Ihmiset Kaija Koon ex-puoliso Markku Impiö: ”Teksteissäni osasin olla aikuisempi kuin oikeassa elämässäni”
Ihmiset Laulaja Heidi Pakarinen: ”Olen sanonut tyttärilleni, ettei itseään saa antaa kohdella huonosti”
Ihmiset Tiina, 42, yritti miellyttää ja antoi luvan kaataa lempipuunsa: ”Kuljin kannon ohi ja mietin, että mitä hittoa”
Ihmiset Satu, 56, kertoo, kuinka onnistui viimein lopettamaan juomisen – ”Hyvitän nyt menneet lapsilleni sillä, että pysyn raittiina”
Ihmiset Minna, 51, sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön: ”Nukuin pari tuntia yössä enkä malttanut syödä”
Ajankohtaista Tilaajille ”Exä kiristi kissalla” – 6 tarinaa siitä, miten lemmikin huoltajuus erossa jaetaan
Ihmiset Ilman toista kättä syntynyt Mari, 35, toteutti unelmansa: ”Opettelin neulomaan ja perustin ompelimon”
Ajankohtaista ”Välillä pitää kiittää itseään” – 19 pientä tekoa, joilla voi piristää omaa tai toisten päivää
Ihmiset 15-vuotiaan tyttärensä omaishoitaja Erja: ”Joskus tekisi mieli näyttää yhteiskunnalle persettä”