Ruotsalaisen keittokirjailija Anna Bergenströmin ohjeella valmistetut etikkasilakat voi mainiosti tehdä myös pakastesilakoista.
Annan marinoidut etikkasilakat
Ainekset
Työvaiheet
- Sekoita liemen aineet keskenään. Anna makujen tasaantua sillä aikaa kun valmistelet muut aineet.
- Kuori punasipuli.
- Leikkaa purjo ja punasipuli ohuiksi renkaiksi.
- Rouhi pippurit karkeiksi.
- Taputtele sulaneet silakkafileet kuiviksi talouspaperilla ja paista kypsiksi pannulla voi-öljyseoksessa.
- Lado paistetut silakkafileet kerroksittain punasipuli- ja purjoviipaleiden, laakerinlehtien ja pippurirouheen kanssa astiaan.
- Valuta päälle liemi ja anna jäähtyä kokonaan huoneenlämmössä.
- Peitä kelmulla ja nosta viileään muutamaksi tunniksi.
- Tarjoa esimerkiksi ruisleivän tai keitettyjen perunoiden kanssa. Silakat säilyvät viileässä muutaman päivän.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/porkkanavoi.jpg?itok=FG5cpfzB)
Lohi-avokadorulla. On sentään kyse lehdestä, joten kieliasu kannattaisi tarkistaa ennen julkaisemista.
Anteeksi, aiheeton palaute! Jutussa käytetty fontti jättää yhdysmerkin lähes näkymättömiin! :/