Kiia Renko Kuva Pia Inberg

Kokonainen kala kypsyy lempeästi kasvispedillä.

Annoksia
4
Vaikeustaso
Kohtalainen

Uunikalaa kasvispedillä

Ainekset

2
kpl
kokonaista kalaa (300-500g)
suolaa
sitruunapippuria
1
kg
uusia perunoita
1
kpl
punasipulia
4
kpl
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
sormisuolaa
5
kpl
oreganonoksaa
3
rkl
pestoa
300
g
kirsikkatomaatteja
100
g
kivettömiä oliiveja
70
g
pieniä kapriksia
3
dl
kuivaa valkoviiniä
Pinnalle
200
g
vuohenjuustoa
tai
200
g
fetaa

Työvaiheet

Leikkaa kalojen pintaan reilut viillot molemmin puolin kalaa. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla.

Leikkaa pestyt ja harjatut perunat reiluiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä viitisen minuuttia. Valuta hyvin. Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi.

Voitele iso uunivuoka ja laita perunat vuoan pohjalle. Lisää kokonaiset, kuorimattomat valkosipulinkynnet, sipulirenkaat, oliiviöljyä sekä mausteet.  Sekoita aineet.

Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla 20-30 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja lisää kalat perunoiden päälle. Lisää myös halkaistut tai kokonaiset tomaatit, oliivit ja valutetut kaprikset.

Kaada valkoviini vuokaan ja murenna juustopaloja päälle.

Jatka kypsentämistä uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes kala ja kasvikset ovat kypsiä. Tarjoa heti raikkaan salaatin kanssa.

Resepti Riikka Kaila Kuva Panu Pälviä
Lohikeitto on perinteinen suomalainen juhlaruoka. Arjessakin nopeasti valmistuva keitto maistuu.
Lohikeitto on perinteinen suomalainen juhlaruoka. Arjessakin nopeasti valmistuva keitto maistuu.

Parhaan lohikeiton salaisuus on perkeistä keitetty liemi ja pikaisesti kypsennetty kala.

Nopeasti kypsyvät kalapalat lisätään keittoon aivan viimeisenä. Niitä ei tarvitse edes varsinaisesti keittää, vaan ne lasketaan liedeltä nostettuun kattilaan, kuumaan liemeen ja annetaan kypsyä siinä. Ylikypsä kala hajoaa hiutaleiksi.

Merisuola ei kuulu vain graaviloheen vaan se on...

Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Täydellinen lohikeitto

Ainekset

1
l
kalalientä
600
g
kiinteää perunaa
2
porkkanaa
1
sipuli
suolaa
500
g
nahatonta lofifilettä tai muita kalafileitä
(2
dl
kuohukermaa)
1
ruukku
tilliä

Työvaiheet

Kalaliemi

Perkaa kala itse tai pyydä ruodot mukaan kalatiskiltä, sillä perkeet ovat soppakokin aarre. Siirrä kiduksettomat kalan päät, ruodot ja nahka kattilaan.

Lisää paloiteltua sipulia, purjoa, tillinvarsia, laakerinlehtiä ja maustepippureita. Lisää vettä niin, että ainekset peittyvät. Kuumenna ja anna poreilla. Kalalientä keitetään vain 20-30 minuuttia, jotta maku pysyy raikkaana. Siivilöi valmis liemi.

Kalalientä voi keittää kerralla ison annoksen ja pakastaa.

Lohikeitto

  1. Kuumenna kalaliemi kattilassa.
  2. Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää ainekset kiehuvaan liemeen ja keitä noin 12 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta keitto suolalla.
  3. Paloittele nahaton lohifile. Nosta kattila liedeltä ja lisää kala soppaan. Anna lohipalojen kypsyä jälkilämmöllä pari minuuttia.
  4. Lisää keittoon halutessasi kermaa. Hakkaa päälle runsaasti tilliä.

Vinkki! Samalla reseptillä onnistuu myös ihana ahvensoppa. Se ei kermaa kaipaa.

Kommentit (0)

Resepti ja kuva Mari Karttunen
Kun näet keltaisia kukkia, mene niiden luo ja etsi nuoria, vielä nupussa olevia versoja. Kerää talteen ja valmista kuin parsakaali.
Kun näet keltaisia kukkia, mene niiden luo ja etsi nuoria, vielä nupussa olevia versoja. Kerää talteen ja valmista kuin parsakaali.

Oletko ihmetellyt, mikä on tuo teiden pientareilla ja joutomailla kasvava, keltaisena kukkiva kasvi? No sehän on peltokanankaali. Villiyrtti parhaasta päästä.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Peltokanankaalia, inkiväärilohta ja paistettuja perunoita

Ainekset

peltokanankaalin kukkaversoja
800
g
ruodotonta, nahatonta lohta
6
cm
pala tuoretta inkivääriä
3
dl
soijaa
Paistamiseen
voita
Lisäksi
500
g
perunoita
suolaa, mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori inkivääri ja leikkaa se poikkisyin mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
  2. Leikkaa lohi neljään viipaleeseen. Kaada soija leveään, matalaan kulhoon. Ripottele sekaan inkiväärilastut ja aseta lohi päälle. Anna maustua 15-20 minuuttia, käännä välillä, jotta lohi maustuu molemmin puolin.
  3. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi ja paahda ne pannulla kypsiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista kala.
  4. Kypsennä peltokanankaalit pannulla käännellen voi-öljyseoksessa noin 3–4 minuutin ajan.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Ninna Lindström
Pehmeä rieska ja pikkelöidyt kurkut ovat mainio pari.
Pehmeä rieska ja pikkelöidyt kurkut ovat mainio pari.

Pehmeitä fenkolirieskoja tulee kerralla pellillinen. Tee niiden kaveriksi makeita mummonkurkkuja. Lehtipersilja, sinapinsiemenet ja piparjuuri antavat ihanan maun.

Annoksia
36 palaa rieskaa ja 10 annosta kurkkua
Valmistusaika
1 t + 15 min + 3 t
Vaikeustaso
Helppo

Peltirieska ja pikkelöidyt kurkut

Ainekset

25
g
hiivaa
dl
vettä
1
tl
suolaa
1
rkl
vaaleaa siirappia
½
tl
fenkolia
4
dl
grahamjauhoja
noin 2
dl
vehnäjauhoja
Leipomiseen
1
dl
vehnäjauhoja
Pikkelöidyt kurkut
2
(à 200 g)
kapeaa kurkkua
½
ruukkua
lehtipersiljaa
1
sipuli
Mausteliemi
3
dl
vettä
2
dl
sokeria
1
dl
väkiviinaetikkaa
1
rkl
sinapinsiemeniä
1
tl
suolaa
pala
(50 g)
piparjuurta

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, siirappi, fenkoli ja grahamjauhot. Lisää vehnäjauhot ja vaivaa taikinaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla muutama minuutti.
  2. Kumoa taikina leivinpaperin päälle ja ripottele päälle reilusti jauhoja. Kauli taikina leivinpaperiarkin kokoiseksi levyksi. Jos omistat näkkärikaulimen, voit ajella taikinalevyn päältä sillä, jotta peltirieska saa kuvioita pintaansa. Voit myös pistellä levyn haarukalla. Jaa rieska taikinapyörällä tasapaloiksi.
  3. Anna rieskan kohota liinalla peitettynä noin puoli tuntia.
  4. Paista 250-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.
  5. Tarjoa lämpimänä voin tai levitteen ja pikkelöityjen kurkkujen kanssa.

Pikkelöidyt kurkut

  1. Tee ensin mausteliemi. Mittaa vesi, sokeri, etikka, sinapinsiemenet ja suola kattilaan. Kuori ja viipaloi piparjuuri. Lisää viipaleet liemeen. Kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaen. Nosta liemi liedeltä ja anna jäähtyä kasvisten käsittelyn ajan.
  2. Pese ja viipaloi kurkut. Saksi lehtipersiljan lehdet ja paloittele ne. Kuori, halkaise ja viipaloi sipuli.
  3. Nostele ainekset isoon lasipurkkiin. Kaada päälle liemi. Anna marinoitua muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Kommentit (0)

Resepti Sanna Kekäläinen Kuva Reetta Pasanen
Kreikkalaishenkinen pikkuruoka on omiaan lämpimän päivän kevyeksi lounaaksi.
Kreikkalaishenkinen pikkuruoka on omiaan lämpimän päivän kevyeksi lounaaksi.

Täytetty uunitomaatti on 1970-luvun retroherkku, joka päivittyy tälle vuosituhannelle kuskusin, tillin ja fetajuuston avulla.

Annoksia
2-3
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Täytetyt uunitomaatit

Ainekset

2
valkosipulinkynttä
2
rkl
öljyä
1
tl
paprikajauhetta
½
tl
cayennepippurijauhetta
2
dl
keitettyä kuskusia tai riisiä
3
rkl
hienonnettuja kalamata-oliiveja
¾
dl
hienonnettua, tuoretta tilliä
200
g
fetaa
2
tl
juoksevaa hunajaa
4-6
pihvitomaattia
Pinnalle
noin 3
rkl
hyvää oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
  2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota se kypsäksi pannulla öljyssä keskilämmöllä. Lisää pannulle mausteet ja paista minuutti. Ota pannu pois liedeltä. Kaada pannulle riisi, oliivit ja tilli. Sekoita hyvin. Kääntele joukkoon murusteltu feta ja hunaja.
  3. Leikkaa tomaateista hattu irti. Koverra tomaatit pienen veitsen ja lusikan avulla tyhjiksi. Laita tomaatit pieneen uunivuokaan. Täytä fetaseoksella. Valuta päälle öljyä.
  4. Peitä vuoka foliolla ja paista uunissa 15-20 minuuttia. Poista folio ja jatka paistamista noin 5 minuuttia tai kunnes tomaatit ovat kypsiä.

Kommentit (0)