Kiia Renko Kuva Pia Inberg

Mehevän munakasrullan voi valmistaa jo edellisenä päivänä.

Annoksia
8
Vaikeustaso
Kohtalainen

Munakasrulla

Ainekset

75
g
voita
tai
75
g
margariinia
1.5
dl
vehnäjauhoja
6
dl
rasvatonta maitoa
1
prk
ranskankermaa
5
kpl
kananmunaa
1
tl
suolaa
valkopippuria
Täyte
100
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
prk
piparjuurituorejuustoa
1
dl
ruokakermaa
tai
1
dl
kuohukermaa
sitruunapippuria
150
g
kylmäsavukirjolohta
1
kpl
ruohosipuliruukkua
Päälle
pinjansiemeniä
ruohosipulia

Työvaiheet

Sulata rasva kasarissa. Lisää jauhot ja kypsennä niitä rasvassa muutama minuutti. Lisää maito ja sekoita hyvin, jotta seokseen ei jää kokkareita. Kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes seos on sakeutunut. Jäähdytä.

Lisää ensin ranskankerma jäähtyneeseen seokseen ja vatkaa hyvin. Lisää myös munat hyvin vatkaten. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos kevyesti voidellun leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteessa uunin alatasolla puolisen tuntia. Vedä torttulevy leivinpapereineen ritilälle tai muulle alustalle jäähtymään. Jos säilytät munakaslevyn pidempään ennen täyttämistä, peitä se ensin leivinpaperilla ja laita sen päälle leivinliina.

Valmista tällä välin täyte. Sekoita juustot ja kerma pehmeäksi tahnaksi. Mausta pippurilla. Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi. Lisää juustoseokseen silputun ruohosipulin kanssa (jätä muutama pitkä varsi koristelua varten).

Levitä täyte tasaisesti koko jäähtyneelle munakaslevylle ja kiedo levy napakalle rullalle. Anna vetäytyä leivinpaperiin käärittynä jääkaapissa vähintään tunti. Ennen tarjoilua paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Koristele rulla siemenillä ja ruohosipulilla.

Resepti Emilia Kolari Kuva Päivi Ristell
Kaiva vohvelirauta esiin. Se muuntautuu voileipägrilliksi.
Kaiva vohvelirauta esiin. Se muuntautuu voileipägrilliksi.

Jos sinulla on savukalaa ja paahtoleipää, sävellä iltapalalle ihanat toastit. Maun salaisuutena on simppeli wasabi-tuorejuusto, joka antaa kalalle herkullista potkua.

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Savukalatoastit

Ainekset

8
isoa grahampaahtoleipäpalaa
Päälle
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
3–4
tl
wasabia
1
dl
tilliä hienonnettuna
2–3
sipulinvartta hienonnettuna
200
g
lämminsavulohta
50
g
babypinaattia
½
sitruunan mehu

Työvaiheet

  1. Yhdistä maustamaton tuorejuusto ja wasabi. Tarkista, että maku on mielestäsi sopivan tulinen. Levitä tahna tasaisesti kaikille leiville.
  2. Ota neljä leipää erilleen. Levitä niiden päälle hienonnettu tilli, sipulinvarret, savulohi ja pinaatti. Purista päälle sitruunaa ja paina toinen leipä kanneksi.
  3. Kuumenna vohvelirauta, sivele se kevyesti öljyllä ja paista yksi täytetty toasti kerrallaan, kunnes se on paahtunut kauniiksi. Tarjoa saman tien.

Vinkki! Voit tehdä samalla ohjeella myös täytettyjä tortilloja eli quesadilloja.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Sitruuna, tilli ja lohi ovat täydelliset yhdessä.
Sitruuna, tilli ja lohi ovat täydelliset yhdessä.

Grillattu lohi saa pintaansa rapeaa hapankorppua. Kala on täydellisintä, kun se on vielä hieman punertavaa.

Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Hapankorppulohi

Ainekset

2
(à 600 g)
kirjolohifileetä
2
luomusitruunaa
2
rkl
dijoninsinappia
tl
hienoa merisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
3–6
hapankorppua
1
dl
tuoretta tilliä pätkittynä
Lisäksi
vahvaa alumiinifoliota (leveä rulla, esim. Pirkka) ja leivinpaperia

Työvaiheet

  1. Levitä pöydälle iso pala foliota ja päälle leivinpaperipala. Laita tarvittaessa kaksi foliopalaa rinnakkain. Nosta fileet leivinpaperiarkille vieri viereen. Nosta folion reunat leivinpaperiarkin päälle, jolloin saat reunallisen grillialustan.
  2. Nypi lohesta mahdolliset ruodot. Pese, puolita ja siivuta sitruunat.
  3. Leikkaa lohifileeseen viiltoja parin sentin välein, kuin suomujen suuntaisesti. Työnnä sitruunaviipaleet viiltoihin. Sivele pinnalle kevyesti dijoninsinappia. Ripottele päälle suola ja mustapippuri.
  4. Murskaa hapankorput ja ripottele ne lopuksi kalan pinnalle.
  5. Nosta kala alustoineen grilliparilalle. Grillaa keskilämmöllä 15–20 minuuttia, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää tai paksuimmasta kohdastaan hieman punertavaa. Kypsymisaika riippuu fileen paksuudesta ja grillin kuumuudesta. Kuvun alla kala kypsyy nopeammin ja tasaisemmin.
  6. Nosta kala alustoineen isolle leikkuulaudalle ja pöytään. Viimeistele tillillä.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Rapea kukkakaali-sillisalaatti on uusien perunoiden uusin ystävä.
Rapea kukkakaali-sillisalaatti on uusien perunoiden uusin ystävä.

Lepytä silli kermaisella sitruunakastikkeella ja kokoa salaatti kukkakaalista, retiiseistä ja punasipulista.

Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Silli-kukkakaalisalaatti

Ainekset

1
pkt (150 g)
kevytsuolattuja sillifileitä (ruodottomia)
1
pieni (400 g)
kukkakaali
1
nippu (200 g)
retiisejä
2
(puna)sipulia varsineen
2
prk (à 150 g)
ranskankermaa (ei kevyttä)
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
hunajaa
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Huuhdo ja kuivaa sillifileet talouspaperiin. Paloittele pieniksi kuutioiksi.
  2. Huuhdo kasvikset. Viipaloi kukkakaali ja leikkaa viipaleet veitsellä muruiksi. Puolita ja viipaloi retiisit. Hienonna sipulit varsineen.
  3. Sekoita ranskankerma, sinappi, sitruunamehu, hunaja ja mustapippuri kulhossa. Lisää sillit ja hienonnetut kasvikset. Sekoita. Anna maustua jääkaapissa puoli tuntia, niin maut tasoittuvat mutta kukkakaali on vielä rapeaa.

Vinkki!  Jos pidät mehevästä salaatista, voit tehdä sen päivää aiemmin jääkaappiin. Sillin suolaisuus imee kasviksista nestettä, jolloin kukkakaalit pehmenevät ja kastike löystyy.

Kommentit (0)

Resepti Sara Bergman Kuva Robert Seger
Lohileipä salaattipedillä ja mansikkavinegretillä on kuin syötävä taideteos.
Lohileipä salaattipedillä ja mansikkavinegretillä on kuin syötävä taideteos.

Näiden leipien teossa on kolme vaihetta, mutta aikaa ei silti mene kuin puoli tuntia. Punajuuren, lohitahnan ja mansikan yhdistelmä hurmaa.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohileivät ja alkusalaatti

Ainekset

4
siivua
saaristolaisleipää
erilaisia salaatteja (baby-pinaattia, rucolaa, nuoria vuohenputken lehtiä, suolaheinää)
½
kurkku
1
punajuuri
oliiviöljyä ja mustapippuria
Laxröra eli lohitahna
350
g
ruodotonta savulohta
1
iso
sipuli
½
dl
hienonnettua tilliä
1
iso
kirpeä omena (esim. Granny Smith)
1
limetin mehu ja raastettu kuori
suolaa ja pippuria myllystä
Mansikkavinegretti
1
dl
mansikkasosetta
2
rkl
omenaviinietikkaa
1
tl
sokeria tai hunajaa
2
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Leikkaa leipä, revi salaatit, pilko kurkku ja leikkaa kuorittu punajuuri aivan ohuiksi siivuiksi. Aseta punajuurikiekot lautasille ja laita päälle vähän salaattia, hieman oliiviöljyä ja mustapippuria.
  2. Murenna lohi. Hienonna sipuli ja tilli. Raasta omena karkeaksi raasteeksi. Purista limetin mehu ja raasta kuori ohuelti. Yhdistä kaikki lohitahnan ainekset.
  3. Soseuta tuoreet tai pakastetut mansikat sauvasekoittimella. Sekoita vinegretin ainekset keskenään.
  4. Laita lautaselle salaatin viereen siivu saaristolaisleipää. Kumoa päälle iso lusikallinen laxröraa. Laita ruokalusikallinen mansikkavinegrettiä salaatin viereen.

Kommentit (0)