Leena Tanskanen on 37-vuotias toimittaja, joka asuu Oulussa avopuolisonsa ja 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Leena erosi pitkästä liitosta viime talvena. Hän harrastaa lapsen potkulaudan vieressä juoksemista ja hänellä on tavoite: vähemmän varovaro- ja äläälä-huutoja.
Leena Tanskanen on 37-vuotias toimittaja, joka asuu Oulussa avopuolisonsa ja 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Leena erosi pitkästä liitosta viime talvena. Hän harrastaa lapsen potkulaudan vieressä juoksemista ja hänellä on tavoite: vähemmän varovaro- ja äläälä-huutoja.

On ihan ok etsiä onnea, avata ovia – tai olla yksin, jos suhde ottaa enemmän kuin antaa. Myös silloin, jos liitossa on lapsia, kirjoittaa Leena Tanskanen.

Oletko ajatellut lastasi? Tuohon kysymykseen sain vastata taajaan viime talvena, kun olin kertonut julkisesti avioeropäätöksestäni. Joka kerta totesin: Luuletteko, että en olisi asiaa miettinyt? Luuletteko, ettei tyttäreni onni olisi minulle tärkeintä? Kyllä. Olen ajatellut.

Olin miettinyt lapsen onnea paljon jo ennen eropäätöstä. Takaisiko tasapainon sellainen perhe-elämä, jossa on isä ja äiti, omakotitalo ja maalaustalkoot, kaksi autoa ja Kanarian-matkat – mutta kääntöpuolena puhumattomuutta, välttelyä, etäisyyttä, riitoja, terapiaa, ylitöitä, alisuoriutumista ja teatraalisia halauksia (näkikö lapsi, näkihän?)? Ei. Onko tämä se malli parisuhteesta, jonka haluan tyttärelleni antaa? Ei.

Perushyvä suhde voi riittää, mutta sen ei tarvitse.

Ei ole vääriä päätöksiä

Perushyvä suhde voi riittää, mutta sen ei tarvitse. On ihan ok etsiä onnea, avata ovia – tai olla yksin, jos suhde ottaa enemmän kuin antaa. Ei ole vääriä päätöksiä. On sinun elämäsi ja valitsemasi polku. Syyllisyyttä ei kannata kantaa. Meillä on siihen liian vähän aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eronnut nainen on hyvä äiti

Huono äiti -tunteessa vellominen käy sydämen päälle ja vie yöunet. Ne ekat synttärit eron jälkeen, entisten sukulaisten säälinsekaiset katseet. Miten tässä nyt näin kävi? Huonouden tunteen voi jättää myös ensimmäinen eron jälkeinen neuvolakäynti, kun terveydenhoitaja (lapsen kuullen) toteaa: Mutta lapsihan vaikuttaa tasapainoiselta. Niin, kyllä. Uskon, että kun äiti on onnellinen, lapsikin on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eron jälkeen parisuhteesta on tullut toimiva ihmissuhde, itse asiassa parempi kuin avioliiton aikana. Kummallakaan ei ole tarvetta muuttaa toista, sopeutua, alistua tai paeta kohti omaa tilaa.

Ero voi tehdä myös hyvää. Lapsi hymyilee enemmän kuin ennen ja sanoo: ”Äiti rakastan sinua.” Minä taas kerron lapselle, kuinka hänellä on elämässään nyt paljon enemmän rakkaita aikuisia kuin ennen. Että hän on onnekas.

Huonosta parisuhteesta voi tulla hyvä ihmissuhde

Moni kärvistelee valjussa parisuhteessa ja yrittää parhaansa. Niin mekin teimme. Kaikki kivet kääntyivät terapiassa ja terapian ulkopuolella, mutta parisuhde ei koskaan muuttunut parisuhteeksi. Ei sellaiseksi kiintymyksen, kunnioituksen ja intohimon parityöskentelyksi, jota kumpikin toivoimme.

Eron jälkeen parisuhteesta on tullut toimiva ihmissuhde, itse asiassa parempi kuin avioliiton aikana. Kummallakaan ei ole tarvetta muuttaa toista, sopeutua, alistua tai paeta kohti omaa tilaa.

Nostalgia on sallittua

Etenkin pitkän parisuhteen päättyessä joudut rakentamaan itseäsi uudelleen. Kuka minä olen? Niin kauan olen elänyt toisen rinnalla, kanssa, kautta. Ei ole viisasta yrittää nollata mennyttä – historia on tehnyt sinusta sen, mikä olet.

Kaihon salliminen helpottaa eteenpäin menemistä. Älä kiellä itseltäsi outojakaan tunteita.

Liian vähän erojen jälkeen puhutaan kaihosta. En minä suhdetta kaipaa, mutta välillä ääntä, joka takkatulesta tuli sunnuntai­aamuna. Omenapuuta pihalla. Ympäristöä ja ihmisiä, joiden keskellä elin 17 vuotta. Kaihon salliminen helpottaa eteenpäin menemistä. Älä kiellä itseltäsi outojakaan tunteita.

Saat rakastua heti!

Se selittämätön tunne. Tässä se on. Ihminen, jonka olet juuri tavannut, mutta jonka tunnet heti läpikotaisin. Se oikea. Vaikka et häntä kohtaisikaan tai edes etsisi, on ok rakastua. Tiedät itse, missä vaiheessa tunteesi ovat.

Tuomitsijoita riittää aina. Myös niitä, jotka sanovat, että pitää toipua rauhassa. Toipua? Mistä – menneisyydestäkö? Erosta? Ei historia häviä eikä siitä tarvitse toipua. Me olemme yhä tässä kaikki. Nyt vain hitusen vahvempina ja avarampina kuin ennen.

Eronnut ja onnellinen

Onkohan niin, että nämä kovaäänisimmät jeesustelijat täällä ovat niitä, joiden sisällä on eniten vihaa, kateutta ja katkeruutta puolisoaan kohtaan? Niitä, joiden vuoksi niitä eroja syntyy, koska toisen ihmisen vapaus ja omanarvontunto on tallattu ja poljettu henkisen kaltoinkohtelun keinoin jo ajat sitten? Niitä, jotka tarvitsevat ympärilleen ihailijoita, loputonta omien tekojen esilletuontia koska muuten he eivät ole mitään.
On helppoa vedota lapsiin, lapset ovat toimineet lyömä-aseena kautta aikain tämän tyyppisille henkilöille. Jokainen perhe hoitaa suhteet lapsiin kuitenkin sillä parhaalla mahdollisella tavalla, joka on heille ominaista ja käytännössä mahdollista. Tarinoita on yhtä monenlaisia kuin erojakin.
Aito rakkaus näkyy ja tuntuu, ihan kaikissa suhteissa. Se ei erossa katoa lasten ja aikuisten väliltä, jollei siihen ole syytä. Rakkauden loppuminen kahden aikuisen välillä näkyy ja kuuluu myös. Silloin kun jäljellä on vain negatiivisia tunteita toista kohtaan tai vaikkapa vain hiljaisuutta ja välinpitämätyömyyttä, joka tappaa kaiken elollisen ympäriltään, ihmisen on tunnettava vastuu itsestään ja omasta toiminnastaan. Tehtävä asioille jotain, että mielenrauha ja onnellisuus taas palaisi takaisin. Yhdessä tai erikseen.
Erään tilaston mukaan suomen yleisimmät käyttäytymiseen vaikuttavat häiriöt ovat uhrautuminen ja alistuminen. Käsi ylös jokainen, joka tunnustaa tälläkin hetkellä uhraavansa itsensä ja elämänsä toisten toiveiden ja vaatimusten takia? Se ei ole tervettä missään. Ei eronneena eikä parisuhteessa. Se, että suoritetaan elämää päivästä toiseen toisen mielen mukaan, saa aikaan ahdistusta joka lopulta purkaantuu tavalla tai toisella. Usein hyvin "yllättävänä" erona.
Mitä ulospäin kerrotaan syyksi? Annetaan jotain pientä, mistä hyeenalauma on hetken hiljaa. Ehkä pettäminen, ehkä erilleen kasvaminen. Mutta kukaan ei oikeasti voi tietää eikä asettua toisen ihmisen elettyihin hetkiin. Mitä on koettu, mitä on nähty ja kuultu. Puolin ja toisin.
Joten jätettäisiinkö tämä tuomitseminen ja katsotaan sen sijaan vaikka sinne peiliin. Miten minun parisuhteeni voi? Miten tuo toinen osapuoli voi? Miten minä itse voin? Onko elämässä oikeasti onnellisuutta ja tunteiden tasapainoa? Jollei ole, niin oletko yksi noista tilastoluvuista, jotka elävät elämänsä toisen ehdoilla uhrautuen ja alistuen "kohtaloonsa "?
Tsemppiä artikkelin kirjoittajalle! Iloa ja valoa elämäänne!

Onnellinen

Hienosti kirjoitettu. Olen jo yli 50. Vanhemmat erosivat, kun olin 12 ja meitä alaikäisiä jäi äidille 3. Ennen eroa kotona ei ollut kivaa, kun kaikesta näki etteivät vanhemmat viihtyneet toistensa kanssa. Koti oli rauhallinen eron jälkeen ja välit molempiin pysyivät hyvinä. Ja huom!!! Meistä kaikista tuli täyspäisiä kansalaisia, myös vanhemmistamme😂Niin olisi tuskin käynyt, jos olisimme joutuneet teini-iän viettämään siinä ilmapiirissä. Äitimme oli viisas👍 Jotet kukkaset lopettakaa arvostelu ja antakaa ihmisten tehdä heidän henkilökohtaiset päätöksensä ihan rauhassa, juuri niin kuin se on jokaiselle itselle parhaaksi. Tunnen monta katkeraa vanhaa paria, jotka eivät voi sietää toisiaan, mutta ero ei ole voinut tulla kuuloonkaan läheisten painostuksen vuoksi. Ja nämä vanhukset huokaisevat helpotuksesta, kun se toinen kuolee. Se jos mikä on surullista😟

Sisältö jatkuu mainoksen alla