Tonnikalapihvi
Ainekset
Työvaiheet
Annos 4:lle
4 kpl tuoreita tonnikalapihvejä
(paksuus noin 2 cm)
ruukku tuoretta korianteria
Marinointiliemi
½ dl soijakastiketta
1/2 dl puristettua appelsiinimehua
1 ruokalusikallinen kirkasta hunajaa
1 isohko valkosipulin kynsi
3-4 cm pala tuoretta inkivääriä
rouhittua mustapippuria myllystä
---
1. Mittaa kulhoon soijakastike, appelsiinimehu ja hunaja.
2. Kuori valkosipuli ja silppua pieneksi. Kuori tuore inkiväärinpalanen ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Pilko viipaleet vielä pieniksi suikaleiksi. Ota 1-2 teelusikallista inkiväärisilppua koristeluun. Lisää valkosipulisilppu ja inkiväärisuikaleet marinadiin. Sekoita.
3. Kaada marinadi tonnikalapihvien päälle. Rouhi pihvien pintaan, alle ja päälle, mustapippuria. Marinoi jääkaapissa noin tunnin ajan.
4. Pyyhi pihvit talouspaperilla, siivilöi marinadiliemi. Kuumenna pinnoitettu paistinpannu ja lisää pihvit paistumaan kuumalle pannulle. Paista noin 2-3 minuuttia molemmin puolin tai kunnes pihvit ovat kypsiä. Lisää puolivälissä paistoa marinadi.
5. Laita pihvit lautaselle, sirottele päälle inkiväärisuikaleita ja tuoretta korianterisilppua. Loppu marinadi käy kastikkeena. Tomaattisalaatti sopii raikkaaksi lisäkkeeksi.
Vinkki! Pihvit voi tehdä myös lohesta. Korvaa appelsiinimehu sitruunamehulla ja lorauta joukkoon tilkka sherryä.
Lohi-avokadorulla. On sentään kyse lehdestä, joten kieliasu kannattaisi tarkistaa ennen julkaisemista.
Anteeksi, aiheeton palaute! Jutussa käytetty fontti jättää yhdysmerkin lähes näkymättömiin! :/