
Kasvikset ovat nyt parhaimmillaan, joten nauti kesän mauista. Nopeasti kypsennetyt kasvikset jäävät napakoiksi ja säilyttävät kauniin värinsä. Vaihtele kasviksia maun ja saatavuuden mukaan.
Kesäkeitto
Ainekset
Työvaiheet
- Huuhdo kasvikset.
- Paloittele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Viipaloi tai suikaloi porkkanat ja retiisit, perkaa herneet tai puolita herneenpalot. Paloittele kesäsipulien valkoiset osat.
- Pese ja paloittele perunat. Uusia perunoita ei tarvitse kuoria.
- Kuumenna liemi kattilassa kiehuvaksi ja lisää perunat. Keitä noin kahdeksan minuutin ajan, kunnes perunat ovat puolikypsiä.
- Lisää kukkakaalit, porkkanat ja sipulit. Keitä kolme minuuttia. Lisää herneet ja retiisit ja keitä minuutti.
- Lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna keitto vielä kiehuvaksi.
- Viimeistele hienonnetuilla yrteillä.
Uutta makua
Thaimaalainen kesäkeitto
Viimeistele keitto kuohukerman sijasta tölkillisellä kookoskermaa tai -maitoa. Mausta thaimaalaisella kalakastikkeella ja lorauksella limetin mehua. Hienonna keiton pinnalle reilusti tuoretta korianteria. Jos olet tulisen ruuan ystävä, hienonna keittoon myös tuoretta, punaista chiliä.
Kalaisa kesäkeitto
Valmista kesäkeitto normaaliin tapaan, mutta lisää viipaloitua fenkolia kypsymään liemeen kukkakaalin ja porkkanoiden kanssa. Viimeistele keitto hienonnetulla lämminsavulohella tai -siialla ja ripottele pinnalle reilusti hienonnettua tilliä.
Lihaisa kesäkeitto
Paahda paketillinen pekonia paistinpannulla tai uunissa rapeaksi. Hienonna pekoni muruiksi. Valmista keitto normaaliin tapaan. Ripottele keittoannosten päälle pekonia ja hienonnettua lipstikkaa.
Maitopohjainen pakastekasviskesäkeitto oli kamalinta kouluruokaa. Tämä kuulostaa hyvältä.