
Makeaksi ja pehmeäksi imelletty perunalaatikko on monelle maku, joka viimeistään tekee joulun.
Imelletty perunalaatikko
Ainekset
Työvaiheet
- Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Älä lisää keitinveteen suolaa. Kuori perunat kuumina isoon 2 litran uunivuokaan.
- Survo perunat haarukalla tai perunasurvimella. Lisää samalla desin verran kiehautettua vettä. Anna jäähtyä hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi.
- Ripottele päälle jauhot ja survo ne soseen joukkoon.
- Peitä vuoka foliolla ja nosta se 60-asteiseen uuniin. Anna perunasoseen imeltyä 4 tuntia. Sekoita sosetta välillä. Tarkista maku. Jos sose ei maistu makealta, jatka imeltämistä vielä tunti tai pari.
- Sulata voi ja lisää soseeseen. Sekoita tasaiseksi.
- Kuumenna maito kiehuvaksi ja sekoita se soseeseen. Mausta suolalla ja muskotilla. Jos kaipaat lisää makeutta, lisää hieman siirappia. Paista 150-asteisessa uunissa 2 tuntia.
Perunalaatikon imellyttämisestä
Vähän imellyttämisestä. Imellyttämisreaktiot ei toimi jos lämpötila on alle 60 astetta. Beetta toimii hitaasti 60 asteen tuntumassa, mutta alfa metetään käytännössä kokonaan. Imellyttämisreaktioiden optimilämpötilat on 62-77 asteen alueella. Alfareaktion lämpötila on 70-77 astetta ja beettareaktion lämpötila on 62-68 asteetta. Tuntuukin oudolta että alle 50 asteessa yleensäkään tapahtuisi imeltymistä. Jo 1800 luvulla vakiintuneessa menetelmässä peruna ja keitinvesi soseutetaan ja 75 asteessa lisätään jauhot. Tämä menetelmä on edelleenkin toimiva. 75 asteinen sose laitetaan 65 asteiseen uuniin. Imeltyminen tarkistetaan noin 1/2 tunnin kuluttua maistamalla ja soseen pitäisi olla jo selvästi makeutunutta. Alfareaktiossa syntyvä dekstriini on tehokkain ja tärkein imellyttävä yhdiste. Alfareaktio jää kuitenkin usein hyödyntämättä nykyisin käytössä olevien matalien imellyttämislämpötilaohjeiden takia. Kun sose jäähtyy alle 70 asteen, niin beettareaktiosta tulee vallitseva reaktio. Beettareaktiossa muodostuu maltoosia mikä on myös tärkeä makeuttava yhdiste. Riittävä imeltymisaste saavutetaan kun imeltymisaika on yhteensä 4-8 tuntia. Imeltymistä voi jatkaa yön yli.
Imelletty perunalaatikko. Helppo arkiruoka 1800 luvulta. Perinteinen arkiruokaohje.
Ainekset
2kg jauhoisia perunoita. Voi kokeilla myös kiinteitä perunoita.
vettä keittämiseen
3rkl vehnäjauhoja
50-100g voita
4dl täysmaitoa
1-2tl suolaa
Työvaiheet
1. Kuori ja paloittele perunat lohkoiksi ja keitä niukassa vesimäärässä kypsiksi. Älä lisää keitinveteen suolaa.
2. Soseuta perunat perunasurvimella suoraan keittoveteen. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä niin että saadaan puuromainen sose. Jäähdytä sose huolellisesti 76-77 asteiseksi.
3. Sekoita jauhot 77 asteiseksi jäähtyneeseen soseeseen.
4. Laita sose 70 asteiseen uuniin. Anna perunasoseen imeltyä 3-5 tuntia. Sekoita sosetta välillä pari kertaa.
5. Lisää imellettyyn soseeseen suola ja voi.
6. Kuumenna maito kiehuvaksi ja sekoita se soseeseen niin että saadaan sakea velli.
7. Laita sose voideltuun paistovuokaan ja ripottele pinnalle voinokareita. Pinnalle voi ripotella kevyesti korppujauhoa.
8. Paista 150-170 asteisessa uunissa noin 2 tuntia.
Imelletyn perunalaatikon onnistumista ei tarvitse jännittää.
Tässä neljä kohtaa mitkä varmistaa onnistumisen.
1. Valitse jauhoisia tai kiinteitä perunoita. Tai jotain siltä väliltä. Kaikki perunalaadut imeltyy.
Valitse perunalaatikkoon keskikokoisia jauhoisia perunoita. Pienet ovat työläitä kuoria, isot puolestaan hajoavat helposti keitinveteen, ennen kuin ovat sisältä riittävän kypsiä. On hyvä tapa keittää perunat kuorittuina vähässä SUOLATTOMASSA vedessä ja soseuttaa perunat keittoveteen, niin silloin ei tule ylimääräistä keittovesihävikkiä ja ei ole väliä hajoaako perunat keitettäessä. Sose tulee olla puuromaista. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä.
2. Jäähdytä sose huolellisesti 75-77 asteiseksi.
3. Lisää jauho 75-77 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen ja sekoita huolellisesti. Imeltyminen alkaa välittömästi. Tämä on tarkka vaihe koska jahot "palaa" 78 asteessa.
4. Imellä uunissa
Imellä perunalaatikkoa uunissa, jolloin voit säädellä lämpötilaa. 70-75 astetta on sopiva uunin lämpö. Soseen lämpö seuraa uunin lämpöä viiveellä. Liian kylmä lämpötila pysäyttää imeltymisen 60 asteinen sose imeltyy varsin hitaasti. Jos soseen lämpötila laskee alle 60 asteen, niin imeltyminen pysähtyy lähes kokonaan. Anna soseen imeltyä 70-75 asteisessa uunissa 2-5 tuntia. Sosetta voi sekoittaa imeltymisen aikana. Imeltymisen edistymistä voi seurata maistamalla. Siirappia ei tarvita.
Vaihtoehtoisesti voi imeltää 1800 luvun emäntien tapaan: Noin 76 asteinen sose astiassa eristetään erittäin hyvin useilla kerroksilla keittiöliinoja ja astia laitetaan imeltymään lämpimään paikkaan. Jos joutuu imeltämään huonelämmössä, niin silloin tulee eristystä lisätä. Annetaan imeltyä 2-5 tuntia. Kun sose jäähtyy hitaasti, niin silloin 75 asteen reaktio ja 65 asteen reaktio ehtii imellyttää soseen erittäin tehokkaasti. Tällä menetelmällä imellettiin yleisesti vielä 1960 luvulla.
Imelletty perunalaatikko
Ainekset:
1 kg soseutuvia perunoita
vettä keittämiseen, soseuttamiseen ja imeltämiseen
3 rkl vehnäjauhoja
50 g voita
4 dl täysmaitoa
1½ tl suolaa
½ tl muskottipähkinää
Työvaiheet
1. Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Älä lisää keitinveteen suolaa. Kuori perunat kuumina isoon 2 litran uunivuokaan.
KOMMENTTI: Perunat kannattaa kuoria kattilaan. Työskentely kattilassa on monin verroin helpompaa kuin vuokassa.
2. Survo perunat haarukalla tai perunasurvimella. Lisää samalla desin verran kiehautettua vettä. Anna jäähtyä hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi.
KOMMENTTI: Haarukka on onneton työkalu. Kuumaa vettä tönkkösoseen ohentamiseen. Sose tulee jäähdyttää niin että jauhot ei "pala". Sopiva lämpötila on 72-76 astetta.
3. Ripottele päälle jauhot ja survo ne soseen joukkoon.
KOMMENTTI: Ripottele jauhot noin 74 asteisen soseen joukkoon. Imeltyminen alkaa heti. Lisää vielä tarvittaessa tilkka soseen lämpöistä vettä.
4. Peitä vuoka foliolla ja nosta se 60-asteiseen uuniin. Anna perunasoseen imeltyä 4 tuntia. Sekoita sosetta välillä. Tarkista maku. Jos sose ei maistu makealta, jatka imeltämistä vielä tunti tai pari.
KOMMENTTI: Peitä kattila kannella ja nosta se 65-70 asteiseen uuniin. Anna perunasoseen imeltyä 2-4 tuntia. Sekoita sosetta 2-3 kertaa ja samalla voi maistamalla seurata imeltymistä.
5. Sulata voi ja lisää soseeseen. Sekoita tasaiseksi.
6. Kuumenna maito kiehuvaksi ja sekoita se soseeseen. Mausta suolalla ja muskotilla. Jos kaipaat lisää makeutta, lisää hieman siirappia. Paista 150-asteisessa uunissa 2 tuntia.
KOMMENTTI: Maidon voi lisätä myös kylmänä. Tällä ohjeella saadaan imellyttämällä sellainen hyvä makeus mikä imellettyyn perunalaatikkoon kuuluu ja sitä makeutta ei kannattaisi siirapilla pilata. Nykyisin moni on tottunut siirapin makuun, koska imeltyminen ei ole onnistunut. Siirapin ystävät voivat siirappia lisätä. Mausteita vaihtelemalla saa erilaisa jouluisia makuja. Mausteita kannattaa käyttää varoen ylimaustamista.
7. KOMMENTTI: Imelletty perunalaatikko tulee paistaa sen arvolle sopivassa posliini- tai lasi-vuoassa. Sose laitetaan voideltuun posliinivuokaan tai lasivuokaan. Pinnalle lisätään voinokareita ja pinnalle voi lisätä korppujauhoja.
8. KOMMENTTI: Sosevuoka laitetaan aluksi paistumaan noin 200 asteiseen uuniin. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alennetaan uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu. Tällä menetelmällä voidaan paistaa täysiä vuoallisia.
Ingressissä kehotettiin valmistelemaan laatikko aatonaattona jääkaappiin, mutta varsinaisessa ohjeessa ei sitten kuitenkaan kerrottu missä vaiheessa se jääkaappiin laitetaan? Ja pitänee jäähdyttää ensin huoneenlämpöiseksi, kun eihän jääkaappiin viitsi 60-asteista sosetta laittaa?
Imellä 65 asteinen sose 70 asteisessa sähkölieden uunissa.
Perinteisesti vanhanajan imelletty perunalaatikko kypsennettiin leivonnaisten paistamisen jälkeen leivinuunin jälkilämmössä.
Imelletty perunalaatikko on perinteinen vanhanajan arkiruoka ja viikonloppuruoka.
1. Perinteisesti imelletty perunalaatikko valmistettiin niistä perunoista mitä oli saatavissa. "Oikea lajike" spekulointi on tarpeetonta.
Perinteisesti imelletty perunalaatikko valmistettiin sangollisesta tai lähes sangollisesta saatavissa olevista perunoista. Yleensä perunat kuorittiin raakoina ja isot perunat halkaistiin. Kuumana kuorittaessa monet perunalajikkeet hajoaa käsiin ja erilaisia kuorimistappioita syntyy runsaati.
2. Älä suolaa keitinvettä
Älä lisää keitinveteen suolaa, jotta imeltyminen käynnistyy.
3. Survo perunat kuumina
Survo perunat heti kuorimisen jälkeen ja lisää joukkoon kiehuvan kuumaa keittovettä. Tönkkösose ei aina edes imelly. Kiehuvalla vedellä ohennettu sose imeltyy helpommin, ja kiehuva neste estää paakkujen syntymistä.
Jäähdytä sose ennen jauhojen lisäämistä noin 70-75 asteiseksi. Lisää jauhot jäähdytettyyn soseeseen ripottelemalla ja jatkuvasti sekoittamalla. Lisää vain tarvittaessa 70-75 asteista vettä. Laita kansi kattilaan.
4. Imellä uunissa 3-4 tuntia. Varmista imeltyminen maistamalla.
Imellä perunalaatikko sähkölieden uunissa, Aseta uunin lämpötilan säädin niin että uunin lämpötila on noin 70 astetta. Säätimen asento ja uunin lämpötila ei läheskään aina vastaa toisiaan, joten lämpötilan voi varmistaa yksinkertaisella uuninlämpömittarilla. Kun soseen lämpötila on 65 astetta tai hiukan yli, niin silloin imeltyminen tapahtuu 3-4 tunnissa. Koska soseen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alhaisempi, niin 70 astetta on juuri sopiva uunin lämpötila imeltämiseen. Sekoita imeltymisen aikana 2-4 kertaa. Seuraa imeltymistä maistamalla.
Lisää imeltyneeseen soseeseen voi siivuina sulamaan. Lisää maitoa niin että saat notkean puuromaisen soseen tai sakean vellin. Lisää suola.
5. Paista noin 3 tuntia.
Laita sose voideltuun lasiseen tai posliiniseen imelletyn perunalaatikon arvolle sopivaan vuokaan. Lisää pinnalle voinokareita tai voilastuja. Jos haluat, niin pinnalle voit sirotella korppujauhoa.
Paista aluksi noin 200 asteisessa sähkölieden uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista imellettyä perunalaatikkoa sähkölieden uunissa noin 3 tuntia.
Sopivia imelletyn perunalaatikon lisukkeita ovat erilaiset grillilihat ja makkarat.