Tehtiin viikonloppuna pieniä valmisteluita lasten kanssa Joulua varten. Joulun odotuksessa parasta on yhdessä tekeminen. Itsetehdyn tonttuoven lisäksi hankin suloisen vaaleanpunaisen tonttuoven täältä ja kalenteripussit täältä. Kummatkin lapset saivat omat pussinsa, johon joulukuussa ilmestyy pieniä lahjoja, askarteluita ja tekemistä yhdessä. 

Nyt voi jäädä odottamaan joulukuuta ja mitä se tonttu pusseihin heittääkään. Aika hiljaa saa tonttu yöllä liikkua, ettei lapset herää. Toivotaan myös, että uni tulee, vaikka vähän varmasti jännittääkin miltä se tonttu keksiikään. Lapset olivat jo jättäneet tontulle muutaman viikonloppukarkkinsa ja ihmettelivät suuresti, kun tonttu oli ne yöllä syönyt.. :)

Katso ohjeet myös itsetehtyyn tonttuoveen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla