Ihmiset Kaija Koon ex-puoliso Markku Impiö: ”Teksteissäni osasin olla aikuisempi kuin oikeassa elämässäni”
Ihmiset Laulaja Heidi Pakarinen: ”Olen sanonut tyttärilleni, ettei itseään saa antaa kohdella huonosti”
Ihmiset Satu, 56, kertoo, kuinka onnistui viimein lopettamaan juomisen – ”Hyvitän nyt menneet lapsilleni sillä, että pysyn raittiina”
Ihmiset Minna, 51, sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön: ”Nukuin pari tuntia yössä enkä malttanut syödä”
Ihmiset Vakityön jättänyt näyttelijä Niko Saarela: ”Olin muuttumassa ihmiseksi, jollaiseksi en halua tulla”
Ihmiset Tubetähti Mandimain äiti Teija: ”Kun Mandi sairastui syömishäiriöön, aiemmin vilkas tyttö hiljeni”
Ihmiset Anu-Maarit rakastui, myi omaisuutensa, ja koko elämä muuttui: ”Usein päätöksiä kannattaa tehdä intuitiolla”
Ajankohtaista Päähän kaatuva mopin varsi ja 16 muuta arjen riesaa, joita on mahdotonta saada hoidetuiksi
Ajankohtaista Yksinäiset vanhukset pääsivät pikatreffeille – ”Suurin osa toivoo vain, että olisi joku, jota odottaa”
Ihmiset Synnytyksessä lapsensa menettänyt Maria ompelee pukuja kuolleille vauvoille: ”Vanhemmat saavat pukea pienokaiselle arkkuun kauniin asun”
Ihmiset Tilaajille Imaami ja neljän lapsen eronnut äiti Sherin Khankan: ”Avioerosta huolimatta olemme ikuisesti perhe”
Ajankohtaista Kimmo Salmi osti autotallin täyteen muovikenkiä ja sai koko Suomen haluamaan niitä: ”Ajattelin, että ei näitä moni osta”
Ihmiset Tilaajille Kimmo Salmi sai suomalaiset innostumaan muovikengistä – nyt hänellä on jo mielessään uusi villitys