Aikuistenkin pitää selitellä raittiuttaan, kännimokille nauretaan, ja pikavipit tarjoavat bilerahaa. Ole siinä sitten nuori, jonka pitäisi opetella tolkullista alkoholin käyttöä, sanoo kirjailija Terhi Rannela.

Juo tai pysy kotona.

Hei haloo, nää on bileet. Mikset sä muka juo? Ilon­pilaaja. Onko sulla alkoholiongelma? Ota nyt yksi, ­kyllä sä yhden voit ottaa. Oletko sä uskovainen?

Suomi on maa, jossa on hyväksyttyä tarjota alkoholia ristiäisissäkin. Jos et ota, sinusta tulee ongelma.

Näin on aikuisten maailmassa, ja sieltä asenteet valuvat heidän lapsilleen. Nuori saa olla aika rohkea, jotta hän uskaltaisi ajatella, että bileissä voi tehdä muutakin kuin kännätä.

Ilahduttavaa kyllä, niin rohkeita nuoria on koko ajan enemmän. He helpottavat muidenkin ryhmäpainetta.

Pikavippifirmat on saatava vastuuseen.

Pitäisi päästä baariin ja päivittää kemukuteet. Miksi odottaa palkkapäivää, kun voi nostaa melkein ilmaista rahaa? Tekstarilla tai hiiren klikkauksella. Sitten, kun on kymppitonnin rästit, pikavippifirma tarjoaa pelastusta tekstiviestillä: nosta uusi laina!

Tuo on tositarinaa, jota olen nuorilta aikuisilta kuullut. Heille markkinoidaan kulissielämää, johon heillä ei oikeasti ole varaa. ”Avuksi” tulevat pikavippifirmat.

Kun otat yhden vipin, firma muistaa sinua siitä lähtien jatkuvasti sähköposteilla ja tekstiviesteillä.

Miten 18-vuotias voisi tietää talousasioista niin, että osaisi pitää varansa? Se on nuoren hyväksikäyttöä.

Myös humalaisen mokat lasketaan.

”Älä enää ikinä ole muhun missään yhteydessä!” tekstaa rakas lauantaiaamuna. Mikä sitä vaivaa? Mitä eilen tapahtui? Muistikuvat katkeavat alkuiltaan. Nuolinko mä jonkun tytön kanssa? Pojan? No, olin kännissä. Sellaista sattuu.

Aikuiset naureskelevat humalassa hölmöilemiselleen, ja niin tekevät nuoretkin. Kuka kertoisi heille, ­että humala ei vie vastuuta?

Pahin kännimoka, johon olen törmännyt, kiteytyi kahteen lauseeseen: ”Mä ­tapoin kännissä mun veljeni. Ei naurata vieläkään.”

Mamu näkee tarkemmin.

Miten ne kehtaavat? Puhua meistä noin, ­arvostella? Olisivat kiitollisia, että ovat päässeet sivistysvaltioon. Voidaan kyllä printata paluulippukin. Maassa maan tavalla.

Tiedän maahanmuuttajataustaisia nuoria, jotka päivittelevät, miten paljon suomalaiset nuoret juovat. Julkisesti he eivät sitä sano. En ihmettele.

Kun olen ­ottanut asian puheeksi yläkouluikäisten kanssa, etenkin poikien reaktiot ovat olleet tyyliin ”painu, neekeri, Viroon!”.

Miksi muualta tullut ei saisi kertoa, millaisia me hänen silmissään olemme? Kun katsoo kauempaa, näkee tarkemmin.

Alkoholistin lasta ei huomaa kukaan.

Usein kuuluu huutoa ja tappelun ääniä. Joskus ne jättävät lapset yksin kotiin ja katoavat päiväkausiksi. Ihan ­tavallinen suomalainen perhe ne silti on. Ei me kehdata puuttua.

Kun jokainen keskittyy pitämään huolta omista asioistaan, alkoholistin lapsi jää vaille apua. Naapuri ei uskalla puuttua, koska siitä voisi seurata jotain ikävää hänelle itselleen. Tai hän ajattelee, että eihän hän itsekään absolutisti ole; seinäntakainen perhe vain on kännissä vähän äänekkäämpi.

Hän käy jopa ostamassa perheen isälle ja äidille lisää kaljaa, kun muksut ­tulevat soittamaan ovikelloa ja pyytävät. Tällaista on tapahtunut.

Suomessa alkoholismi on oma vika.

Alkoholistit ovat rumia, haisevia ja äänekkäitä. Eikö niitä voisi siirtää jonnekin? Ihan itse ne ovat itsensä ­siihen ­jamaan saattaneet.

Ensin alkoholia tyrkytetään hauskanpidon nimissä ja humalaisen toilailuille naureskellaan. Kun ihminen sitten sairastuu alkoholismiin, hänelle sanotaan, että oma vika, mitäs joit.

Meillä Tampereella jopa yksi ­kaupunginvaltuutettu – lääkäri ammatiltaan – sanoi julkisuudessa, että juopot ihmisroskat pitäisi viedä keskustasta kesäksi jonnekin saarelle. Ihmisroskat! Herranen aika!

Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.

Osaatko lohduttaa oikein? Ystävää tarvitaan kanssakulkijaksi, ei ongelman ratkaisijaksi.

Siedä epämukavuutta.

Toista lohduttaessa joutuu haavoittuvaan asemaan. Lohduttajan on etsittävä itsestään se paikka, jossa tuntee, miltä toisesta tuntuu. Jos omat hankalat tunteet ovat vaikeita kohdata, lohduttamisen voi kokea kiusallisena.

Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua.

Silloin lohduttaja voi haluta kääntää puheen iloisiin asioihin, ratkaista ongelman tai etsiä sille syyllisen. Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua. Riittää, että on paikalla ja ilmaisee toiselle, ettei hän ole yksin.

Pidä valokeila ystävässä.

Kun tarkoitamme lohduttaa, päädymme joskus kertomaan vielä kauheamman jutun tyyliin ”ei tuo vielä mitään, kun minulle kävi näin”. Jos puhut enemmän kuin lohdutusta kaipaava ystäväsi, tilanne on todennäköisesti mennyt vinksalleen. Valokeila on kääntynyt sinuun.

Joskus käy myös niin, ettei ystävän ongelma tunnu itsestä kovin vakavalta. Silloin lohduttaja saattaa pyrkiä luomaan perspektiiviä ja muistuttaa, että surevalla on kuitenkin terveytensä, työnsä tai parisuhteensa.

Ystävän kokemus voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä silloin toisesta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä hänen kipuaan.

Avain empaattiseen kohtaamiseen on ymmärtää toista hänen kokemuksensa kautta. Se voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Et ole vastuussa olon paranemisesta.

Moni kokee epäonnistuneensa, jos ei osaa antaa neuvoja, jotka helpottaisivat apua kaipaavan oloa. Kukaan ei kuitenkaan ole vastuussa siitä, että toiselle tulee parempi mieli.

Lohduttaja on erillinen ihminen.

Tärkeintä on kulkea toisen rinnalla, jotta tämä uskaltaa tuntea ja olla kokemustensa keskellä. Lohduttaja on tilanteessa erillinen ihminen.

Mahdollisesti voit auttaa käytännön ­asioissa, mutta vasta, kun toisen tunne on kokonaan kuultu – kenties vasta seuraavana päivänä. Silloin voit kysyä vaikka näin: ”Haluaisitko, että mietitään yhdessä eri vaihtoehtoja?”

Älä vähättele ystävän mokia.

Joskus ystävä kaipaa apua häpeässään. Jos ystävä kertoo häpeävänsä jotain, mitä hän on vaikkapa möläyttänyt työkaverilleen, mitä teet? Väitätkö, että eihän tuo niin paha ollut? Sanotko niin, vaikka ystävä olisikin sanonut jotain todella satuttavaa?

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita.

Vähättelyn sijaan olisi parempi todeta, että hitsi vieköön, nyt tuntuu varmasti pahalta, koska tuo ei kyllä mennyt nappiin.

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita. Jos lohdutat vähättelemällä mokaa, ystäväsi saattaa esimerkiksi jättää pyytämättä anteeksi, vaikka olisi syytä.

Aina ei pidä halata.

Moni lohduttaja miettii, pitäisikö halata.

Jotkut eivät halua fyysistä kontaktia tunnekokemuksen keskellä. Toiset taas ehdottomasti tarvitsevat kosketusta ja paijaamista.

Yrityksen ja erehdyksen kautta voi oppia aistimaan, milloin on kosketuksen aika. Aina voi myös kysyä, saako halata.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 16/18.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.
Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.

Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on elämän tärkein vaihe, sanoo opettaja ja päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti.

Lapsi on viisas.

Pienen lapsen kyky katsoa maailmaa on viehättävä. Pienissä ihmisissä elää viisaus! He eivät vain kykene vielä sanoittamaan havaintojaan, joten me aikuiset tulkitsemme heitä siksi usein väärin.

Luulemme, ettei lapsilla ole taitoa analysoida maailmaa. Siinä me aikuiset astumme harhaan, sillä pienet ihmiset ovat äärimmäisen tarkkanäköisiä.

Ihmisen luovuus on parhaimmillaan lapsuudessa. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän se surkastuu. Alamme elää odotusten mukaisesti, ”järkevästi”. Ihmisestä kehittyy rajoittunut aikuinen, kuten Antoine de Saint- Exupéryn Pikku Prinssi -tarinakin kertoo.

Kuka tahansa ei sovi opettajaksi.

Opettajat voisivat vähentää lasten käytöshäiriöitä, kiusaamista ja itsetunto-ongelmia olemalla sydämellisempiä ja aidompia. Ei pidä vain suorittaa virkaa ja opettaa.

”Kuka tahansa ei sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä.”

Lapsen kehitys haavoittuvasta päiväkoti-iästä noin yhdeksään ikävuoteen on äärimmäisen tärkeä minäkuvan ja identiteetin kannalta. Lasta kasvattavalla aikuisella on merkittävä rooli, eikä kuka tahansa sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä, tunneälyä.

Opettajan tulisi ymmärtää, että lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen kasvatus innostaa oppimaan. Lapsi kokee vuorovaikutuksen kunnioituksena.

Lapsilta vaaditaan liikaa.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä. Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on ihmiselämän tärkein vaihe.

Lisäksi aikuinen tuppaa omalla kiireellään ohittamaan lapsen kysymykset.

”Aikuisen pitää olla aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.”

Uteliaisuutta tulee tukea ja vastaamaan kannattaa pysähtyä. Ei se hetki ole sinun elämästäsi pois. Ehdit imuroida myöhemminkin.

Millään pedagogiikalla ei ole merkitystä, jos aikuinen ei ole aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.

Esiintyminen petraa itsetuntoa.

Esiintyminen, vaikkapa koulun tai päiväkodin näytelmässä tai omalle perheelle kotona, on iloinen ja luonnollinen osa elämää. Lasta pitää tukea hänen tarpeessaan esiintyä.

Keskipisteenä oleminen vahvistaa arempien lasten itsetuntoa. On kuitenkin tärkeää, ettei lasta arvostella tai pakoteta esiintymään.

”Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen.”

Esiintyminen kilpailun nimissä ei ole hyväksi pienelle lapselle. Kilpailuihin kuuluva arviointi luo lapselle suorituspaineita, ja hän kokee olevansa joko hyvä tai huono. Kumpikaan ei ole hyväksi pienen lapsen minäkuvan kehitykselle.

Kilpailu helposti vääristää minäkuvaa kohtuuttomasti ja voi johtaa itsekkyyteen tai erilaisiin traumoihin.

Pienelle lapselle esiintymisen tulee olla leikinomainen tilanne, jossa ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin nappiin. Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen. Taputetaan sille, että jes, rohkaistuit!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2018.

51-vuotias oululainen opettaja ja päiväkodin johtaja lataa akkujaan korkealentoisilla ajatuksilla ja filosofisella keskustelulla viinilasin äärellä.

Vierailija

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Ja sitten kun keskeytät imuroinnin vastataksesi lapselle niin seuraavaksi joku asiantuntija toisessa lehdessä messuaa kun lapsia ei opeteta odottamaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä ja siitä seuraa käytöshäiriöitä. Vanhemmuudessa vain yksi on varmaa: jonkun mielestä pieleen menee kuitenkin.
Lue kommentti
Neljän lapsen äiti Lapista

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Tärkeintä on toia vanhempana niin että arvostaa itseään ja muita läheisiä ihmisiä, myös lapsia. Arvostus näkyy vuorovaikutuksessa, pysähdytään , kuunnellaan ja vastataan. Jos et heti pysty, kerro lapselle, milloin ehdit vastata ja muista pitää lupauksesi. Tärkein mielipide , jota sinun pitää kuulla, on lapsesi mielipide. Pieni lapsi ei osaa sitä aina sanoin ilmaista, mutta lapsen ilo ja tyytyväisyys ohjaa toimimaan oikein. Pettymyksiäkin pitää tuottaa, jotta niistä selviämistä voi turvallisesti...
Lue kommentti