Ihmiset Kun tallinnalainen Margot matkusti 70-luvulla Suomeen, hänen piti piilottaa sormukset poskeensa
Ihmiset Autistisen Lennin, 8, äiti Amanda: ”Kerron Lennille, että en vaihtaisi hänestä yhtään ominaisuutta”
Ihmiset Mari, 35, elää pikkulapsiarkea masentuneen kumppanin kanssa: ”Vähitellen hyväksyin, että puolisoni mieliala vaikuttaa minuun”
Ihmiset Kun pyöränkumi puhkesi, rakkaustarina alkoi - nyt Kirsi ja Jari ovat rakastaneet toisiaan 35 vuotta
Ihmiset Riinan molemmat pojat joutuivat kiusatuiksi: ”Häpeän, miten vaikeaa minun oli ymmärtää tilanteen vakavuutta”
Ihmiset Petri Poikolainen salasi sairautensa pitkään: ”Pelkäsin eniten, hylätäänkö minut, mutta kukaan ei hylännyt”
Ihmiset Eevi, 33, on käynyt pariterapiassa viiden eri kumppanin kanssa: ”Nyt osaan kertoa viisaammin tunteistani”
Ihmiset Jukka, 34, sairastui Parkinsonin tautiin nuorena ja päätti alkaa toteuttaa unelmiaan: ”Haluan rohkaista muitakin nauttimaan elämästään”
Ihmiset Isoveli on Anne Kukkohovin paras ystävä: ”Eroni aikana Jari totesi olevansa Sveitsi: puolueeton, mutta aina tukena”