Resepti Christina Aaltio Kuva Arto Vuohelainen
Annoksia
4
Vaikeustaso
Helppo

Lohitartar

Ainekset

400
g
lohta
1
rkl
merisuolaa
sokeria
Massaan
1
kpl
ruohosipuliruukkua
1
kpl
tilliruukkua
punasipulia
2
tl
sitruunamehua
mustapippuria
Tarjoiluun
ruisleipää paahdettuna
voita
vihersalaattia

Työvaiheet

  1. Pyyhi kalapala talouspaperilla. Nypi ruodot. Ripota suola ja sokeri pintaan tasaisesti. Anna kalan graavautua kylmässä päivä.
  2. Pyyhi kalan pinnalta irtosuola pois. Leikkaa nahka. Hienonna kala, ruohosipuli ja tilli. Pilko sipuli. Sekoita ainekset keskenään. Mausta sitruunamehulla ja pippurilla.
  3. Asettele salaattia lautasille ja kokoa annokset paahdettujen ruisleipien päälle.

 

Resepti Emilia Kolari Kuva Päivi Ristell
Ihanissa filorullissa maistuvat tahini, yrtit ja kasvikset. Kasta appelsiinihummukseen ja haukkaa.
Ihanissa filorullissa maistuvat tahini, yrtit ja kasvikset. Kasta appelsiinihummukseen ja haukkaa.

Hummus saa raikkaan säväyksen appelsiinin kuoresta ja rapeissa filorullissa on runsaasti tuoreita yrttejä. 

Annoksia
36 kpl rullia 6 annosta hummusta
Valmistusaika
1 t rullat 10 min hummus
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kasvisfilorullat ja appelsiinihummus

Ainekset

Kasvisfilorullat
1
pkt (450 g)
filotaikinalevyjä (Kanaki)
noin 1
dl
oliiviöljyä
Täyte
500
g
porkkanoita
1
iso (400 g)
purjo
3
valkosipulinkynttä
1
tl
jauhettua korianteria
2
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
soijakastiketta
1
rkl
vaaleaa siirappia
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
tahinia
½
tl
mustapippuria
1
ruukku
lehtipersiljaa
1
ruukku
korianteria
Pinnalle
1
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
seesaminsiemeniä
Appelsiinihummus
2
prk (à 290/175 g)
kypsiä kikherneitä
2
valkosipulinkynttä
3
rkl
tahinia
2
tl
(luomu)appelsiinin kuorta raastettuna
½
tl
kanelia
½
tl
½ suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
¾–1
dl
appelsiinin mehua
2
rkl
oliiviöljyä
Pinnalle
1
appelsiini
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus kanelia ja mustapippuria

Työvaiheet

Kasvisfilorullat

  1. Anna filotaikinan sulaa pakkauksessaan huoneenlämmössä muutama tunti tai jääkaapissa yön yli.
  2. Valmista täyte. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjot. Hienonna valkosipulit.
  3. Kiehauta jauhettu korianteri öljyssä paistokasarissa. Lisää kasvikset. Paista melko kovalla lämmöllä ahkerasti käännellen noin viisi minuuttia, kunnes porkkanat pehmenevät. Lisää soijakastike, siirappi, sitruunamehu, tahini ja mustapippuri. Kääntele sekaisin ja tarkista maku. Nosta liedeltä.
  4. Hienonna lehtipersilja ja korianteri. Lisää ne täytteeseen. Anna jäähtyä.
  5. Avaa filotaikinapaketti ja nosta yksi taikina-arkki työlaudalle. Sivele se kevyesti öljyllä. Lisää päälle toinen taikina-arkki ja sivele öljyllä. Levitä päälle kolmas taikina-arkki.
  6. Jaa kerrosteltu levy yhdeksään palaan. Lisää joka neliölle ruokalusikallinen täytettä. Nosta taikinaneliön kulmat täytteen päälle ja kääri rullaksi. Nosta leivinpaperin päälle pellille.
  7. Jatka,  kunnes kaikki taikinalevyt ja täyte on käytetty. Annostele täytettä maltillisesti, jotta se riittää kaikkiin rulliin. Paista kaikki rullat samalla pellillä.
  8. Sivele taikinarullat kevyesti öljyllä ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Vinkki!

Jos teet rullat etukäteen, säilytä ne jääkaapissa. Ennen tarjoilua nosta rullat pellillä kylmään uuniin ja nosta lämpö 200 asteeseen. Lämmitä, kunnes rullat ovat rapeita.

Appelsiinihummus

  1. Huuhdo kikherneet. Kumoa ne teholeikkuriin tai monitoimikoneen kulhoon. Kuori ja pilko joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää tahini, appelsiininkuoriraaste ja mausteet. Rouhi tasaiseksi.
  2. Lisää appelsiinimehu ja oliiviöljy. Jatka sekoittamista, kunnes hummus on sileää ja kuohkeaa. Tarkista maku. Levitä hummus laakealle vadille aaltoilevasti.
  3. Kuori appelsiini terävällä veitsellä hedelmälihaa myötäillen. Leikkaa appelsiini kalvottomiksi paloiksi ja puolita palat halutessasi.
  4. Pirskota hummuksen päälle oliiviöljyä. Lisää appelsiinit ja koristele ripauksella mausteita.

Kommentit (0)

Resepti Marita Suontausta Kuva Arto Vuohelainen
Raikasta, tuoretta ja itsetehtyä: kalatacot vievät kielen mennessään.
Raikasta, tuoretta ja itsetehtyä: kalatacot vievät kielen mennessään.

Näissä tacoissa jokainen ainesosa on herkullinen: avokado saa makuparikseen jalapenoa, kalapalat leivitetään oluen ja jauhon seoksella ja jugurttikastikkeessa maistuu chili.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mausteiset kalatacot

Ainekset

Avokadorelish
1
iso tomaatti
1-2
säilöttyä jalapenoa
1
avokado
1
pieni sipuli
1
rkl
silputtua tuoretta korianteria
1-2
rkl
limettimehua
½
tl
suolaa
½
tl
maustepippuria
Jugurttikastike
1
dl
maustamatonta jogurttia
1
dl
majoneesia
chilikastiketta
Paistettu kala
1
pll (0,33 l)
vaaleaa lagerolutta
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
suolaa
paistamiseen noin 2
dl
öljyä
noin 400
g
vaaleaa kalaa fileinä
¼
tl
jauhettua valkopippuria
Lisäksi
8
pientä tai 4 isoa tortillalettusta
noin 4
dl
silputtua kaalia
chilikastiketta, esim. Tabascoa
limettimehua

Työvaiheet

Avokadorelish

  1. Kuutioi tomaatti ja jalapenot.
  2. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi hedelmäliha ulos kuoresta. Kuutioi hedelmäliha. 
  3. Kuori ja silppua sipuli. Sekoita ainekset korianterisilpun, limettimehun, suolan ja pippurin kanssa sekaisin. Laita kylmään maustumaan.

Jugurttikastike

  1. Sekoita jugurtti ja majoneesi keskenään. Mausta chilikastikkeella. 
  2. Laita kylmään maustumaan.

Paistettu kala

  1. Sekoita olut, jauhot ja suola tasaiseksi taikinaksi. Kuumenna öljy paksupohjaisella pannulla tai kattilassa 180 asteeseen. Leikkaa kalafileet reiluiksi paloiksi, mausta suolalla sekä pippurilla. Kasta kalapalat taikinaan.
  2. Paista muutama kala kerrallaan rapeiksi ja kullankeltaisiksi, molemmin puolin.

Kokoa tacot

  1. Täytä lämmitetyt tortillat kalapaloilla, jugurttikastikkeella, kaalilla ja avokadorelishillä. 
  2. Mausta chilikastikkeella ja limetillä.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Tuomas Kolehmainen
Kurkuma värjää kalapuikon kauniin oranssiksi. Lisukkeena maistuu helppo tillidippi.
Kurkuma värjää kalapuikon kauniin oranssiksi. Lisukkeena maistuu helppo tillidippi.

Tuplaleivitys tekee kalapuikkojen pinnasta rapean ja maltillinen kypsytys sisuksesta pehmeän.

Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Kotitekoiset kalapuikot ja tillidippi

Ainekset

400
g
turskafileetä (pakaste, MSC-merkitty)
½
dl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
¼
tl
jauhettua valkopippuria
1–2
munaa
dl
korppujauhoja
¾
tl
kurkumaa
Paistamiseen
1
rkl
voita
1
rkl
rypsiöljyä
Tillidippi
1
ruukku
tilliä
½
dl
manteleita
2–3
rkl
huoneenlämpöistä rypsiöljyä
2
rkl
sitruunamehua
ripaus
suolaa ja mustapippuria

Työvaiheet

Kalapuikot

  1. Anna kalan sulaa huoneenlämmössä puolisen tuntia, kunnes se on kohmeista. Leikkaa kala pari senttiä paksuiksi viipaleiksi. Anna sulaa tarvittaessa vielä hetki. Leivitys tarttuu parhaiten, kun pinta on sulanut, mutta kalat on helpointa paistaa, kun sisus on vielä kohmeinen.
  2. Yhdistä kulhossa vehnäjauhot, suola, musta- ja valkopippuri. Riko muna toiseen kulhoon ja vatkaa rakenne rikki haarukalla. Mittaa korppujauhot kolmanteen astiaan ja sekoita joukkoon kurkuma.
  3. Pyöräytä kalapalat ensin vehnäjauhoseoksessa. Dippaa ne sitten kananmunaan ja pyöräytä lopuksi korppujauhoissa. Nosta leivitetyt kalat lautaselle odottamaan.
  4. Kuumenna voi ja öljy isolla, laakealla paistinpannulla, jolle kalapuikot sopivat kerralla. Nostele leivitetyt kalat rasvaan paistumaan ja alenna lämpöä. Paista keskilämmöllä noin 5 minuuttia/puoli. Tarkkaile pannun lämpöä: paistaminen onnistuu parhaiten, kun sisus saa kypsyä rauhassa pinnan kärähtämättä. Paistoaikaan vaikuttaa se, kuinka kohmeisia kalapalat ovat.

Tillidippi

  1. Sekoita ainekset teholeikkurissa tasaiseksi kastikkeeksi.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Panu Pälviä
Aprikoosit ja mantelit koristavat tämän pääsiäismunan.
Aprikoosit ja mantelit koristavat tämän pääsiäismunan.

Leivo iki-ihana rahkapiirakka pellille pääsiäismunan muotoon. Appelsiinimehusta syntyy raikas piiraspohja, ja täytteessä yllättää smetana. 

Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Aprikoosi-rahkapiirakka

Ainekset

dl
appelsiinimehua
25
g
hiivaa
1
dl
sokeria
2
tl
kardemummaa
1
valkuainen
noin 7
dl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
75
g
voita huoneenlämpöisenä
Rahkatäyte
1
prk (200 g)
appelsiinirahkaa
1
prk (120 g)
smetanaa
½
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
1
muna
1
prk (410/240 g)
säilykeaprikooseja
Pinnalle
1
keltuainen
½
dl
kokonaisia manteleita karkeasti rouhittuina

Työvaiheet

  1. Lämmitä mehu kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää sokeri, kardemumma, valkuainen ja puolet vehnäjauhoista. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan odottaa liinalla peitettynä noin 10 minuuttia, kunnes se kuplii.
  2. Sekoita joukkoon suola. Vaivaa taikinaan loput jauhot. Lisää lopuksi pehmeä voi ja jatka vaivaamista, kunnes taikina irtoaa kädestä ja kulhon reunoista.
  3. Ota noin neljäsosa taikinasta sivuun. Kumoa loppu taikina kevyesti jauhotetun leivinpaperin päälle. Taputtele se munanmuotoiseksi levyksi, jonka reunat ovat hieman muuta levyä korkeammat. Peitä levy kevyesti liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.
  4. Taputtele loppu taikina hyvin jauhotetulla alustalla levyksi ja anna kohota. Leikkaa levy taikinapyörällä noin kaksi senttiä leveiksi nauhoiksi. Leikkaa nauhat viiden sentin paloiksi.
  5. Voitele keltuaisella sekä pohjataikinan reunat että pinnalle tulevat koristepalat. Jos paloja on paljon, saatat tarvita voiteluun enemmän kuin yhden keltuaisen.
  6. Valmista piiraan täyte. Sekoita rahka, smetana, sokerit ja muna keskenään. Levitä seos kohonneen taikinan päälle. Nostele taikinakaistaleet pinnalle siksak-kuvioiksi.
  7. Valuta aprikoosit liemestään. Nostele ne varovasti täytteen päälle. Ripottele taikinareunojen ja -koristeiden päälle mantelit.
  8. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 20–25 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

Kommentit (0)