Päästiin käymään kesällä taitavan Laura Schneiderin valokuvauksessa meidän kaksiviikkoisen vauvan kanssa. Jännitin kovasti, miten koko perheen ja vauvan valokuvaus onnistuu. Saatiinkin Lauralta hyvät ja tarkat ohjeet etukäteen, kuinka valokuvauksessa ollaan ja miten hän kuvaa vauvan. 

Valokuvauksessa vauvan tulee olla mielellään ihan vastasyntynyt, jotta vauva on vielä tarpeeksi uninen ja erilaiset asennot onnistuvat kapaloihin. Valokuvaukseen varataan myös paljon aikaa ja Laura valokuvaakin yleensä vain yhden perheen päivässä. Vauvan ja lasten kanssa on mentävä heidän rytmin mukaan. Vauvan ollessa nälkäinen kesken valokuvauksen tulee olla aikaa syödä. 

Vauvaa kuvataan yleensä syntymäasussa. Tämän lisäksi Laura käyttää kuvauksissa erilaisia liinoja ja harsoja joihin vauvan voi kapaloida. Studiolla olikin mitä mahtavin valokoima erilaisia asusteita kuviin. Kapalointi toimii erityisesti hereillä olevan vauvan kanssa ja ainakin meidän vauva tuntui viihtyvän hyvin kapalossa. Kun vauva oli syönyt, rauhallinen ja kapaloitu, kuvaus alkoi. 

Studiolla oli lämmin ja rauhallinen tunnelma. Lämpötila oli tarkoituksella korkea, jotta vauva pystyi oemaan syntymäasussaan rauhassa. Vauvaa kuvatessa taustalla soi "White noise" -äänite, eräänlainen kohina, jonka on todettu rauhoittavan pienen vastasyntyneen. Samanlainen kohina on tuttua vauvoille äidin vatsasta. 

En olisi ikinä uskonut, että kukaan onnistuu saamaan vauvasta ja koko perheestä yhdessä täydellisiä valokuvia. Lasten valokuvaaminen on erittäin haastavaa ja siihen tarvitaan erityisiä taitoja. Kolmen lapsen äitinä Lauralla oli valtavasti kokemusta ja kärsivällisyyttä kuvaushetkessä. Kaksi kyselyikäistä ja energistä vanhempaa lasta ja pieni vastasyntynyt on haastava valokuvattava kenelle tahansa.  Silloin kun itse kuvaan lapsiani, he helposti ryntäävät jo pois kuvasta ennen kun saan kameran viritettyä oikeaan asentoon. Nämä seuraavat valokuvat ovat Lauran kuvaamia. 

Tämä kuvaushetki oli ihana, ikimuistoinen ja kaunis. Upeiden valokuvien edelle meni kuvaushetkessä vauvan hyvinvointi. Kun vauva oli rauhoittunut ja tyytyväinen itse valokuvat Laura nappasi nopeasti. Laura osasi taltioida vauvan tuhannet ilmeet näihin valokuviin, joita varmasti katsellaan vielä kiikkustuolissakin. Kuinka ilmeikäs voikaan olla nukkuva vastasyntynyt vauva. Miten pieni olikaan meidän vauva vielä hetki sitten. Kuinka mielettömän upea lahja onkaan, että nuo ensihetket on taltioitu valokuviin. Vastasyntyneen tuoksun voi melkein haistaa näitä kuvia katsellessa ja muistaa sen mielettömän kiitollisuuden tunteen tästä arvokkaasta hetkestä. 

Liikutuksen kyyneleitä ei voinut pidätellä, kun saatiin Lauralta galleria ensimmäisen kerran nähtäväksi. Ainoa haaste oli valita muutama kuva kutsukorttiin, sillä lähes jokainen oli omasta mielestä täydellinen. Upeita valokuvia oli näiden kuvien lisäksi vaikka kuinka. Katso lisää Lauran ottamia valokuvia hänen blogistaan ja video työskentelytavastaan täältä. 

Kommentit (1)

Mirri
2/1 | 

Aivan ihania kuvia. Vauva yksinään on tosi kaunis noissa kaikissa kuvissa, mutta jotain herkkyyttä on vielä enemmän noissa vauva-vanhempi -kuvissa. Kävin Lauran sivuille ja niitä kuvia voisi ihastella tuntikausia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla