10-12 palaa

Pohja
175 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
4 keltuaista
2¼ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1½ dl kylmää maitoa

Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria
1 ps (50 g) pähkinärouhetta

Täyte
2 dl vispikermaa
sokeria maun mukaan
2 rkl sitruunamehua
100 g cocktailkirsikoita
100 g suklaata
1 ps (50 g) pähkinärouhetta

Pinnalle
100 g taloussuklaata

---

1. Levitä leivinpaperi isolle uunipellille ja voitele se kevyesti. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

2. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset joukkoon. Ota valkuaiset talteen marenkia varten.

3. Lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellin kokoiseksi levyksi.

4. Vaahdota valkuaiset ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Kääntele lopuksi pähkinärouhe marenkiin. Levitä marenki kakkupohjan päälle siten, että taikinaa jää näkyviin reunoista reilu sentti. Marenki laajenee uunissa.

5. Paista kakkupohjaa uunin alatasolla 25-30 minuuttia. Jäähdytä kokonaan. Jos paistat pohjan päivää ennen tarjoilua, säilytä se leivinliinan alla huoneenlämmössä. Ennen tarjoilua leikkaa kakkulevy kahtia. Jos pohja on kiinni leivinpaperissa, "leikkaa" se varovasti irti isolla veitsellä.

6. Vaahdota kerma sokerin ja sitruunamehun kanssa. Silppua kirsikat pieniksi paloiksi. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi.

7. Levitä kermavaahto toiselle kakkupohjapuoliskolle. Ripottele päälle kirsikkapalat, suklaa ja pähkinärouhe. Nosta toinen kakkulevyn puolisko päälle.

8. Sulata suklaa paloina vesihauteessa. Jäähdytä hetki ja levitä lusikalla koristeraitoja kakun päälle.

Vinkki! Erottele keltuaiset ja valkuaiset lasiin, jolloin näet heti, pääseekö valkuaisen joukkoon keltuaista. Jos näin käy, riko uusi muna lasiin. Valkuainen ei vaahtoudu, jos mukana on pienikin pisara keltuaista.

Teksti Kiia Renko, kuva Nico Backström

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.