
Blogi sai vihdoin uuden pohjan, bannerin ja selkeämmän ulkoasun! Vai mitä olette mieltä? Ensinnäkin haluan kiittää jokaista lukijaa, koska olette silti jaksaneet pysyä blogin menossa mukana! Ja iso anteeksipyyntö niille, jotka olette kommentoineet johonkin vanhaan kirjoitukseen ja siihen vastaaminen on mennyt minulta ohitse. Nykyään saan huomautuksen sähköpostiin jokaisesta kommentista ja koitan vastata kaikkiin parhaani mukaan! Instagramin ja Facebookin kautta keskustelu on onneksi säilynyt, mutta olisi hienoa saada myös blogiin takaisin vuorovaikutuksellisuus. Sillä sehän tekee blogista blogin ja kirjoittamisen mielekkyys säilyy. Tykkään myös kovasti valokuvaamisesta ja nyt kuvatkin pääsevät isokokoisina paremmin oikeuksiinsa. Olen innoissani uudesta blogipohjasta, toivottavasti tekin tykkäätte yhtäpaljon!
Ja sateisista ja kylmistä ilmoista huolimatta täällä iloitaan, sillä ollaan vihdoin taas elävien kirjoissa ja kunnossa. Ensimmäiseksi mahatautirumban jälkeen iski ihmeellinen siivousvimma, koko asunto oli kuurattava lattiasta kattoon. Kummasti olo keveni myös siistin kodin ja järkkäilyn myötä ja lopulta pihalta kipaistiin hakemassa vielä tuoksuvia syreeninoksia maljakkoihin. Ensimmäinen mansikkakin löydettiin jo kuistilta, voi sitä riemun määrää! Sehän piti tottakai jakaa lasten kesken moneen osaan.
Päiväkotireput odottavat onneksi naulakossa vielä muutaman kuukauden ja sitä lämpöaaltoa odotellaan vieläkin! Nautitaan silti tästä hyvästä olotilasta ja toistaiseksi melko siististä kodista!
Hei! Kylläpä blogisi ulkoasu on nyt kaunis ja selkeä;) Täytyy vielä sanoa, että kuvasi ovat ihan yli ihania! Niin kuin myös talonne ja pihanne, hyvää kesän jatkoa! Toivotaan, että säät paranevat...
Kiitos sinulle! :) Toivotaan aurinkoista rintamaa vielä tännekin ja hyvää Juhannusta Alina!
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Kauniilta näyttää <3
Kiitos! :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Ehdottomasti parempi! Edelleen kaipaan sitä, että saisin oman blogin nimissä kommentoitua vai enkö vain osaa sitä?
Heippa Jenni! Laitoin tästä kyselyn eteenpäin, vastaan heti kun saan itsekin tietää :) Nimi osuuteen kannattaa laittaa blogin nimi siihen asti! Ihanaa Juhannusta!
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Onnea uudelle ulkoasulle ihanassa blogissasi <3 Mukavaa kesän jatkoa <3
Kiitos kauniista sanoista Sirkka ja samoin sinulle! :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Hyvältä näyttää! Kivaa ja toivottavasti myös lämmintä kesää teidän perheelle. :)
Hyvältä näyttää sivut ja kommentointi helppoa ?
Kiitos! Ihana kuulla Mirjami, että uudistus toimii :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Wow! Kuvasi huippuihania (varsinkin toi, jossa on tyttäresi (?) keltainen pieni ämpäri sylissä :0)!
Yksi toivomus: Laita kuviisi kuvateksti, jotta lukija, joka ei ole seurannut blogiasi (tai harvoin), tietää missä mennään...
Haluksin. Ria
P.S. KK:n uuden systeemin myötä blogisi on niin houkutteleva, että laitoin sen suosikkeihini :0)!
Voi kiitos paljon Ria ja tervetuloa blogin lukijaksi! Hyvä idea tuo kuvateksti ja iso kiitos kommentista! :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
oi ihanalta näyttää!