On ihan ok etsiä onnea, avata ovia – tai olla yksin, jos suhde ottaa enemmän kuin antaa. Myös silloin, jos liitossa on lapsia, kirjoittaa Leena Tanskanen.
Oletko ajatellut lastasi? Tuohon kysymykseen sain vastata taajaan viime talvena, kun olin kertonut julkisesti avioeropäätöksestäni. Joka kerta totesin: Luuletteko, että en olisi asiaa miettinyt? Luuletteko, ettei tyttäreni onni olisi minulle tärkeintä? Kyllä. Olen ajatellut.
Olin miettinyt lapsen onnea paljon jo ennen eropäätöstä. Takaisiko tasapainon sellainen perhe-elämä, jossa on isä ja äiti, omakotitalo ja maalaustalkoot, kaksi autoa ja Kanarian-matkat – mutta kääntöpuolena puhumattomuutta, välttelyä, etäisyyttä, riitoja, terapiaa, ylitöitä, alisuoriutumista ja teatraalisia halauksia (näkikö lapsi, näkihän?)? Ei. Onko tämä se malli parisuhteesta, jonka haluan tyttärelleni antaa? Ei.
Perushyvä suhde voi riittää, mutta sen ei tarvitse.
Ei ole vääriä päätöksiä
Perushyvä suhde voi riittää, mutta sen ei tarvitse. On ihan ok etsiä onnea, avata ovia – tai olla yksin, jos suhde ottaa enemmän kuin antaa. Ei ole vääriä päätöksiä. On sinun elämäsi ja valitsemasi polku. Syyllisyyttä ei kannata kantaa. Meillä on siihen liian vähän aikaa.
Eronnut nainen on hyvä äiti
Huono äiti -tunteessa vellominen käy sydämen päälle ja vie yöunet. Ne ekat synttärit eron jälkeen, entisten sukulaisten säälinsekaiset katseet. Miten tässä nyt näin kävi? Huonouden tunteen voi jättää myös ensimmäinen eron jälkeinen neuvolakäynti, kun terveydenhoitaja (lapsen kuullen) toteaa: Mutta lapsihan vaikuttaa tasapainoiselta. Niin, kyllä. Uskon, että kun äiti on onnellinen, lapsikin on.
Eron jälkeen parisuhteesta on tullut toimiva ihmissuhde, itse asiassa parempi kuin avioliiton aikana. Kummallakaan ei ole tarvetta muuttaa toista, sopeutua, alistua tai paeta kohti omaa tilaa.
Ero voi tehdä myös hyvää. Lapsi hymyilee enemmän kuin ennen ja sanoo: ”Äiti rakastan sinua.” Minä taas kerron lapselle, kuinka hänellä on elämässään nyt paljon enemmän rakkaita aikuisia kuin ennen. Että hän on onnekas.
Huonosta parisuhteesta voi tulla hyvä ihmissuhde
Moni kärvistelee valjussa parisuhteessa ja yrittää parhaansa. Niin mekin teimme. Kaikki kivet kääntyivät terapiassa ja terapian ulkopuolella, mutta parisuhde ei koskaan muuttunut parisuhteeksi. Ei sellaiseksi kiintymyksen, kunnioituksen ja intohimon parityöskentelyksi, jota kumpikin toivoimme.
Eron jälkeen parisuhteesta on tullut toimiva ihmissuhde, itse asiassa parempi kuin avioliiton aikana. Kummallakaan ei ole tarvetta muuttaa toista, sopeutua, alistua tai paeta kohti omaa tilaa.
Nostalgia on sallittua
Etenkin pitkän parisuhteen päättyessä joudut rakentamaan itseäsi uudelleen. Kuka minä olen? Niin kauan olen elänyt toisen rinnalla, kanssa, kautta. Ei ole viisasta yrittää nollata mennyttä – historia on tehnyt sinusta sen, mikä olet.
Kaihon salliminen helpottaa eteenpäin menemistä. Älä kiellä itseltäsi outojakaan tunteita.
Liian vähän erojen jälkeen puhutaan kaihosta. En minä suhdetta kaipaa, mutta välillä ääntä, joka takkatulesta tuli sunnuntaiaamuna. Omenapuuta pihalla. Ympäristöä ja ihmisiä, joiden keskellä elin 17 vuotta. Kaihon salliminen helpottaa eteenpäin menemistä. Älä kiellä itseltäsi outojakaan tunteita.
Saat rakastua heti!
Se selittämätön tunne. Tässä se on. Ihminen, jonka olet juuri tavannut, mutta jonka tunnet heti läpikotaisin. Se oikea. Vaikka et häntä kohtaisikaan tai edes etsisi, on ok rakastua. Tiedät itse, missä vaiheessa tunteesi ovat.
Tuomitsijoita riittää aina. Myös niitä, jotka sanovat, että pitää toipua rauhassa. Toipua? Mistä – menneisyydestäkö? Erosta? Ei historia häviä eikä siitä tarvitse toipua. Me olemme yhä tässä kaikki. Nyt vain hitusen vahvempina ja avarampina kuin ennen.
