Halusin yllättää tulevat sisarukset pienillä paketeilla. Vähän viime tippaan näiden loppuun tekeminen jäi, mutta onneksi ehdittiin saada valmista ennen vauvan syntymää. Paketit on tarkoitus antaa lapsille sitten, kun tulevat katsomaan vauvaa ensimmäisen kerran. Niiden sisältö on mietitty 7 ja 5 -vuotiaiden mieleen. Ihana muistaa myös vanhempia lapsia, jotka ovat olleet täysillä raskaudessa ja odotuksessa mukana alusta loppuun. 

(Vaatteet saatu Tuutilullaa:n verkkokaupasta. Nimikorutarvikkeet Nappikauppapunahilkasta.)

Paketeista paljastuu leijat, jousipyssyt, kesävaatetta, juomapullot, puuhavihkot, nimillä varustellut kaulakorut, karkkia ja pienet pehmolelut. Kirjoitin myös paketteihin pienet kirjeet. Suloiset Blaa:n ja Vimman vaatteet sopivat hyvin yhteen vauvan vaatteiden kanssa. Suomalaisen yrityksen Blaa:n vaatteet on osoittautuneet meillä kestäviksi pesusta toiseen ja niiden suloiset kuosit ovat olleet lasten mieleen. Kannattaa kuitenkin muistaa Blaa:n vaatteita tilatessa, että niiden mitoitus on reilua. Nimikorujen helmet on valmistettu elintarvikekelpoisesta silikonista. Korua voi siis käyttää vauvan puruleluina ja viihdykkeinä, kun lapset pitävät vauvaa sylissä. Värivalikoima helmissä on laaja- katso lisää täältä.

Katso ohje imetyskorujen valmistukseen. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla