Aikuistenkin pitää selitellä raittiuttaan, kännimokille nauretaan, ja pikavipit tarjoavat bilerahaa. Ole siinä sitten nuori, jonka pitäisi opetella tolkullista alkoholin käyttöä, sanoo kirjailija Terhi Rannela.

Juo tai pysy kotona.

Hei haloo, nää on bileet. Mikset sä muka juo? Ilon­pilaaja. Onko sulla alkoholiongelma? Ota nyt yksi, ­kyllä sä yhden voit ottaa. Oletko sä uskovainen?

Suomi on maa, jossa on hyväksyttyä tarjota alkoholia ristiäisissäkin. Jos et ota, sinusta tulee ongelma.

Näin on aikuisten maailmassa, ja sieltä asenteet valuvat heidän lapsilleen. Nuori saa olla aika rohkea, jotta hän uskaltaisi ajatella, että bileissä voi tehdä muutakin kuin kännätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilahduttavaa kyllä, niin rohkeita nuoria on koko ajan enemmän. He helpottavat muidenkin ryhmäpainetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pikavippifirmat on saatava vastuuseen.

Pitäisi päästä baariin ja päivittää kemukuteet. Miksi odottaa palkkapäivää, kun voi nostaa melkein ilmaista rahaa? Tekstarilla tai hiiren klikkauksella. Sitten, kun on kymppitonnin rästit, pikavippifirma tarjoaa pelastusta tekstiviestillä: nosta uusi laina!

Tuo on tositarinaa, jota olen nuorilta aikuisilta kuullut. Heille markkinoidaan kulissielämää, johon heillä ei oikeasti ole varaa. ”Avuksi” tulevat pikavippifirmat.

Kun otat yhden vipin, firma muistaa sinua siitä lähtien jatkuvasti sähköposteilla ja tekstiviesteillä.

Miten 18-vuotias voisi tietää talousasioista niin, että osaisi pitää varansa? Se on nuoren hyväksikäyttöä.

Myös humalaisen mokat lasketaan.

”Älä enää ikinä ole muhun missään yhteydessä!” tekstaa rakas lauantaiaamuna. Mikä sitä vaivaa? Mitä eilen tapahtui? Muistikuvat katkeavat alkuiltaan. Nuolinko mä jonkun tytön kanssa? Pojan? No, olin kännissä. Sellaista sattuu.

Aikuiset naureskelevat humalassa hölmöilemiselleen, ja niin tekevät nuoretkin. Kuka kertoisi heille, ­että humala ei vie vastuuta?

Pahin kännimoka, johon olen törmännyt, kiteytyi kahteen lauseeseen: ”Mä ­tapoin kännissä mun veljeni. Ei naurata vieläkään.”

Mamu näkee tarkemmin.

Miten ne kehtaavat? Puhua meistä noin, ­arvostella? Olisivat kiitollisia, että ovat päässeet sivistysvaltioon. Voidaan kyllä printata paluulippukin. Maassa maan tavalla.

Tiedän maahanmuuttajataustaisia nuoria, jotka päivittelevät, miten paljon suomalaiset nuoret juovat. Julkisesti he eivät sitä sano. En ihmettele.

Kun olen ­ottanut asian puheeksi yläkouluikäisten kanssa, etenkin poikien reaktiot ovat olleet tyyliin ”painu, neekeri, Viroon!”.

Miksi muualta tullut ei saisi kertoa, millaisia me hänen silmissään olemme? Kun katsoo kauempaa, näkee tarkemmin.

Alkoholistin lasta ei huomaa kukaan.

Usein kuuluu huutoa ja tappelun ääniä. Joskus ne jättävät lapset yksin kotiin ja katoavat päiväkausiksi. Ihan ­tavallinen suomalainen perhe ne silti on. Ei me kehdata puuttua.

Kun jokainen keskittyy pitämään huolta omista asioistaan, alkoholistin lapsi jää vaille apua. Naapuri ei uskalla puuttua, koska siitä voisi seurata jotain ikävää hänelle itselleen. Tai hän ajattelee, että eihän hän itsekään absolutisti ole; seinäntakainen perhe vain on kännissä vähän äänekkäämpi.

Hän käy jopa ostamassa perheen isälle ja äidille lisää kaljaa, kun muksut ­tulevat soittamaan ovikelloa ja pyytävät. Tällaista on tapahtunut.

Suomessa alkoholismi on oma vika.

Alkoholistit ovat rumia, haisevia ja äänekkäitä. Eikö niitä voisi siirtää jonnekin? Ihan itse ne ovat itsensä ­siihen ­jamaan saattaneet.

Ensin alkoholia tyrkytetään hauskanpidon nimissä ja humalaisen toilailuille naureskellaan. Kun ihminen sitten sairastuu alkoholismiin, hänelle sanotaan, että oma vika, mitäs joit.

Meillä Tampereella jopa yksi ­kaupunginvaltuutettu – lääkäri ammatiltaan – sanoi julkisuudessa, että juopot ihmisroskat pitäisi viedä keskustasta kesäksi jonnekin saarelle. Ihmisroskat! Herranen aika!

Sisältö jatkuu mainoksen alla