Täydellistä joulua, hyvät ystävät! Tästä jutusta voit kopioida kätevästi kaikki joulukuun somepäivitykset: ota jo joulukalenteri talteen ensi vuotta varten!

24. joulukuuta:

Uskomatonta, saimme sittenkin valkoisen joulun! Piha peittyi paksuihin kinoksiin, joten aloitin aattoaamun lumitöillä ja hiihtämällä sen päälle 30 kilometrin lenkin vapaalla tyylillä. Jännä, miten paikallisia lumikuurot muuten voivat olla: jo viidentoista kilometrin päässä maa oli aivan musta, ja kuulemma koko maakunta lukuunottamatta juuri näitä meidän nurkkiamme. Kävipä tuuri!

Illalla istuimme joulupöydässä yhdessä 4,5 tuntia. Kaksivuotiaallakaan ei ollut kiire mihinkään, hän vain mankui anopilta lisää tarinoita 1940-luvun jouluista, se pikku höpöliini. Jossain vaiheessa ovikello soi ja Sukulan Jyrki piipahti tuomaan joulukranssin. Hän kysyi siinä ruokiamme maistellessaan, voisiko ottaa menumme pohjaksi ravintolansa seuraavaan jouluruokalistaan. Mikä etuoikeus! Sanoin nöyrästi kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lahjojen jako sujui kuten aina: ennen jokaista lahjaa vietimme lasten toiveesta pienen arvausleikkihetken, mitä paketista mahtaakaan kuoriutua, ja pakettien välissä lauloimme vuorotellen jokaisen toivoman joululaulun. Tietysti kaikki rakastivat jokaista lahjaansa. Lapset olivat toivoneet lahjaksi yhteistä aikaa meidän vanhempien kanssa, ja hellyimmekin antamaan sitä reilusti: tunnin jokaiselle päivälle, paitsi niille, jolloin olemme työmatkoilla, ylitöissä tai muuten vain väsyneitä. Ihana nähdä ilo lasten pienillä kasvoilla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, yöllä valvomme miehen kanssa kahdestaan aamuneljään (jääköön nyt sanomatta, mitä kaikkea tehden ;) ) ja käymme läpi kuluneen vuoden onnistumisia.

Täydellistä joulua teillekin, upeat ystäväni!

23. joulukuuta:

Yksi yö aattoon. Kaikki valmista. En keksinyt enää mitään tekemistä, joten kiillottelin huvikseni perintöhopeita kolmanteen kertaan. Työnsimme miehen kanssa yhdessä kinkun uuniin ja seurasimme sen paistumista käsi kädessä kynttilänvalossa. Ne pienet hetket arjen keskellä <3 Vielä näin 17 vuoden jälkeenkin olet minulle Se Oikea!

22. joulukuuta:

Koulun joulujuhlapäivä on kyllä vuoden kivoimpia päiviä! Juhlat voisi joskus aloittaa kahdeksan sijaan jo seitsemältä, siinä saa niin mukavasti päivän käyntiin. Tokaluokkalainen oli taas valittu tonttunäytelmän päärooliin Toljanteriksi, kyllä tuli taas äidillä nessuille käyttöä <3 Kirjahyllyssä vain alkaa olla ahdasta, sillä taas tuli uudet Vuoden oppilas -, Vuoden kiva kaveri - ja Vuoden urheilija -pystit! Oli myös ihanaa pystyä ilahduttamaan koulun jokaista opettajaa itse neulotulla jouluvillapaidalla. Kiitos teille kaikille hyvästä kasvatusyhteistyöstä!

21. joulukuuta:

Kolme yötä jouluun on… hyräili jo kaksivuotiaskin aamulla (stemmoja pitänee vielä vähän treenata). Aatolle suunnittelemamme aamiais- ja päivällisasukokonaisuudet roikkuvat nyt silitettyinä henkareissa. Sen verran luistimme joulun valkoisesta teemaväristä, että uutukaiset punaiset joulumekkomme pääsisivät käyttöön – ja sitten pitikin mennä sävy sävyyn koko perhe. Tänään voisin vielä kiillottaa isoisoäidiltä perityt käädyt aattoiltaa varten. Pöytäliinat pesin, mankeloin ja silitin jo toissa viikolla, kun tarvitsin vähän rentoutusta rankan työpäivän jälkeen.

20. joulukuuta:

Lapset ja mies yllättivät taas: sillä välin kun kävin puolen tunnin hieronnassa, he siivosivat koko kodin joulukuntoon! Ah, mikä ihana mäntysuovan tuoksu! Urakkaa nopeutti vähän se, että kotonamme vallitsee pysyvä perussiisteys. Suosittelen sitä ihan kaikille, se on aivan ihana juttu, kokeilkaa, ystävät!

Esimerkin voima on muuten ihmeellinen: sen ansiosta lapsemme ovat siirtäneet tavaransa automaattisesti omille paikoilleen yksivuotiaista asti. Meidän perheen yhteinen motto onkin: "Siisti koti, parempi mieli."

19. joulukuuta:

Enää viisi yötä aattoon! Mieleen on laskeutunut raukeus ja täydellinen joulurauha. Ylimääräistä energiaa tuntuu silti riittävän, joten päätin järjestää ex tempore -glögikutsut koko naapurustolle. Halusin pitää juhlat pienimuotoisina, joten kutsuin vain 95 rakkainta lähinaapuria.

18. joulukuuta:

Eilen illalla valmistin lasten kalentereiden aattoluukkuihin pellillisen marjaisia raakasuklaakonvehteja, ja nyt SAATTOI käydä niin, että äidinkin masuun meni kaksi suklaata… No, ne olivatkin joulukuun ensimmäiset herkut. Nyt otetaan taas itseä niskasta kiinni, ettei tämä mässyttely lähde ihan lapasesta. Aattona sitten!

17. joulukuuta:

Rakas anoppini, tuo paras ystäväni ja henkinen siskoni, muutti meille joulunalusviikoksi tänäkin jouluna. Fantastista rakentaa joulua rinta rinnan! Yksin en tähän pystyisi, yhdessä olemme vahvoja! Aloitimme lasinpuhalluksesta (tänä vuonna koristamme kuusen pelkillä itsepuhalletuilla lasikoristeilla) ja miniseimen askartelusta.

 

16. joulukuuta:

Lapset olivat niin täpinöissään, että heräsivät jo kuudelta avaamaan kalenterin luukun. Sisältä löytyi kauan odotetun kuusenhakupäivän kunniaksi hopeoitu havunoksa. Voi sitä riemua ja halausten määrää, melkein hukun tähän rakkauteen! Vuokrasimme hevosen ja reen ja haimme metsästä olohuoneemme mittoihin täydellisesti sopivan kuusen, jonka olimme istuttaneet 12 vuotta sitten tätä päivää varten. Samalla otimme kätevästi kuvat ensi joulun joulukortteihin.

15. joulukuuta:

Kaikki alkaa olla niin valmista, että iltaisin aika käy vähän pitkäksi. Sohvalla löhöäminen kun on minulle niin vaikeaa, tiedätte varmaan tunteen. Onneksi keksin, että voin punoa ajankulukseni koko naapurustolle olkiset jouluherkkukorit. Täytin ne sillä, mitä kaapista sattui löytymään, eli itsetekemälläni pihlajanmarjahyytelöllä, lakkamarmeladilla ja kuivatuilla mustatorvisienillä. Kyllä kostui monen rakkaan ja upean naapurin silmä, kun ilmestyin koreineni ovelle laulaen Sylvian joululaulua. Mikä onni onkaan ilahduttaa!

14. joulukuuta:

Jouluruuat valmiita ja pakkasessa, enää kinkku ja teinin valmistama lipeäkala puuttuvat. Kävin läpi kesäkuussa suunnittelemani joulumenun ja kattauksen, ja liikutuin siitä, miten oikealta se yhä tuntui. Tänä jouluna ruuissamme kohtaavat suomalaisperinteiden lisäksi moderni japanilainen fuusiokeittiö ja pohjoisislantilainen raakaruoka, mikä on ehkä vähän rohkeaa. Mutta lapset tätä niin hartaasti mankuivat, ja mitäpä en tekisi saadakseni heidän silmiään tuikkimaan!

13. joulukuuta:

Härligt, tyttäreni on jo toista vuotta peräkkäin kaupungin virallinen Lucia-neito! Muruseni yllätti ja halusi pukeutua minun omaan, 25 vuoden takaiseen Lucia-mekkooni. Onneksi se oli yhä kuin uusi! (Guruni Marie Kondo ei ehkä tykkäisi tästä, mutta itse ajattelen myös, että kun osaa fiksusti säilöä, ei tarvitse heittää ihan niin paljon pois.) 

Ennen kulkuetta minun oli vielä ihan pakko kokeilla, vieläkö itsekin mahtuisin mekkoon… ja ihmeiden aika ei ole ohi! Sujahti yhä päälle, vain vatsan kohdalta saumoja pitäisi ottaa vähän sisään. Voi hiit-treeni, sinä todella toimit!

12. joulukuuta:

Ihanan rento ja levännyt olo. Eikö olekin ihmeellistä, miten näin joulun aikaan stressi väistyy ja mieli täyttyy rauhasta? Itse kutsun sitä joulun ihmeeksi. Mies ja lapset ihmettelivät samaa, kun keskustelimme aiheesta ennen koko perheen yhteistä iltajoogahetkeä. Riitaakaan näin joulukuussa ei saa kehitettyä edes yrittämällä! Jännää, vai mitä? #miracleofchristmas #peaceofmind

11. joulukuuta:

Teini muuttikin mielensä: haluaa hyväntekeväisyysvuohen sijaan tänä vuonna heijastavaa villalankaa ja bambupuikot. Ensin petyin, mutta sitten päätin olla meistä se aikuinen: oikutteluhan kuuluu murrosikään. Kukapa meistä ei olisi nuorena kapinoinut! Opetin tytölle näin ensi alkuun kierrejoustinneuleen. Nyt hänellä näyttäisi olevan toinen Suomi 100 -kirjoneulevillasukka jo kantapäätä vaille valmis. Kenenköhän pehmeään pakettiin se päätyy?

10. joulukuuta:

Pipariteemamme tänä vuonna: Pipari-Pariisi! Nelivuotias innostui valmistamaan taikinan ja kokosi yhdessä tokaluokkalaisen kanssa Eiffel-tornin. Teiniltä lähti taas vähän mopo käsistä: hän teki Louvren, jonka nallekarkkimassaikkunasta voi nähdä elintarvikeväreillä ja miniatyyripensseleillä maalatun pikkuruisen Mona Lisan. En tajua yhtään, keneltä tytär on tuon taidetietämyksen ja kädentaitonsa perinyt! Piparikaupunkia kootessamme opiskelimme porukalla Ranskan tärkeimpiä rakennuksia, ja mieskin sai tästä hienovaraisen vinkin romanttista viikonloppuvetäytymistämme varten <3

9. joulukuuta:

Huhheijaa, mitä työkavereita! Päättivät sitten pikkujouluista lähtiessä viedä "maailman parhaan pomon" vielä skumpalle ja karaokeen! Lauloin tapani mukaan Whitney Houstonin I Will Always Love Youn (paikalle osuneen Idols-tuomarin kommentti "parempi kuin alkuperäinen" oli ehkä vähän liioittelua ). Pakko myöntää, että vähän väsyttää… Olin kotona yhdeltä, joten tänä aamuna jaksoin vasta puoli kahdeksaksi astangajoogaan, jonne lönkyttelin leppoisasti sen kuuden kilometrin matkan. Kyllä liikunta on parasta palauttelua pitkäksi venähtäneen illan jälkeen, suosittelen kaikille!

8. joulukuuta:

Juhlaputki se vain jatkuu! Onneksi tein syyslomalla viimeisetkin jouluostokset, eihän tästä liihottelusta muuten tulisi mitään… Kiirettä pukkaa, mutta ajattelin palkita tiimini pienillä yllätyspikkujouluilla rankan työviikon päätteeksi. Ihanan Waltteri Torikan kalenteri oli aika täynnä, mutta minulle onneksi löytyy aina kolonen parin päivän varoitusajallakin *pus, Waltteri!*. Olen valmistellut mahtavalle tiimilleni joululahjoiksi hemmottelukorit itsetehtyine vaniljakuorintavoiteineen, joulugranolapurkkeineen sekä tähtianis- ja appelsiinisiirappeineen. Sitten vain skål hienolle vuodelle! Näyttäisi, että tulostavoitteet tulee tälläkin kvartaalilla ylitettyä kolminkertaisesti!

7. joulukuuta:

Linnan pukukuningatar! Olen sanaton! Kiitos, äänestäjät! Enpä olisi tosiaan uskonut siitä pikkutunneilla puuhastelemastani mekonräpellyksestä… Mutta tietysti veteraanit ja itsenäisyys ovat paljon tärkeämpiä kuin pinnalliset ulkonäköseikat. Nyt voinkin ryhtyä hyvillä mielin valmistamaan pieniä jouluyllätyksiä naapurin vanhainkodin yksinäisille asukkaille.

6. joulukuuta:

Onnea, satavuotias Suomi, vaikutat paljon nuoremmalta! Vuoden yrittäjänä ja Vuoden kivoimman työpaikan varatoimitusjohtajana sain suuren kunnian osallistua Linnan juhliin. Niin kiitollinen! Puvusta vain meinasi tulla pieni kriisi. Kutsu tuli ihan puskista, joten sekä upean Teemu Muurimäen että ihanan Katri Niskasen kalenterit olivat jo täynnä. Lopulta päädyin erääseen kolmanteen kotimaiseen suunnittelijaan, joka löytyikin yllättävän läheltä ;) Yöhommiksihan tuo ompeleminen meni, mutta nyt kullan kanssa juhlimaan itsenäisyyttä – Heikki Hurstin soppakanuunan kautta!

5. joulukuuta:

Ei ole totta: pihamme voitti tänäkin vuonna vuoden kauneimman joulupihan tittelin! Nöyrä kiitos tuomaristolle! Yllätyin siksikin, että tänä vuonna pääsin aloittamaan pihakoristelut vasta elokuun lopulla. Ehkä tuomaristo arvosti sitä, että olen lisännyt joka päivä yhden pienen ylläritwistin valaistukseen. Tänä aamuna vein pikkuiset himmeli-ledvalot roskiskatoksen omaan tonttuoveen – saapa nähdä, kuka lapsista ensin ne bongaa.

4. joulukuuta:

Pakko tunnustaa, että rannetta vähän särkee... Tänä aamuna kirjoitin käsin viimeiset kuusi joulukirjettä 72 rakkaimmalle läheiselleni. Kerroin perheemme vuoden kuulumiset, kiittelin kunkin vastaanottajan parhaita piirteitä ja analysoin henkistä kehitystäni naisena ja ihmisenä. Kirjepaperin tekeminen ja kanelintuoksuisen musteen valmistaminen oli hauskaa puuhaa syysiltojen hygge-hetkinä.

Perheemme 212 yhdessä askarreltua joulukorttia kaukaisemmille tutuille ja entisille naapureille postitin marraskuun puolivälissä. Vähän viime tippaanhan tuo jäi, mutta ensi vuonna lupaan skarpata!

3. joulukuuta: 

Lapset kirjoittivat joulupukille kirjeet. Tänä vuonna he toivovat joululahjaksi aikaa, puupalikoita ja vuohen Afrikkaan. Mitään ei kuulemma puutu. Äidin murut!

2. joulukuuta:

Nyt se on virallista: perheemme joulun teemaväri on tänä vuonna valkoinen! Ratkaisimme asian perheneuvottelussa eilisellä illallisella. Nelivuotias hiukan mietti harmaata, ja mies oli jo kallistumassa rohkeaan purppuraan, mutta demokraattisesti päätimme mennä lumisissa tunnelmissa. Tästä se alkaa! Joulu saa nyt tulla!

1. joulukuuta:

Ihanaa, joulukuu alkoi! Suvun 88 vuotta vanha, Saksasta tuotu perintöjoulukalenteri alkoi olla liian hauras käyttöön, joten kudoin kaikille lapsille jo elokuussa uudet kalenterit kangaspuilla ja kirjoin ne heidän lempiväreillään. Kalenterien täyttäminen venyi lokakuulle, hiukan nolottaa...

Luukkuihin piilotin itse tekemiäni runoja ja mininovelleja sekä joulukuun pieniä kotiaskaretehtäviä – lasten toive, ne suloiset höpsöt! (Psst, jouluaattona kuitenkin yllätän heidät myös itse tehdyillä marjaisilla raakasuklaakonvehdeilla, ja tietysti ksylitolipastilleilla ;) )

Mutta mies, hänpä yllätti minut tänäkin jouluna! Viime vuonna järjestetyn lahjapussiaarteenetsinnän jälkeen oli nyt vuorossa itse puusta veistetty laatikkokalenteri, josta paljastui ainakin ensimmäisenä aamuna pieni rakkauskirje...

Tämä ensimmäinen kirje oli rrromanttisesti rrrranskaksi, seuraavat ehkä sitten kaikilla kuudella muulla kielellä, joita hän osaa. Mandariinikiinaan saatan kyllä joutua pyytämään vähän suomennosapua <3 #gratefulthankfulblessed

Lue myös täydellisen naisen somekuulumisia vuoden varrelta allaolevista linkeistä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla