Lasten kanssa tehty suloinen paperimassasydän on ihana lahja, varsinkin kun sen sisällä piilee yllätys. Kun sydämen upottaa multaan, siitä kasvaa kauniita kukkasia. Meidän paperimassasydämistä kasvaa kesäharsoa ja toisista auringonkukkia. Kun massassa on ainoastaan paperia ja vettä, niin se hajoaa luonnollisesti multaan ja antaa lisäravinteita kasvuun. Ihana lahjaidea vaikkapa äitienpäiväksi. 

Paperimassasydämet

Silppua sanomalehtipaperia suikaleiksi ja upota veteen. Lisäämällä väripaperilla saat haluamasi värisävyn. Liota vedessä yön yli. Anna veden nousta yli paperisilpun. Ylimääräisen veden saa puristettua tekovaiheessa pois. Sekoita sauvasekoittimella sanomalehdet massaksi. Lisää halutessasi massaan väriä antamaan esim. muutama puolukka, vadelma tai mustikka. Laita massa pienempään astiaan ja purista hieman ylimääräistä vettä pois. 

Aseta pöydälle suojamuovi ja sen päälle vettä imevä kangas, esim. sideharsokangas tai kuitukangas. Aseta kankaan päälle piparkakkumuotti ja ripottele sen sisään kukan siemeniä. Meidän sydämiin laitettiin kesäharson ja auringonkukan siemeniä. Täytä muotti paperimassalla ja puristele ylimääräinen vesi pois rätillä. Poista muotti varovasti ja anna kuivua. Jotta siemenet eivät lähde itämään, nopea kuivatus on tärkeä. Kuivatusta voi nopeuttaa saunanlauteilla tai hiustenkuivaajalla.  

Katso myös ohje auringonkukan taimen kasvatukseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012