
Tänä vuonna meillä on pieni joulukuusi ruukussa, jonka voi istuttaa takaisin luontoon keväällä. Koristeltiin kuusi perinteiseen tapaan omatekoisilla joulukuusenkoristeilla. Koristeiden tekeminen lasten kanssa on hauskaa ja suloiset askartelut säilyvät vuodesta toiseen. Timantin malliset olkihimmelit tekee helposti itse- katso ohje täältä.
Soodataikina-koristeet ovat olleet keveytensä ansiosta suosittuja vuodesta toiseen. Koristeita voi kuvioida leimasimilla, kuviolautasen pohjalla tai vaikka pitsiliinalla.
Soodataikina-koristeet (n.20 kpl kuusenkoristeita)
- 1dl maissitärkkelystä
- 2 dl soodaa
- 1,25 dl vettä
- Kaulin & muotteja
- Pitsiliina, kuviolautasia tai liinoja muotoiluun
- Puutikku
Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. Kauli soodataikina mielellään muovialustan tai liinan päällä noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla (esim.kastehelmi) ja muista tehdä reijät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua yön yli huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin 1h.
Katso ohje puuhelmistä tehtyihin koristeisiin ja steariinikoristeisiin.