
Nämä porkkanasämpylät ovat jääneet pysyvästi meidän arkiruokaan. Ylijääneen aamupuuron ja vauvalle tehdyn porkkanasoseen voi hyvin käyttää sämpylätaikinassa. Sämpylät maistuvat isommille lapsille, mutta myös erityisesti 9-kk ikäiselle vauvalle. Vauvan taikina on muuten sama, mutta suola jätetään siitä pois. On ollut myös ihana huomata, että vauvakin tykkää kovasti porkkanasämpylöistä ja saa syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa. Monta muutakin herkkua on tehty Samasta padasta -kirjan ohjeilla, lue lisää täältä.
Oikaisian porkkanasämpylät (resepti Samasta padasta -kirjasta)
- 500 g porkkanoita
- 1 1/2 dl kylmää vettä
- 20 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
- 1 kananmuna
- 2 rkl (muscovado) siirappia
- 1/2 dl rypsiöljyä
- 11-13 dl sämpyläjauhoja
- (1-1 1/2 tl suolaa ei vauvalle)
Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä pehmeiksi kannen alla, noin 12 minuuttia. Soseuta porkkanat kylmän vesitilkan kanssa aivan sileäksi sauva- tai tehosekoittimella. Liuota hiiva kylmään veteen. Sekoita muna, siirappi, öljy ja lämmin porkkanasose joukkoon. Vaivaa jauhot joukkoon, lopuksi desi kerrallaan, kunnes taikina on muovailtava ja pehmeää. Vaivaa vielä muutama minuutti. Laita vauvan taikina, esimerkiksi neljännes, toiseen kulhoon. Vaivaa suola loppu taikinaan. Kohota liinan alla 45 minuuttia. Levitä leivinpaperit kahdelle pellille. Muotoile taikinat pötköiksi jauhoitetulla alustalla, vaivaa mahdollisimman vähän. Ripottele hieman jauhoja päälle ja paloittele taikina 24 palaan. Voit myös tehdä vauvalle pienempiä sämpylöitä. Katso, että vauvan sämpylät eivät sekoitu muihin. Kohota sämpylät liinan alla muhkeiksi, noin 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paista sämpylöitä 12-15 minuuttia, pelti kerrallaan.
Katso myös resepti juuresleipiin.