee samalla kuin lapsen vaihto.
Rusina tietää jo, että maanantaisin on vaihtopäivä. Se odottaa, koska poika tulee koulusta ja koska lähdetään.
Reissaamme nykyisen puolisoni kanssa paljon. Nyt koira ei sido liikaa, sillä aina on paikka, johon se voi mennä.
Saan viikossa tyydytettyä paijaustarpeeni. Välillä ikävöin Rusinaa, kun se ei ole täällä. Toisaalta välillä on kiva, kun se lähtee, ja huusholli on viikon siisti.
Kerran kysyin ex-mieheltäni, että kun poikamme lähtee armeijaan, vaihdammeko yhä koiraa keskenämme. Se jää nähtäväksi.”
Miltä tuntuu luopua rakkaasta lemmikistä? Miten huoltajuus yleensä jaetaan? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 11/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.
