Eilen oli jännittävä päivä. Meidät oli kutsuttu Eppusen kaapilla- bloggarin kanssa Sanomatalon mediatorille keskustelemaan bloggaamisesta ja vanhemmuudesta. Olin ajatellut näyttää tapahtumasta myös muutaman valokuvan, mutta niinhän siinä kävi, että KAIKKI valokuvat olivat jostain syystä kadonneet muistikortilta. Toisenlaiset äidit -tapahtuma näytettiin suorana HSTV:ltä ja tapahtumarikas päivä sisälsi paljon ohjelmaa ja keskustelua.

Keskusteltiin siitä, miksi kannattaa blogata ja mitä sisältöä se on tuonut meidän elämään. Blogi on tuonut niin valtavasti sisältöä, että sitä on edes vaikea muutamaan lauseeseen tiivistää. Se on innostanut tekemään ja askartelemaan lasten kanssa, jakamaan ideoita ja ylläpitämään omaa ammattia kädentaitojen ohjaajana. Olen saanut monta kertaa lisää intoa siitä, kun olen huomannut, että joku on blogini innoittamana innostunut toteuttamaan jonkun DIY- idean lasten kanssa tai yksin. Siitä on tullut myös väylä purkaa omia tunteita ja tunnelmia monista kokemuksista.

Jos joskus ajattelin rajaavani blogin ulkopuolelle asioita ja näyttää vain elämän kauniin puolen, niin enää en halua. Se, että uskaltaa heittäytyä ja kirjoittaa vaikeistakin asioista on tuonut vain lisää sisältöä bloggaukseen. Blogin nimestä huolimatta, elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja välillä arki näyttää sen synkemmänkin puolen. Mutta ehkä tärkein kaikesta- blogin kautta olen saanut tutustua niin moneen upeaan ihmiseen, jota en varmasti ikinä muuten olisi tavannut. Instagramissa on nähtävillä tapahtumasta muutama kuva. 

Näinä elokuun aurinkoisina päivinä elämä on kuitenkin ollut aika mukavaa. Pihalle on voinut hipsuttaa paljain varpain ja keinua uudistuneen keinun sylissä. Meidän pihalla oli keinuvanhus, joka oli kulunut aika huonoon kuntoon ja siinä ei kukaan enää halunnut istua. Pienellä vaivalla siitä tuli kuitenkin ihan kuin uusi. Keinuun laitettiin myös lyhdyt valaisemaan hämärissä illoissa ja eteen istutin Annabelle hortensian. Tikkurilan Valtti kaluste- ja terassiöljy suojaa puuta kosteudelta ja lialta sekä vähentää puupinnan halkeilua. Sävytettynä öljy antoi myös keinulle ihan uudenlaisen kauniin värin. 

Hortensia lähti onneksi keinun edessä hyvin kasvamaan, yksi pihan kauneimmista pensaista. Olen koittanut laittaa pihalle eri kuukausina kukkivia kukkia, perennoita ja pensaita- jotta kukkaloistoa riittäisi koko kesälle. Oikeastaan tuntuu, että nythän se kesä vasta on parhaimmillaan ja lyhdyt loistavat kauniisti lämpimissä illoissa. 

Keinussa maistuu myös aamupala. Turkkilainen jogurtti, mustaviinimarjat, vadelmat ja vaahterasiirappi- lyömätön yhdistelmä. Voihan siinä keinussa kiipeilläkin ja leikisti matkustaa vaikka taivaan tuuliin. Unelmoida ja kuunnella puiden huminaa. 

Toivottavasti saadaan nauttia tästä lämmöstä vielä. Kerätä sitä energiaa talven tuiskujen varalle ja myös niihin synkempiin iltoihin! 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kolme lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram