Perunat ovat kiehumassa ja Aava prinsessana. Sanna Maunukselalla on siis sopiva hetki pyörittää hulavannetta.
Perunat ovat kiehumassa ja Aava prinsessana. Sanna Maunukselalla on siis sopiva hetki pyörittää hulavannetta.

"Vapaata aikaa ei liikoja ole, joten yritän liikkua joka välissä. Hyötyliikuntaa täydennän juoksulenkeillä ja kuntosalilla sekä talvisin hiihtämällä", kertoo lempääläläinen Sanna Maunuksela, 39.

"Tykkään kaikenlaisesta liikunnasta. Käyn töissä, ja kotona on kuusi lasta, joten vapaata aikaa ei liikoja ole. Siksi yritän liikkua joka välissä. Tärkeintä on huomata, että nythän on mahdollisuus liikkua tai tämänkin arkityön voi ottaa liikuntana.

Kauppaan on meiltä pari kilometriä, ja kauppamatkat kuljen aina pyörällä tai kävellen.

Kauppaan on meiltä pari kilometriä, ja kauppamatkat kuljen aina pyörällä tai kävellen kolmevuotias Aava rattaissa. Välillä rattaiden kyytiin kiipeää leikillään myös ekaluokkalainen Karla.

Touhuan mielelläni ulkona lasten kanssa: luistelen, hiihdän ja pompin trampoliinilla. Talvella teen lumitöitä ja kesällä ajan nurmikkoa. Mottoni on 'peppu ylös penkistä'. Mieluummin seison kuin istun. Pikku hetketkin ovat tärkeitä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

En ole juuri koskaan väsynyt.

En ole juuri koskaan väsynyt. Luulen, että liikkuminen vaikuttaa siihen paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perunoita ja pyöritystä

Hulavanne on kiva löytö. En lapsena hoksannut, kuinka sitä pyöritetään. Katselin vain kateellisena, miten muut tytöt pyörittivät sitä. Aikuisena opin taidon tyttäreltäni. Tykkään! Usein pyöritän vannetta esimerkiksi sen parinkymmenen minuutin aikana, kun perunat kiehuvat.

Yksilölajit ovat minun juttuni, ryhmäjumpat eivät.

Hyötyliikuntaa täydennän juoksulenkeillä ja kuntosalilla sekä talvisin hiihtämällä. Salitreenin aloitin saadakseni apua yläselän jumituksiin. Yksilölajit ovat minun juttuni, ryhmäjumpat eivät.

Äiti ähisee

Lapsena inhosin koululiikuntaa. Pelailin kavereiden kanssa, mutta en miettinyt liikkumista sen enempää.
Raskauksien myötä opin, että kroppa ei kestä, jos en liiku. Ensimmäisissä raskauksissa kärsin selkävaivoista, mutta ne loppuivat, kun aloin juosta ja tehdä selkä- ja vatsalihasliikkeitä.

Iän myötä liikunnan henkinen puoli on tullut tärkeäksi. Työn ja arjen lomassa pitää saada happea. Lenkki putsaa päätä, eikä juostessa tarvitse keskittyä muuhun. Haaveilen, että löytäisin vielä joskus aikaa meditoinnille ja joogalle.

Pyöräilin synnytystä edeltävänä päivänä 35 kilometriä.

Kun kuopukseni syntyi, pyöräilin edeltävänä päivänä 35 kilometriä. Kätilöt naureskelivat, että siinäpä reipas tapa käynnistää synnytys.

Sanna jumppaa, Aavaa naurattaa, Karlaa kiukuttaa. "Lapsiperheen arkea tämä kaikki on", Sanna sanoo.
Sanna jumppaa, Aavaa naurattaa, Karlaa kiukuttaa. "Lapsiperheen arkea tämä kaikki on", Sanna sanoo.

Joskus teen olohuoneessa vatsalihaksia niin, että nappaan kolmivuotiaan lisäpainoksi. Äiti ähisee, lasta naurattaa.

Uskon, että ihminen löytää aina aikaa sille, mitä hän pitää tärkeänä. Jo viidessä minuutissa ehtii vaikka mitä."

Sannan päivä

  • Autolla töihin. Töissä tietokoneen ääressä seisten kolme tuntia, muuten asiakastapaamisia ja suhausta.
  • Autolla töistä kotiin. Vaatteiden vaihto, rattaat mukaan ja lapsi hoidosta. Kaupan kautta kotiin kolme ruokapussia ja lapsi rattaissa. Tunti kävelyä.
  • Ruuanlaittoa ja keittiön siivousta tunnin verran.
  • Hulavanteen pyöritystä ruuanlaiton ohessa 10 minuuttia.
  • Pyykkihuoltoa noin 20 minuuttia.
  • Lasten iltatoimet: kävelyä paikasta toiseen 30 minuuttia.
  • Käsi- ja vatsa-selkätreeni salilla lasten mentyä nukkumaan, reilu tunti.

Sanna Maunuksela

39-vuotias filosofian maisteri on töissä SPR:llä ja asuu Lempäälässä miehensä ja kuuden 3-18-vuotiaan lapsensa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla