TÄTÄ MIETIN. Auttaminen on diili, jossa kaikki voittavat, kirjoittaa Emmi Laukkanen.
Ihanaa, että tulet, ystävä sanoi.
Ihanaa, että saan tulla, ajattelin.
Olin menossa lapsenvahdiksi ja vilpittömän innoissani. Iloon oli monta syytä. Koska minulla ei ole lapsia, ystävien lasten seura on harvinaista herkkua. He elävät hetkessä, ilahtuvat pienestä, tanssivat miettimättä, miltä liike näyttää. Laittavat kaiken hetkessä perspektiiviin.
Mutta oli ilossa muutakin.
Filosofi ja tietokirjailija Frank Martela totesi Helsingin Sanomissa, että jokaisen kannattaisi tehdä kolme satunnaista hyvää tekoa joka viikko. Olen samaa mieltä.
Yksi saa apua, toinen hyvän mielen.
Auttaminen on diili, jossa kaikki voittavat. Yksi saa apua, toinen hyvän mielen. Se ei ole mitä tahansa iloa vaan onnea, jollaista kokee vain, kun tekee jotakin muille kuin itselleen.
Ilahdun aina, kun joku kehtaa ottaa apua vastaan. Pärjäämme liian usein yksin, vaikka ei tarvitsisi. Ei tässä mitään, sanomme. Siitä on kauheasti vaivaa, ajattelemme.
Joka kerta, kun apua uskaltaa pyytää ja ottaa vastaan, kynnys madaltuu. Olemme vähemmän yksin.
