Hymy tarttuu ja positiivinen energia kantaa!

Olen tässä itsekin viime päivien aikana koittanut miettiä, kuinka saisin pidettyä positiivisen vireen yllä ja kyllä se ihan työtä vaatii arjen keskellä :) Koska kyllä se vaan niin on, että hymyillen elämä on pikkuisen mukavempaa ja positiivisella vireellä kaikki tekeminen sujuu paremmin! Ihan vaan pienikin ajatus aamulla siihen suuntaan; "tästä tulee hyvä päivä"- tyylillä voi muuttaa jo päivän kulun ihan toiseen! Sitten kun vielä muistaisi keskittyä niihin mukaviin asioihin, kaatuilevien maitolasien sijasta. Ainakin sellaisen ihmisen kanssa on paljon kevyempi olla, joka ei murehdi turhia.

Toisaalla on taas energiasyöpöt, joiden seurassa jo muutama minuutti riittää ja tuntuu ettei saa happea.. Koitan, huom. koitan pysyä itse tuosta kategoriasta pois, mutta harjoittelua se vaatii! Sillä meillähän on kaikki hyvin ja usein ne suurimmat valittajat myös löytyvät niistä, joilla kaikki on periaatteessa ihan mukavasti. Kerran olen saanut olla henkilökohtaisena avustajana naiselle, joka oli ollut kaulasta alaspäin halvaantunut jo monta vuotta. Hänelle iloa toivat kauniisti laitettu hyvä ruoka, sisustus, äänikirjojen kuuntelu, runot jne.. Positiivisuuden voima oli ihan mieletön, vaikka voisi ajatella, että tuossa tilanteessa moni rypisi pelkässä negatiivisuudessa ja itkisi elämänsä kohtaloa.

Ja onhan se myös niin, että positiiviset ja hyvät asiat keräävät ympärilleen lisää hyvää, kun taas negatiiviset tuntuvat lisääntyvän niitä velloessa. Koitan pitää sen mielessäni myös ja toivon, että voin näillä kuvilla ja pienillä jutuilla tuoda hyvää mieltä jokaiselle! Toki pikkurypyt kuuluvat myös elämään, mutta niistä onneksi voi nollata aina mielensä tarpeen tullen!

Itselleni iloa tuovat niin moni pieni asia arjessa. Niin kuin vaikkapa kesän viimeiset kukat, jotka pääsivät kuistille piristämään! Eikä myöskään tuota laulua kuunnellessa voi olla hymyilemättä.. Ja hei, nuo vaatteethan voisi olla melkein tätä päivää- ainakin melkein! ;) Ensi viikonloppuna saan olla kaasona häissä, jänniä juttuja siis tiedossa paljon! :D

Mukavaa viikkoa!

Kommentit (4)

Nuppu Home

Ihanan positiivinen postaus ja wow mikä biisi. Tästä tulee hyvä päivä! Terkuin Riitta

Mantelilaakson kuiskaus

Ihastuttavan eteerinen tunnelma väreissä ja kukissasi!

positiivisuus kannattaa aina ja hymyn kera!

etsitään elämään kaikkea kaunista ja hyvää ja mietitään mistä ollaan kiitollisia ja mitä kaikkea rakastetaan ympärillämme! Sen tähdenhän me näitä blogejakin tehdään...että ihmisille tulisi hyvä mieli!

nautitaan elämästä!

just someone

Olen positiivisuuden kannattaja. Oma elämä on nyt vaan niin isossa kuopassa, että jokainen pieni, tavallinenkin asia tuo niin sanotusti sisäistä valoa ja iloa. Meille kuopassa kulkeville ne ovat selviä helpommin kuin niille joiden elämä kulkee tavallista rataa. Kiitollisuus on mielestäni se, mikä erottaa näitä kahden eri leirin kulkijaa. Toinen osaa olla kiitollinen ja toinen ei.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kolme lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram