Diakoninen vanhustyö yrittää tavoittaa myös ihmiset, jotka jäävät palveluiden ulkopuolelle. ”Työ on haastavaa, koska monet yksinäiset vanhukset ovat yksin kotona. Heillä ei välttämättä ole kontakteja kodin ulkopuolelle. Miten heidät sieltä tavoittaa?” miettii diakoni Noora Rajala.
Diakoninen vanhustyö yrittää tavoittaa myös ihmiset, jotka jäävät palveluiden ulkopuolelle. ”Työ on haastavaa, koska monet yksinäiset vanhukset ovat yksin kotona. Heillä ei välttämättä ole kontakteja kodin ulkopuolelle. Miten heidät sieltä tavoittaa?” miettii diakoni Noora Rajala.

Leppävaaran seurakunnan järjestämillä löydä ystävä -pikatreffeillä keskusteltiin lempiruuista ja harrastuksista. ”Suurin osa yksinäisistä toivoo vain jotakuta ihmistä viikkoonsa”, diakoni Noora Rajala sanoo.

Olen vain niin yksin.

Minulla on niin kauhea ikävä.

Sinä olet ainoa, joka soittaa ja kysyy, mitä kuuluu.

Nämä lauseet Espoon Leppävaaran seurakunnan diakoni Noora Rajala kuulee usein. Hän tekee diakonista vanhustyötä ja kohtaa säännöllisesti ihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä.

”Joillakin voi mennä tosi pitkään, että he uskaltavat sanoa sen ääneen. Että olen yksinäinen ja kärsin siitä”, Rajala sanoo.

Yksinäisyys on aina yksilöllinen kokemus. Joku kokee yksinäisyyttä, vaikka käy päivittäin kerhoissa ja tapahtumissa.

”Toiselle yksinäisyys on sitä, ettei ihan oikeasti tapaa ketään viikkoihin.”

Moni yksinäisyydestä kärsivä vanhus on jäänyt yksin puolison tai ystävän kuoleman jälkeen. Osa on tuntenut yksinäisyyttä koko elämänsä.

”Aika harvalla meistä on tuhatmäärin läheisiä hyviä ystäviä. Jos on oltu vuosikymmeniä naimisissa ja puoliso kuolee, on ihan selvää, että siitä jää valtava aukko”, Rajala sanoo.

”On myös ihmisiä, jotka ovat aina jollain tasolla kokeneet olevansa yksinäisiä. Ei ole ehkä ollut kauheasti ystäviä tai ei ole ikinä löytynyt elämänkumppania. Joku ei ole saanut lapsia, vaikka olisi toivonut.”

Viiden minuutin deitit

Kun seurakunnassa suunniteltiin yksinäisille ikäihmisille suunnattua tapahtumaa, Rajalan työkaveri heitti idean: Pidä speed dating! Maailmassa ei ole ikinä liikaa rakkautta.

Idea jäi muhimaan, ja se toteutettiin Seis yksinäisyydelle -tapahtumassa lokakuussa.

”Yksinäisyys on raskas ja vaikea asia. Se pitää tunnistaa, ja siitä pitää puhua avoimesti ja rehellisesti. Mutta ei välttämättä auta, että siinä vellotaan. Huumori auttaa usein enemmän kuin synkkyyteen jääminen”, Rajala sanoo.

”Yksinäisyys pitää tunnistaa ja siitä pitää puhua avoimesti. Mutta ei välttämättä auta, että siinä vellotaan.”

Perkkaan kappelilla järjestetyt treffit noudattivat pikatreffeiltä tuttua kaavaa, mutta niillä etsittiin ystävää. Kunkin treffikumppanin kanssa juteltiin viisi minuuttia kerrallaan, ja sitten vaihdettiin vuoroja.

Rajala oli tehnyt keskustelun tueksi lappuja, joista napata keskustelunaiheita, jos juttelu tuntuisi muuten vaikealta.

Mitä olet harrastanut tai mikä kiinnostaisi? Mikä on lempiruokasi? Mitä ruokaa haluaisit maistaa? Mitä et missään tapauksessa suostuisi syömään? Mistä olet kotoisin? Missä asut nyt?

”Juttua riitti. Joka kerta kun sanoin bling, aika on mennyt, minulle sanottiin, että juurihan tässä päästiin jutun alkuun. Yhteystietoja vaihdettiin aika paljon.”

Kokeilu sai hyvää palautetta, mutta Rajala tietää, että kaikille pikadeittailu ei sovi.

”Pikatreffit palvelivat ihmisiä, jotka ovat sosiaalisia, uskaltavat jutella vieraille ihmisille ja heittäytyä. On tärkeää huomioida, että kaikkein introvertein ihminen ei välttämättä lähde pikatreffeille, vaikka se olisi kuinka hauska idea.”

Jännitys saa jäämään kotiin

Yksinäisyydestä kärsivät toivovat ystävyydeltä ihan tavallisia asioita. Kahvikaveria tai seuraa lenkille ja kauppaan.

”Jos on paljon kotona, ulos lähteminen voi olla aika ison kynnyksen takana. Suurin osa toivoo vain jotakuta ihmistä viikkoonsa. Että olisi joku, jota odottaa ja jonka kanssa vaihtaa kuulumiset ja juoda kahvit”, Rajala sanoo.

”Miten tavoitat ihmisen, jota kukaan ei tunne?”

Diakoninen vanhustyö yrittää löytää myös ihmiset, jotka ovat palveluiden ja sosiaalisten ympyröiden ulkopuolella ja viettävät paljon aikaa yksin kotona.

Se on joskus hankalaa.

”Miten tavoitat ihmisen, jota kukaan ei tunne? Naapuri voi ehkä sanoa, että paljon hän on kotona ja ei siellä kauheasti kukaan käy”, Rajala sanoo.

”Suomessa on itsemääräämisoikeus. Jokainen saa itse valita, miten haluaa elää. Tärkeää on, että ihmiset tietävät, mistä he saavat tarvittaessa apua. Yhtälailla tärkeää on, että joku muu voi ottaa yhteyttä. On se sitten oma lapsi tai ystävä.”

Rajalan mukaan tapahtumia ja toimintaa järjestetään paljon, mutta yksinäiset ikäihmiset eivät välttämättä uskalla tulla paikalle.

Yksinäisyyteen voi liittyä masennusta ja itsetunto-ongelmia, ja vieraaseen paikkaan lähteminen voi tuntua ylivoimaiselta.

”Moni miettii, ketä siellä on. Ovatko ne mukavia? Osaanko toimia oikein? Kun on huono itsetunto, saattaa ajatella, että en ansaitse tai enää viitsi. Että se juna meni jo”, Rajala sanoo.

”Siksi on tärkeää, että me pyrimme ottamaan yhteyttä ja kysymään, miten menee.”

Haluatko ryhtyä ystäväksi vanhukselle?

Ystävätoimintaa järjestävät seurakuntien lisäksi esimerkiksi SPR ja Helsinki Missio.