Tyttö halusi päästä katsomaan elokuviin Onnelin ja Annelin talvi -elokuvan. Onneksi lähdin mukaan, sillä ihastuttava elokuva vei mennessään.  Elokuvassa oli hieno tarina ja sadunomaiseen maailmaan upposi aikuinenkin. Pientä "taikuutta" ei elämässä ole koskaan liikaa ja elokuva piti sisällään myös kauniin sanoman. Maailma näyttäytyy erilaisena pienemmille, mutta koosta riippumatta jokainen on tärkeä. Pienimpiä on tärkeä kohdella hyvin, sillä ”Maailman tulevaisuus riippuu siitä miten pienempien käy.”

Käsityöihmiselle elokuva pullisteli toinen toistaan kauniimpia neuleita, huovutettuja töitä ja nukkekotimaailmaa. Niin taidokkaasti tehtyjä miniatyyri huonekaluja ja sisustuksia. Elokuvassa Onneli ja Anneli sukeltaa omaan nukkekotiinsa elämään hetkeksi ja lasten mielikuvitus saa siivet. Kuinka tärkeää satujen maailma onkaan lapsille. Pienikokoisissa "miniatyyri" ihmisissä ei ole Onnelille ja Annelille mitään outoa, mutta vanhemmat ihmiset eivät niitä meinaa ymmärtää. 

Rakastan nukkekotimaailmaa ja elokuvan myötä sain taas lisää intoa jatkaa vanhan nukkekotikaapin kunnostusta myös omille lapsilleni. Innostus nukkekotimaailmaan näyttää siirtyneen eteenpäin. Lapsena säästin viikkorahani puisiin huonekaluihin nukeilleni ja saatoin upota tuntikausiksi ystävien kanssa tarinoiden maailmaan nukkekodin ympärillä.

On ihana kuulla pientä puheensorinaa kaapin edestä ja uusia tarinoita lasten keksimänä. Kirpputorilta löysin puisen silitysraudan ja laudan. Kaikki muutkin huonekalut ovat löytäneet tiensä yksi kerrallaan ja koskaan ei ole tarkoitus tullakaan täysin valmista. Koitan etsiä huonekaluja, jotka kestäisivät seuraavienkin lasten leikkiin. Tärkeintä on, että nukeilla oikeasti leikitään ja eletään mielikuvitusken siivin. Nukkekotikaan ei saa olla lavaste, vaan ihan oikeasti käytössä oleva leikkiväline.

Elokuvasta lähti kotiin innokkaiden pikkutyttöjen lisäksi äiti, inspiroituneena kaikesta näkemästään ja tuhat uutta ideaa rikkaampana.  

Kommentit (1)

Vierailija
2/1 | 

Me kävimme myös katsomassa viikonloppuna kyseisen leffan. Ihan samoja ajatuksia herätti myös minussa! Aivan ihana elokuva ja kauniit lavasteet! Sinulla on niin ihana tyyli, voi että miten tykkään katsella kuviasi!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla