Arki on, no, arkea. Se ei ole aina kivaa. Se on usein kiireistä ja yhtä usein aika tylsää. Mutta se voi olla myös aika ihanaa, kun pysähtyy hetkeksi miettimään.
Arki on, no, arkea. Se ei ole aina kivaa. Se on usein kiireistä ja yhtä usein aika tylsää. Mutta se voi olla myös aika ihanaa, kun pysähtyy hetkeksi miettimään.

Nämä pienet muutokset eivät oikeastaan vaadi sinulta juuri mitään, mutta saavat jaksamaan paljon paremmin. Huomaat hyvän olon jo parissa päivässä, lupaa asiantuntija. 

1: Tuo tuolla oikeassa yläkulmassa on ihan kiva alku, mutta ei riitä.
1: Tuo tuolla oikeassa yläkulmassa on ihan kiva alku, mutta ei riitä.

Aamu: Syö edes jotakin (sen ei ole pakko olla puuroa)

Torkutit liikaa, yhä väsyttää, ajatuskin puuron keittämisestä ahdistaa. Kuppi kahvia saa riittää.

Päivän ensimmäinen moka!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Varsinkin iltavirkuilla ajatus aamupalasta saattaa tökkiä, sillä he syövät usein melko myöhään illalla. Aamupalan skippaaminen aiheuttaa kuitenkin sen, että parin tunnin kuluttua et jaksa keskittyä. Energia hiipuu, pinna kiristyy ja saatat – lievästi sanottuna – olla melko hankala läheinen ja kollega. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pyri siis syömään ainakin jotain pientä aamulla: hedelmä, lasi sokeroimatonta mehua, viili, jogurtti, täysjyvämaissikakkuja tai pähkinöitä. Samalla vältyt turhilta mieliteoilta ja iltanapostelulta.

2: Älypuhelin, tuo uskollinen ystäväsi. Usko pois, varttikin erossa tekee hyvää teille molemmille.
2: Älypuhelin, tuo uskollinen ystäväsi. Usko pois, varttikin erossa tekee hyvää teille molemmille.

Aamupäivä: Laita kännykkä pois hetkeksi (ei vain kädestä, vaan kokonaan näkymättömiin)

No niin, aamun Facebook-päivitykset ja uutiset on selattu. Laita nyt kännykkä pois 10–15 minuutiksi. Ei ainoastaan pois kädestä, vaan konkreettisesti pois näkyvistä. Piilota se takin taskuun, kaappiin tai vie toiseen huoneeseen.

Mitään maailmaa mullistavaa ei ehdi tapahtua tuona aikana, vaikka olo tuntuisi orvolta.

Some paukkuu, sähköposti kilisee ja WhatsApp jyllää. Kännykän välityksellä virikkeiden määrä aivoille kasvaa. Emme aina edes huomaa, kuinka helposti mobiililaitteet aiheuttavat stressiä. Varttitunnin aikana ehdit rauhoittua.

3: Ei, ei ole pakko! Jos parsakaali ällöttää, valitse jokin sellainen kasvis, joka ei ällötä. Mutta valitse jokin.
3: Ei, ei ole pakko! Jos parsakaali ällöttää, valitse jokin sellainen kasvis, joka ei ällötä. Mutta valitse jokin.

Lounasaika: Muista kasvikset (mutta vain ne, joista pidät oikeasti)

Nauti vähintään kahdella aterialla kasviksia, esimerkiksi lounaalla ja illallisella.

Huomio: Nauti! Jos parsakaali on aina aiheuttanut oksennusrefleksin, sitä ei ole enää aikuisena mikään pakko syödä.

Kasvisten kuidut ja suojaravintoaineet auttavat jaksamaan, mutta väkisin niitä ei kannata sisäänsä ahtaa. Keitettyjen porkkanoiden sijaan voit napostella pikkuporkkanoita työn lomassa.

4: Järjestä aikaa taukojumppaan varsinkin silloin, kun tuntuu, että ei oikein ehtisi.
4: Järjestä aikaa taukojumppaan varsinkin silloin, kun tuntuu, että ei oikein ehtisi.

Iltapäivä: Pidä tauko (ehdit kyllä, vaikka sinulla olisi kiire)

Jos ajattelet, ettet ehdi pitää taukoa, olet erityisesti tauon tarpeessa. Oikeastaan taukoa voi ajatella minilomana, jonka jälkeen jaksaa entistä tehokkaammin.

Tauko ei tarkoita suuria tekoja, jo pienikin irtiotto riittää. Nouse työpöydän äärestä ja venyttele. Tai jos kävelet työssäsi, istahda hetkeksi. Jos ehdit, piipahda pikaisella happihyppelyllä ja kävele korttelin ympäri.

Tee muutama minuutti jotain aivan muuta kuin työtäsi, niin aivosi saavat tuuletusta ja mieli virkistyy.

5: Juuri siellä iltapäiväruuhkassa on hyvä hetki tehdä Ärsyttävä Positiivisuusharjoitus. Kokeile näitä: "Ainakin minulla on auto. Toistaiseksi se on ehjä. Talvirenkaatkin tuli jo vaihdettua. Juuri nyt kukaan ei kysy minulta mitään. Hei, hyvä biisi!"
5: Juuri siellä iltapäiväruuhkassa on hyvä hetki tehdä Ärsyttävä Positiivisuusharjoitus. Kokeile näitä: "Ainakin minulla on auto. Toistaiseksi se on ehjä. Talvirenkaatkin tuli jo vaihdettua. Juuri nyt kukaan ei kysy minulta mitään. Hei, hyvä biisi!"

Alkuilta: Pysy positiivisena (vaikka tämä neuvo ehkä ärsyttää)

Jonotat moottoritiellä, juokset parkkipaikalta päiväkotiin. Kaupan kassalla huomaat unohtaneesi maidon. Kotona ruoka on vasta hämärä ajatus, teini paiskoo ovia, ja pyykitkin jäivät illalla koneeseen.

Arki on, no, arkea. Se ei ole aina kivaa. Se on usein kiireistä ja yhtä usein aika tylsää.

Positiivinen elämänasenne ei tarkoita sitä, että kaiken negatiivisen olemassaolo kielletään. Silloinhan valehtelisi itselleen. Melkein aina elämästään löytää silti myös jotakin hyvää.

Vaikka kehotukset positiivisuuteen ärsyttäisivät, pysähdy päivässä ainakin kerran ja mieti, mikä yksi asia juuri nyt on hyvin. Saatat yllättyä huomatessasi, että hyviä asioita on enemmänkin kuin yksi.

6: Kävikö taas näin? Kiititkö itseäsi aamulla? Älä masennu, huomisiltana uusi yritys!
6: Kävikö taas näin? Kiititkö itseäsi aamulla? Älä masennu, huomisiltana uusi yritys!

Ilta: Mene ajoissa sänkyyn (ainakin useimmiten)

Helppo neuvo, mutta joskus niin vaikea toteuttaa! Kannattaa kuitenkin yrittää. Jos et nuku, et jaksa. Keskittyminen tuntuu tahmealta, ja pienetkin asiat saavat ärsyyntymään.

Tärkein ohje kuuluu: mene ajoissa sänkyyn. Älä ajattele sohvalla, että vielä yksi jakso Netflixistä tai vielä pari neulontariviä villasukasta.

Mene. Sänkyyn. Nyt.

Kaikkea voi jatkaa huomenna. Viikonloppuna voi ehkä kukkua myöhään valveilla, sillä sekin on aika ihanaa.

Liian myöhään nukkumaan meneminen on aina seuraavien päivien jaksamisestasi pois. Paina poski tyynyä vasten ja ajattele, että arkikin on aika hyvää, juuri nyt.
 
Asiantuntijana terveysvalmentaja, personal trainer ja LCF Life Coach Kira Tiivola.

Sisältö jatkuu mainoksen alla