Meidän vauva täytti tiistaina 10 viikkoa ja tuntuu, että aika menee hurjaa vauhtia. Heinäkuusta on jo tovi, mutta vauvakuplasta en tahdo lähteä vieläkään pois. Kun vanhemmat lapset lähtee kouluun, saadaan nauttia vauvan kanssa hitaista aamuista. Ensimmäiset pienet vaatteet jouduin pakkaamaan jo pois. Iso osa niistä oli laitettava kuitenkin talteen tunnearvon vuoksi. Jonkinlainen rytmi alkaa jo löytyä ja muutama arjen pelastaja on meillä ahkerassa käytössä kantorepun lisäksi. Lue lisää meidän kokemuksia Tulan Free-to-grow kantorepusta

Esikoisen aikana seitsemän vuotta sitten olisin kaivannut tällaista samanlaista kapalopussia. Tämä Swaddle Up- kapalopussi oli meillä jo sairaalassa mukana. Pussi sai siellä paljon ihastusta. Vastasyntynyt oli niin kätevä sujauttaa kapalopussiin ja vauva tuntui nauttivan pussin lämmössä. Kotiin tullessa jatkettiin kapalopussin käyttöä öisin ja nykyisin, kun vauvan illalla laittaa pussiin, silmät alkavat jo painua kiinni. Lisäksi Baby Noise -kohina taustalla on tullut osaksi vauvan iltarutiineja. 

Kapalopussi estää säpsähtämisestä johtuvan heräämisen hyvin ja tuo turvaa vauvalle. Kapalointi auttaa vauvaa nukahtamaan ja pysymään unessa. Swaddle Up -kapalopussin siivet antavat vauvalle mahdollisuuden rauhoittaa itse itsensä takaisin uneen viemällä käden suuhun tai silittämällä hellästi poskea.  

Swaddle Up -kapalopusseja on saatavilla erikokoisia.  Meidän vauvalle on mennyt vielä M-koon pussit, mutta juuri ennen kun hän alkaa kääntymään siirrytään seuraavaan, jotta vauvan kädet ovat vapaana kääntyessä. 50/50 unipussista saa joko yhden tai kummatkin kädet vapaaksi vetoketjujen avulla. On helpottavaa tietää, että tututsta kapalopussista ei vauvan tarvitse luopua heti kokonaan. Tällä varmistetaan, ettei tuttuun unirutiiniin tule liikaa häiriöitä. Vaan askel askeleelta kapaloinnista siirrytään pois "itsenäiseen uneen".  Lue lisää kapalopusseista

(Kapalopussi ja ensipeittosetti saatu bloginäkyvyyttä vastaan.) 

Makuupussina vauvalla on Baby Wallabyn -ensipeittosetti. Vauvan pinnasänky on meidän sängyn vieressä niin, että siitä on yksi laita pois. Öisin nostan (tai vedän) vauvan viereeni syömään ilman, että vauvaa tarvitsee ottaa peitteistä pois. Omaan uneen auttaa myös se, ettei öisin tarvitse lähteä nostamaan vauvaa kauempaa pinnasängystä pois, vaan voi puoliunessa vetää vain vauvan kainaloon syömään. Koska vauva on kapalopussin ja peitteiden sisällä, sama lämpö pysyy kun vauva syö, eikä pientä tarvitse nukuttaa uudelleen uneen syömisen jälkeen. Lue lisää ensipeittosetistä. Pieniä arjen helpottajia, mutta niin hyödyllisiä. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla