
Raparperisato on nyt parhaimmillaan ja sorbetin ja piirakan lisäksi oli kokeiltava tehdä raparperista juustokakkua. Valkosuklaa ja mansikka sopivat täydellisesti kirpeän raparperin kanssa ja kakusta tuli yksi herkullisimmista juustokakuista. Tätä tullaan tekemään ihan varmasti vielä uudelleenkin. Kakun koristeluun käytin mintunlehtiä ja marja-aronian kukkia puutarhasta.
Tarvitset:
Pohja:
- 200 g Digestive -keksejä
- 1 tl kanelia
- 150 g voita
Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksimurskaan kanelin kanssa. Painele keksipohja 24cm irtopohjavuoan pohjalle.
Täyte:
- 2 dl kerma
- 2 dl rahka
- 6 dl Philadelphia tuorejuusto
- 200 g valkosuklaa
- 1 dl sokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja rahka. Murskaa suklaalevy ja sekoita seokseen. Lisää sokeri ja tarkista täytteen makeus. Lisää sokeria halutessasi. Kaada täyte raparperihillokkeella vuoratun keksipohjan päälle.
Raparperihilloke ja mansikat:
- 1 l pilkottuja raparperinvarsia
- 2 rkl voita
- 1 dl hyytelösokeri-multia
- 0,5 dl fariinisokeria
- 2 tl kanelia
- n. 2 dl mansikoita
Kuori ja pilko raparperit. Sulata voi kattilassa ja lisää raparperit, sokerit ja kaneli. Anna seoksen ja raparpereiden pehmetä. Jähdytä seos ja kaada 2/3 osaa raparperiseoksesta keksimuru -pohjan päälle. Jätä loppu seoksesta kakun koristeluun. Viipaloi mansikat ja lado ne irtopohjavuoan reunoille. Pilko ylijääneet mansikat raparperiseoksen päälle. Kaada valmis kakkutäyte päälle ja lisää loppu raparperihilloke kakun päälle & vedä veitsellä hilloa kakun sisään raitoina. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.
Katso myös ohje minttu-suklaa juustokakkuun ja överikakkuun.
Hei, herkullisen oloinen kakkuresepti! Jäin kyllä miettimään tuota tuorejuuston määrää.. 6dl kuulostaa kyllä aika hurjalta määrältä.. ? onkohan ohjeessa sattunut kirjoitusvirhe? Olisin kiitollinen pikaisesta vastauksesta koska haluaisin tehdä tätä kakkua viikonlopuksi?
Kyllä kakussa on tuon verran tuorejuustoa :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Kyllä on ihana kakku ja ilman liivatetta ja muita kikkailuja. On kuin juhannusneito häihinsä menossa! tämä täytyy toteuttaa viimeistään juhannukseksi! Kiitos ajankohtaisesta kauniista ohjeesta!
Hei! Laitetaanko toi raparperihilloke siis ekana keksimurujen päälle ja sitten vasta juustoseos? Ohjeen alussa lukee kyllä, että kerma/juustoseos laitetaan keksinmurujen päälle, mutta kuvan perusteella olis toistepäin.
Keksien päälle laitetaan. Koristeluun voi jättää osan. :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Tein kakun ja ohje muuten ok. Raparperimäärä oli litroina, voisiko olla grammoja koska leikkasin pieniä niin litraan mahtui todella paljon. Kakku on vetistä.
Olisi kiva tietää missä tein väärin?
Hilloke laitetaan keksimurun päälle ja pieni osa kakun päälle raidoiksi. Näin ei tullut ainakaan meillä vetistä kakusta. :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Tuleeko tuota raparperiseosta keittää, vai annetaanko vaan pehmetä kuumassa rasvassa ilman lämmittämistä enempää?
Pehmennetään ainoastaan.
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Hei! Kiitos houkuttelevasta kakkuohjeesta! ? Innostuin kokeilemaan sitä, mutta ainakin vielä neljän tunnin hyydyttelyn jälkeen kakku on aivan valuva....Mikä sen täyteen hyydyttää, kun tuossa ei ole liivatetta tai muutakaan vastaavaa? Vai puuttuuko täytteestä jokin ainesosa...? Voi tietty olla, että mun jauhopeukalolle ohjeessa oli vain liikaa vaiheita. ?
Voi harmi- en osaa täältä kotikoneelta sanoa, mikä kakussa meni erilailla. Meillä tosiaan jähmettyi ihan hyvin näillä ainesosilla ja jääkaapissa. Raparperiseos laitetaan tosiaan keksien päälle.
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Kiinnostava resepti ja mansikoilla koristeltu reuna kiva kikka. Tuorejuuston määrä olisi kyllä selkeämpää antaa grammoina, niin olisi helpompi verrata kaupan pakkauksiin.
Itse mietin että laitoitteko tuohon kakkuun tuoreita marjoja vai pakastemansikoita? Voisin hyvin käsittää että jos ootte laittaneet pakastemansikoita niin ne vetisyttää kakun ja jos laittaa liikaa tota hilloketta sinne väleihin ja päälle, muuten kakun kyllä pitäisi hyytyä tuolla tuorejuusto määrällä mutta jos epäilyttää niin aina täytteeseen voi lisätä muutaman liivate lehden tai vaniljakreemijauhetta joka tekee täytteestä jämäkämmän.